Tanskaan lähetettyjen suomalaisten sotalasten muistoja kielenoppimisesta ja kielenvaihdosta sekä näkökulmia sosiaalisten suhteiden vaikutuksesta kaksikielisyyteen kehittymisessä

Abstract

Suomalaisia sotalapsia siirrettiin talvisodan ja jatkosodan aikana Ruotsiin, Tanskaan ja Norjaan noin 70 000–80 000. Tanskaan siirrettiin yhteensä noin 3 800 lasta. Sotalapseksi lähteminen merkitsi lapsille yleensä myös kielellisen ympäristön muutosta, mutta lastensiirtojen kielellisiä vaikutuksia on tutkittu hyvin vähän ja aiemmat tutkimukset ovat keskittyneet enemmän lastensiirtojen historialliseen ja poliittiseen puoleen sekä psyykkisiin vaikutuksiin. Tämän tutkimuksen tavoitteena on selvittää sotalasten muistoja liittyen kielenoppimiseen, kielen kehitykseen ja kielenvaihtoon sekä kartoittaa sosiaalisten tekijöiden vaikutusta kaksikielisyyteen kehittymisessä.

Tutkimus on empiirinen tutkimus, joka hyödyntää kvalitatiivista tutkimusotetta. Tutkimuksessa hyödynnetään narratiivista tutkimusmetodia ja siinä käytettävä aineisto on kerätty teemahaastattelujen avulla ja analysoitu hyödyntäen sisällönanalyysia sekä teemahaastatteluiden analyysissä yleisesti käytettyä teemoittelua ja tyypittelyä. Tutkimusta varten on haastateltu kymmentä sotalapsena ollutta henkilöä, jotka nykyään asuvat Tanskassa. Haastattelut toteutettiin Tanskassa syksyllä 2009.

Tutkimukseen osallistuneet olivat kaikki naisia ja heidät oli lähetetty Tanskaan vuosina 1940–1942 2–9-vuotiaina. Jokainen haastatelluista kävi läpi kielenvaihdon suomesta tanskaan sotalapsena olonsa aikana ja he kaikki unohtivat suomen kielen. Kuusi haastatelluista palasi takaisin Suomeen sodan loputtua ja neljä jäi sijaisperheisiinsä Tanskaan. Kukaan neljästä Tanskaan jääneestä ei joko enää osaa suomea lainkaan tai he muistavat ainoastaan muutamia sanoja. Viisi kuudesta Suomeen välillä palanneesta on nykyään kaksikielinen. Suomeen palaamisella ja suomen kielen uudelleen oppimisella on ollut suuri vaikutus kaksikielisyyteen kehittymisessä.

Sotalasten muistot kielenoppimiseen liittyen olivat hyvin samankaltaisia. Kielenoppimista kuvattiin nopeaksi ja helpoksi tapahtumaksi, joka tapahtui itsestään ja tiedostamatta vuorovaikutuksessa toisten ihmisten kanssa. Varsinkin sijaisperheen äiti mainittiin usein tärkeimpänä kielellisenä mallina. Lapsen halu ymmärtää toisia ja tulla ymmärretyksi oli suurimpia tekijöitä motivaatiossa kielenoppimiseen. Tutkimuksessa kävi ilmi, että vaikka saman perheen lapsia oli sotalapsena samalla alueella Tanskassa ja heillä oli mahdollisuus pitää yhteyttä toisiinsa, tapahtui kielenvaihto siitä huolimatta. Lapset eivät siis kyenneet keskenään säilyttämään kielitaitoaan. Tutkimustulosten perusteella lapsi tarvitsee kielen säilyttämiseen tukea aikuisilta ja tarpeeksi kielellisiä malleja, jotta kaksikielisyyden on mahdollista kehittyä.