Biokaasun käyttö liikenteen polttoaineena
Mielonen, Klaus-Mikael (2017-04-03)
Mielonen, Klaus-Mikael
K.-M. Mielonen
03.04.2017
© 2017 Klaus-Mikael Mielonen. Tämä Kohde on tekijänoikeuden ja/tai lähioikeuksien suojaama. Voit käyttää Kohdetta käyttöösi sovellettavan tekijänoikeutta ja lähioikeuksia koskevan lainsäädännön sallimilla tavoilla. Muunlaista käyttöä varten tarvitset oikeudenhaltijoiden luvan.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:oulu-201704071440

Tiivistelmä
Suomi tavoittelee merkittäviä vähennyksiä kasvihuonepäästöihin. Hallitus on linjannut, että sen tavoitteena on lisästä päästöttömän, uusiutuvan energian käyttöä. Uusiutuvan energian osuus tulisi 2020-luvulla nousta yli 50 prosenttiin.
Kasvihuonepäästöjen vähentämisessä liikenteellä on merkittävä rooli. Euroopan unioni on asettanut jäsenmailleen tavoitteita, joiden avulla jäsenmaiden on pystyttävä vähentämään liikenteestä aiheutuvia hiilidioksidipäästöjä. Suomen hallitus on yhdessä EU:n tavoitteiden kanssa luonut Suomelle omat tavoitteet kohti hiilineutraalimpaa liikennettä.
Liikenteen kasvihuonekaasupäästöjen vähentämiseksi nykyiset polttoaineet on korvattava uusiutuvilla tai vähäpäästöisemmillä polttoaineilla tai käyttövoimilla. Biokaasun käyttäminen liikenteen polttoaineella mahdollistaa liikenteestä syntyvien hiilidioksidipäästöjen vähentämisen.
Tässä kandidaatintyössä perehdytään biokaasun tuotantoon, tuotantoteknologioihin ja sen käyttöön liikenteen polttoaineena. Työssä tuodaan esille myös biokaasuautoilun kustannukset verrattuna fossiilisiin liikenteen polttoaineisiin. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, onko biokaasun käyttäminen liikennepolttoaineena todellinen kustannustehokas vaihtoehto päästöjen vähentämiseksi.
Biokaasun tuotanto on viimeisen viiden vuoden aikana kasvanut ja markkinoiden kehitystä on vauhdittanut uusien toimijoiden tulo markkinoille. Biokaasun hyödyntämisessä on valtavasti potentiaalia, sillä Suomessa biokaasulaitosten määrä on kasvanut reilusti 2000-luvulla. Biokaasulaitokset pystyvät käyttämään lähialueen teollisuuden ja muiden toimialojen biohajoavia jätteitä biokaasun tuotannossa. Näin pystytään luomaan lähienergiaa ja hyödyntämään syntynyttä mädätysjäännöstä mm. lannoitteena. Biokaasun jakelua ollaan lisäämässä myös perinteisen maakaasun jakeluverkoston ulkopuolisille alueille. Tämän mahdollistaa biokaasun logistiikkateknologian kehittyminen — erilaiset konttiratkaisut sekä biokaasun nesteytysteknologia, jotka mahdollistavat biokaasun taloudellisen kuljettamisen. Nämä toimenpiteet ovatkin välttämättömiä, jotta kuluttajat voivat hankkia kaasukäyttöisen ajoneuvon. Myös ajoneuvojen merkkivalikoima on laajentunut viimeisten vuosien aikana, joka mahdollistaa laajemman valikoiman myös autojen hintojen osalta.
Työssä tarkasteltiin henkilöauton (Audi A3) sekä pakettiauton (Volkswagen Caddy) kustannuksia ns. Total Cost of Ownership (TCO) mallin mukaisesti. Biokaasuvaihtoehto tuli tarkastelujaksolla halvemmaksi niin henkilöauto- kuin pakettiautovertailussa, kun vaihtoehtoina olivat vastaavat autot joko bensiini- tai dieselversiona. Koska biokaasu vaihtoehto oli edullisin, voidaan todeta, että biokaasu on liikenteen todellinen vaihtoehto siirryttäessä hiilineutraaliin liikenteeseen.

Kokoelmat
- Avoin saatavuus [37130]