Kohdusta hautaan : Inarin syntyvyys ja kuolleisuus 1850–1939

Abstract

Pro gradu -tutkielman aiheena on Inarin väestön syntyvyys ja kuolleisuus vuosina 1850–1939. Tutkimuksen kohteena on Inarin saamelaisten ja suomalaisten syntyvyys ja kuolleisuus. Tarkoituksena on selvittää, millaisia eroja Inarin suomalaisten ja saamelaisten väestöllisissä muuntujissa oli esiteollisella ajalla. Vertailen saatuja tutkimustuloksia Ruotsin saamelaisalueista tehtyihin väestötutkimuksiin. Lisäksi tutkin, miten syntyvyys ja kuolleisuus erosivat Inarin ja Suomen välillä. Samalla pohdin, mistä syntyvyys- ja kuolleisuuserot mahdollisesti johtuivat. Tutkimuksen aineistona ovat Inarin syntyneiden ja kastettujen luettelot vuosilta 1850–1940, Inarin kuolleiden ja haudattujen luettelot vuosilta 1850–1940, sekä Kittilän piirilääkärin päiväkirjamerkinnät vuosilta 1885–1890. Tutkimuksen tärkeimpiä metodeja ovat kvantitatiivinen tarkastelu ja vertaileva tilastollinen analyysi. Inarin saamelaisten syntyvyys oli niukan ravintotilanteen säätelemä ilmiö. Metsästäjä-keräilijöinä eläneet saamelaiset eivät viljelleet maata, minkä vuoksi suurten ihmismäärien elättäminen oli haasteellista. Lisäksi vuosikausia vievät kosiorituaalit hidastivat perheenperustamista ja väestökasvua. Suomalaisten laajempi muutto Inarin alueelle toi mukanaan perunanviljelyä, karjataloutta ja pienimuotoista maanviljelyä, mikä monipuolisti alueen saamelaisten ruokavaliota. Suomalaisten syntyvyys oli selvästi saamelaisia korkeampi, mihin vaikutti suomalaisten parempi ravintotilanne ja kulttuuriset erot. Metsästäjä-keräilijöinä eläneet saamelaiset eivät hyötyneet suuresta perhekoosta. Maataloutta harjoittavat suomalaiset puolestaan hyötyivät suuremmasta lapsiluvusta, koska jälkeläisistä sai kaivattua työvoimaa karjanhoitoon ja maanviljelyyn. Ruotsin saamelaisalueiden syntyvyys oli merkittävästi suurempi verrattuna Inariin, mihin vaikuttivat Ruotsin paremmat edellytykset maanviljelyyn. Lisäksi lestadiolaisuuden suuri levinneisyys edesauttoi Ruotsin saamelaisalueiden korkeaa syntyvyyttä. Kuolleisuuteen vaikutti tartuntatautiepidemioiden kulkeutuminen Inariin. Inarin pohjoinen sijainti ja asukkaiden harvalukuisuus pitivät huolen siitä, etteivät tartuntatautiepidemiat vaikuttaneet kuolleisuuteen yhtä dramaattisesti, kuin eteläisemmässä Suomessa tai Ruotsin saamelaisalueilla. Satunnaiset tartuntatautiepidemiat löysivät toisinaan tiensä Inariin, jolloin paikallisväestön kuolleisuus saattoi kohota merkittävän korkeaksi. Inarin saamelaisten kuolleisuus oli alhaisempi verrattuna suomalaisiin, mihin vaikuttivat saamelaisten pienempi lapsimäärä, suomalaisten asuminen kyläryhmissä lähellä toisiaan, sekä saamelaisten useita vuosia kestävä lasten rintaruokinta. Inarin merkittävimpiä tappajia oli 1800-luvun lopulta lähtien keuhkotuberkuloosi, josta tuli inarilaisille pysyvä riesa pitkäksi aikaa. Ruotsin saamelaisalueiden kuolleisuus oli merkittävästi korkeampi verrattuna Inariin. Syynä oli etenkin Ruotsin dramaattisen korkea imeväiskuolleisuus. Inarin imeväiskuolleisuus oli puolestaan Ruotsin saamelaisalueisiin ja muuhun Suomeen verrattuna poikkeuksellisen alhaista.