Pedagogiikka varhaiskasvatuksessa : mitä se on, milloin se on hyvää ja miksi sitä pohdimme?

Abstract

Tämä opinnäyte on tehty yhteistyössä VakaVai-hanketta, jossa tutkitaan varhaiskasvatuslakiin vuosina 2015 ja 2016 tehtyjen muutosten vaikutuksia. Tutkielmassa on tartuttu lakimuutoksen myötä tapahtuneeseen pedagogiikan merkityksen korostamiseen varhaiskasvatuksessa. Tutkielma tarjoaa reflektiopintaa kaikille, jotka pohtivat pedagogisesti painottuneen varhaiskasvatuksen merkityksiä ja pedagogisen toiminnan perustelluisuutta.

Vaikka kysymystä inhimillisen vapauden olemassaolosta ei ole ratkaistu, voidaan pedagogiikasta puhua mielekkäästi vain olettamalla sen olevan toimintaa, ja perustuvan näin käsitykseen vapaan tahtonsa mukaisesti toimivasta ihmisestä. Vapaan tahdon olettaminen johtaa samalla kaiken toiminnan arvosidonnaisuuteen, toisin sanoen käsitykseen ihmisestä moraalisena olentona. Ihmisellä ei ole pelkästään vapaus tehdä arvoarvostelmia, vaan myös kyky siihen, minkä vuoksi voidaan puhua myös ihmisestä järkiperäisenä olentona. Tämä on kuitenkin traditionaalinen sanavalinta, eikä millään tavalla poissulje tunteiden merkitystä ihmisen toiminnalle, tai nosta järkeä tunteiden yläpuolelle.

Vapaus ja kyky päättää omasta toiminnastaan nostaa tutkielman keskeisiksi käsitteiksi ideaalit (sisältäen elämässä tavoiteltavat arvokkaat asiat), sekä aristotelista perua olevan fronêsiksen eli käytännöllisen järjen, sekä praksiksen eli käytännön. Tarkemmin jälkimmäistä voidaan luonnehtia muutokselle alttiina olevaksi inhimillisen toiminnan osa-alueeksi. Kun siis varhaiskasvatuslaki velvoittaa arvioimaan ja kehittämään varhaiskasvatusta lapsen hyvinvointiin nähden, on kasvattajilla käytännöllisen järkensä vapaus ja kyky paitsi reflektoida, mitä tuo hyvinvointi olisi, tavoitella sitä omalla toiminnallaan, ja perustella tämän toiminnan tarkoituksenmukaisuutta. Näin kaikki kysymykset siitä, mitä pedagogiikan painottuminen varhaiskasvatuksessa käytännössä tarkoittaa, johtavat lopulta teoretisointiin siitä, mikä pedagogiikan merkitys käytännössä on. Toiminnan lisäksi pedagogiikka onkin aina myös käsite. Tämän vuoksi tutkielmassa tarkastellaan myös varhaiskasvatuksen teoria–käytäntö-suhdetta.

Otsikossa kysytään, mitä pedagogiikka tai erityisesti hyvä pedagogiikka on, mutta tutkielma ei tarjoa siihen yksiselitteistä vastausta. Pikemmin se osoittaa, että kaikki vastaukset näihin kysymyksiin riippuvat toisiinsa linkittyvistä ontologisista, epistemologisista ja eettisisistä oletuksista. Tutkielmassa käy myös ilmi, että vaikka varmaa ja selkeää vastausta ei löydy, sen tavoitteleminen on kuitenkin sekä välttämätöntä että varhaiskasvatuksen praksista ohjaavien asiakirjojen velvoittamaa.