Kaksisuuntainen mielialahäiriö lapsuudessa

Abstract

Tarkastelen kandidaatintyössäni lapsuuden kaksisuuntaista mielialahäiriötä. Rajaan tarkasteluni pääasiassa keskilapsuuteen eli noin 6–12-vuotiaisiin lapsiin. Tutkimuskysymykseni ovat, kuinka kaksisuuntainen mielialahäiriö voi ilmetä lapsuudessa ja nuoruudessa, millaisia ikävaiheeseen liittyviä tekijöitä on olennaista ottaa huomioon lapsuuden ja nuoruuden oirekuvan tarkastelussa ja mitkä tekijät voivat tehdä lapsuuden ja nuoruuden kaksisuuntaisen mielialahäiriön tunnistamisesta sekä diagnosoinnista käytännössä hankalaa. Työni on toteutettu systemaattisena kirjallisuuskatsauksena, joka pohjautuu aiheeseen liittyvään tutkimustietoon sekä kirjallisuuteen.

Lapsuudessa häiriö ei ilmene yhtä selkeärajaisena kuin aikuisilla. Tässä ikävaiheessa ilmenee harvoin puhdasta maniaa, vaan enemmänkin maanista oireilua. Oireilu painottuu pääosin masennukseen. Tyypillistä on myös sekamuotoinen taudinkuva, jossa jaksot saattavat ilmetä hyvin nopeasti vaihdellen tai jopa päällekkäin. Masennusjakson oireet ovat kliiniseltä kuvaltaan samanlaiset kuin yksisuuntaisessa depressiossa ja maaniselle oireilulle on tyypillistä esimerkiksi ärtyneisyyden, vauhdikkuuden sekä toimeliaisuuden lisääntyminen, näihin liittyvää ajatuksen kiihtyminen sekä puheliaisuuden lisääntyminen, mielialan perusteeton kohoaminen, unen tarpeen väheneminen, seksualisoitunut ja mielihyvähakuinen käytös, suuruuskuvitelmat sekä psykoottiset oireet. Oirekuvan tarkastelussa on otettava huomioon lapsen iän ja kehitystason merkitys, mutta niitä ei ole kyetty ottamaan huomioon diagnostisissa kriteereissä. Kriteeristö pohjautuu aikuisten potilaiden oireisiin. Jotta oireita voidaan tarkastella kaksisuuntaisen mielialahäiriön oireina, tulee ne erottaa myös lapsen ikävaiheelle tyypillisestä käyttäytymisestä. Häiriön tunnistamista sekä diagnoosia vaikeuttaa se, että se voi ilmetä oirekuvaltaan samankaltaisena sekä myös samanaikaisena useiden häiriöiden kanssa. Tällaisia häiriöitä ovat esimerkiksi ADHD eli tarkkaavaisuus- ja ylivilkkaushäiriö, unipolaarinen masennus sekä uutena häiriönä DSM-5 -diagnoosijärjestelmään tuotu DMDD eli tunteiden säätelyhäiriö. Lisätutkimuksen merkitys on nostettu esiin näiden tekijöiden ymmärtämiseksi.