Uskon kielen merkitysten synty ja muutos kokemuksellisena tapahtumisena

Abstract

Työn tavoitteena on tutkia yksilön uskon kielen merkitysten syntyä ja muutoksia. Työ pohjautuu Rauhalan (2014) ihmiskäsitykselle, Fornäsin (1998) kulttuuriteorialle ja Fowlerin (Oikarinen 1993 mukaan) uskon käsitteen määritelmälle. Niiden mukaisesti kielen merkitykset syntyvät vuorovaikutuksessa ympäröivän kulttuurin kanssa. Työni on kuvaileva ja integroiva kirjallisuuskatsaus. Siten erilaiset näkökulmat merkityksenantoon muodostuvat metodisesti ja perspektiiveiltään laaja-alaisen kirjallisuuden pohjalta. Meadin (1934 ja 1938, Sutinen 2003 mukaan) sosialisaatioteoria, Fowlerin (Oikarinen 1993 mukaan) uskon kehityksen teoria, Järveläisen(2000) uskonnollisten tunteiden teoria ja Hyrckin (1995 ja 2003) suhteessaolon perusmielikuvien teoria muodostavat teoreettisen perustan. Tarkastelen aihetta kriittisesti ja näistä tutkimuksista synteesiä muodostaen. Tarastin (2004) eksistentiaalisemiotiikan, Kristevan (1969) puhuvan subjektin ja Hännisen (2000) sisäisen tarinan avulla tarkastelen kulttuurin tekstien mahdollisuuksia henkilökohtaisessa merkityksenannossa. Käytän työssäni eksistentiaalis-fenomenologista lähestymistapaa. Se korostaa subjektiivisuutta, kehollisuutta ja kokemuksellisuutta merkitysten muodostumisessa ja muutoksessa. Siten oman subjektiivisuuteni tuon näkyväksi myös henkilökohtaisten päiväkirjamerkintöjen ja kuvitusteni kautta. Työni johtopäätökset kutsuvat kasvattajia pohtimaan omaa merkityksenantoaan ja maailmankuvaansa. Tunnistaessaan oman maailmankuvansa rakennusaineet kasvattaja pystyy tukemaan lasten merkityksenantoa luovassa leikissä. Tämä edellyttää sisällyttävän hoivan avulla transitionaalitilan tunnistamista ja ylläpitämistä. Työni on merkityksellinen kaikille kasvattajille. Merkityksenannon tukemisen tärkeys korostuu erityisesti niiden lasten kanssa, joiden elinympäristö ja maailmankuva on muuttunut voimakkaasti esimerkiksi erilaisten traumaattisten kriisien seurauksena.