Sukupuolittunut koulukuri Oulun lyseossa ja Oulun tyttölyseossa 1912–1974

Abstract

Tässä tutkielmassa tarkastellaan koulukurin sukupuolittuneisuutta Oulun lyseossa ja Oulun tyttölyseossa vuosina 1912–1974. Tutkimuksessa selvitetään, miten sukupuolittuneisuus näkyi oppilaille annetuissa rangaistuksissa ja oppilaiden tekemissä rikkeissä tutkimusajankohdan aikana. Tutkimuksessa otetaan huomioon myös intersektionaalisuus eli selvitetään, oliko oppilaiden iällä ja sosiaalisella taustalla merkitystä siinä, miten heitä rangaistiin. Lisäksi tarkastellaan opettajien roolia rangaistusten antajina. Tutkimuksen tarkoitus on kertoa, millä tavoin koulukuri oli sukupuolittavaa ja miten sen avulla myös uudelleentuotettiin sukupuolia. Lähteinä on käytetty pääasiassa Oulun lyseon ja Oulun tyttölyseon rangaistuspäiväkirjoja, joista saatuja tietoja ovat täydentäneet koulujen opettajakokousten pöytäkirjat ja tarkastuspöytäkirjat. Tutkimuksessa on käytetty sekä määrällisiä että laadullisia tutkimusmenetelmiä. Kaikki kouluissa tehdyt rikkeet ja niistä annetut rangaistukset on koottu taulukoihin analysoinnin helpottamiseksi. Laadullisena tutkimusmenetelmänä on käytetty ensisijaisesti vertailua, sillä sen avulla voidaan ymmärtää poikien ja tyttöjen kurinpitoon liittyviä eroavaisuuksia sekä niiden ajallisia muutoksia. Tutkimuksen perusteella Oulun lyseon ja Oulun tyttölyseon koulukuri oli selvästi sukupuolittunutta. Poikia ja tyttöjä rangaistiin eniten jälki-istunnolla ja enimmäkseen samoista rikkeistä, kuten yleisestä häiriköinnistä, mutta poikia huomattavasti useammin kuin tyttöjä. Poikien rikkeitä olivat myös muun muassa tappeleminen ja tupakointi, tyttöjen esimerkiksi vilppi ja luvattomat huvit. Poikien kurittaminen koettiin tyttöjen kurittamista huomattavasti normaalimmaksi asiaksi, sillä poikien vilkkaus nähtiin heille luontaisena, sallittuna käytöksenä. Tytöiltä taas odotettiin kilttiä ja tottelevaista käytöstä, minkä vuoksi heille syntyi paineita käyttäytyä näiden odotusten mukaisesti. Lisäksi tyttöihin kohdistui tiukempi kontrolli, minkä vuoksi heitä pidettiin tarkemmin silmällä. Toisaalta tytöt saattoivat myös kapinoida heille asetettuja rajoja vastaan. Oppilasmäärien räjähdysmäisen kasvun ja mahdollisesti myös sota-ajan ilmiöiden seuraukset vaikuttivat siihen, että lyseoissa annettujen rangaistusten määrät olivat korkeimmillaan 1950-luvulla. Jo 1960-luvulla rangaistusmäärät alkoivat laskea, sillä vanhentuneen kasvatusajattelun tilalle syntyi uusi pedagogiikka, opettajan auktoriteettiasema murtui ja oppilaat havahtuivat omiin oikeuksiinsa. Sekä Oulun lyseossa että Oulun tyttölyseossa eniten rangaistuksia saivat keskikouluasteen oppilaat. Vanhemmat oppilaat olivat kenties oppineet noudattamaan koulun sääntöjä. Myös oppilaan sosiaalisella taustalla vaikuttaa ainakin jossain määrin olleen merkitystä oppilasta rangaistessa, vaikka sitä on vaikea todentaa. Opettajalla oli periaatteessa kaikki valta langettaa oppilaalle sellainen rangaistus, jonka hän itse parhaaksi näki. Oulun lyseossa ja Oulun tyttölyseossa rangaistuksia annettiinkin varsin mielivaltaisesti. Opettajan persoonalla vaikuttaa olleen merkitystä siinä, miten hän rangaistuksia langetti. Opettajan rooli koulun kurikäytänteissä kuitenkin muuttui ehdottomasta auktoriteetista oppilaan ohjaajaksi, kurinkäyttö väheni ja rangaistukset alkoivat menettää perineistä kasvattamiseen tähtäävää merkitystään.