Lasten työnimet ja nimenantotarinat 2010-luvulla

Abstract

Tarkastelen pro gradu -tutkielmassani suomalaisten lasten työnimiä ja nimenantotarinoita. Aineistonani on 60 vuosina 2010–2015 syntyneiden lasten nimenantotarinaa. Käytän tutkielmassani käsitettä työnimi viittaamaan nimeen, jota lapsesta on käytetty ennen syntymää tai ennen virallisen nimen antamista. Lasten työnimet kuuluvat epäviralliseen henkilönnimistöön. Nimenantotarina-käsite puolestaan viittaa siihen tapahtumien kerronnalliseen ketjuun, jossa erinäisten vaiheiden kautta lapsen mahdollisesti jo raskausaikana saamasta työnimestä päädytään lapsen lopulliseen, viralliseen nimeen. Nimenantotarina-käsite on oma käsitteeni, jonka avulla on ollut helpompi hahmottaa, mistä kaikista seikoista ja tapahtumista nimeämisperusteet muodostuvat. Tutkimukseni tavoitteena on selvittää, millaisista vaiheista nimeämisprosessi koostuu sellaisilla lapsilla, joilla on ollut työnimi. Tarkastelen samalla työnimen elinkaarta nimeämisprosessissa. Selvitän, milloin työnimi tyypillisesti annetaan ja kuinka pitkäaikaista sen käyttö on. Tutkimuksessani sivutaan myös virallisen nimen valinnan syitä ja ajankohtia, vaikka pääpaino onkin lasten työnimissä. Lisäksi mielenkiintoni kohdistuu työnimen antamisen ja käyttämisen funktioihin. Vertailen myös kansanuskomuksiin pohjautuvien lasten väliaikaisten nimien sekä nykyisten työnimien antamisen ja käyttämisen funktioita. Lisäksi selvitän, millaisia työnimiä 2010-luvun lapsille annetaan ja ketkä nimiä antavat ja käyttävät. Olen kiinnostunut myös työnimen vaikutuksesta lapsen viralliseen nimeen. Analyysin aineistoesimerkeissä yhdistyvät narratiivisen analyysin juonenkulkuun ja ajankohtaan painottuva näkökulma sekä sosio-onomastiselle analyysille tyypillinen nimien nimeämisperusteiden huomioiminen. Lisäksi luokittelen työnimet perinteisen sosio-onomastisen metodin avulla nimenmuodostusperusteiden mukaisiin luokkiin. Narratiivinen tutkimusote puolestaan näkyy sekä tutkimukseni tarina-aineistossa että aineiston analyysimenetelmissä. Tutkimukseni mukaan lasten työnimiperinne 2010-luvun Suomessa on vahva. Tälle luo vankan pohjan virallisen nimen salaamisen perinteemme. Lyhimmillään nimeämisprosessi kestää vain muutamia viikkoja tai kuukausia, tyypillisimmillään noin vuoden ja pisimmillään jopa vuosia tai vuosikymmeniä. Työnimen elinkaari saattaa jatkua vielä vuosia virallisen nimen antamisen jälkeenkin lapsen lempinimenä. 30 % työnimistä siirtyy lapsen lempinimeksi. Työnimiä myös suunnitellaan usein jo ennen raskautta. Työnimi annetaan, koska lapsi halutaan mahdollisimman varhain erottaa kaikista muista sikiöistä ja vauvoista. Työnimi identifioi lapsen jo varhain vanhemmilleen ja lähipiirilleen. Kun virallisen nimen antaminen on varhaisempina aikoina identifioinut lapsen ja tuonut tämän osaksi sukua ja kyläyhteisöä, nykyinen työnimi tekee saman jo huomattavasti aiemmin. Lapsen sosiaalinen syntymä tapahtuu nykyään usein ennen fyysistä syntymää. Lapsen työnimeen sisältyy paljon toiveita ja odotuksia tulevasta lapsesta. Näitä on helpompi kohdistaa lapseen, jota voi kutsua nimeltä. Useat vanhemmat myös ajattelevat, että lapsella kuuluu olla työnimi. Tämä osoittaa, että työnimet ovat vakiinnuttaneet paikkansa osana suomalaista 2010-luvun nimeämisprosessia ja nimenantokulttuuria. Myös se, että nimenantajat osaavat nimetä tyypillisiä työnimiä, on osoitus työnimiperinteestä. Nimenantajien kolme yleisintä käsitystä tyypillisestä työnimestä on, että työnimi a) kuvaa jotenkin sikiön pientä kokoa, muotoa tai kehitysvaihetta, b) on hellittelevä, hassutteleva tai hauska ja c) on viralliseksi nimeksi soveltuva nimi. Eräs prototyyppisenä pidetty työnimi on Masuasukki. Työnimen tavallisuus saattaa kuitenkin sulkea sen pois lapsen työnimivaihtoehdoista. Harvinaisilla ja uniikeilla nimillä nimenantajat haluavat korostaa lapsen yksilöllisyyttä ja ainutlaatuisuutta. Nykyisten työnimien ja kansanuskon ajan lasten väliaikaisten nimien funktiot eroavat hyvin paljon toisistaan. Lasten väliaikaisten nimien tärkein funktio on ollut lapsen suojeleminen pahoiksi uskotuilta voimilta. Nykyisiin työnimiin ei liity tämän kaltaisia uskomuksia. Kun 2010-luvun lasten työnimet luokitellaan niiden nimenmuodostusperusteiden mukaan, yleisin nimenmuodostusperuste on työnimen perustuminen nimeen eli propriin (62 %). Viralliseksi nimeksi sellaisenaan soveltuvia nimiä nimenantotarinoissa on 35 %. Aineistoni viralliseksi nimeksi soveltuvista nimistä valtaosa (71 %) on miehen nimiä. Toiseksi suurimman ryhmän propreihin perustuvista nimistä muodostavat tytön ja pojan nimen sisältävät nimet (5 %). Appellatiiveihin perustuvia työnimiä on 38 %. Suurimpia ryhmiä appellatiiveihin perustuvista nimistä ovat lapseen liittyvät nimet (13 %), eläin- ja kasvikuntaan liittyvät nimet (8 %) ja deskriptiiviset nimet (8 %). Työnimi siirtyy sellaisenaan tai varioituna viralliseen nimeen 20 % tarinoista. Työnimiä antavat tyypillisimmin lapsen lähipiiriin kuuluvat henkilöt. Kaikista tyypillisimmin nimenantaja on lapsen äiti (30 %), lapsen isä (15 %) tai vanhemmat yhdessä (37 %). Työnimiä käyttävät pääasiassa lapsen ydinperheeseen ja lähisukuun kuuluvat henkilöt. Työnimeä käytetään pelkästään ydinperheen jäsenten kesken 36,7 % tarinoista. Vain ydinperheen ja lähisuvun käytössä työnimi on 26,6 % tarinoista.