Työrauhan ja työrauhattomuuden kolme koota : kaverit, koulukulttuuri ja kontrolli

Abstract

Huoli koulujen työrauhasta heijastuu niin kotimaisen kuin myös ulkomaisen tutkimuksen kenttään. Lisäksi työrauhan ylläpitämisen haasteet ovat vaikuttaneet Suomen lainsäädäntöön. Koulujen työrauhatutkimus Suomessa oli vilkkaimmillaan peruskoulu-uudistuksen aikaan 1970- ja 80-luvuilla. Ominaista aiemmille tutkimuksille on se, että luokan työrauhaa on peilattu pääasiassa opettajan näkökulmasta käsin. Lisäksi tutkimukset ovat painottuneet lähinnä yläkouluihin. Alakouluikäisten lasten näkökulmasta löytyy vain vähän tutkimustietoa.

Tässä tutkielmassa selvitän, millaisia merkityksiä alakouluikäiset lapset antavat työrauhalle ja työrauhattomuudelle. Tarkastelen myös, poikkeavatko eri ikäryhmien tai tyttöjen ja poikien käsitykset toisistaan. Tutkielmaani osallistuu yhden oululaisen alakoulun 3.- ja 5.-luokkalaiset lapset.

Tutkielmani on laadullinen tutkimus, jonka taustalla vaikuttaa lapsinäkökulmainen tutkimusperinne. Lapsuuden erityispiirteet ja pyrkimys tuoda lapsen ääni kuuluviin vaikuttavat tämän tutkimuksen metodologisiin ratkaisuihin. Aineistonkeruu tapahtuu kirjoitelmatyyppisesti eläytymismenetelmän periaattein. Aineiston analyysissa esittelen lasten erilaiset käsitykset fenomenografisen tutkimussuuntauksen mukaisesti. Lisäksi analyysissani nostan lasten äänen esiin kerronnallisten menetelmien keinoin.

Tutkimustulosten perusteella lasten käsitykset niin työrauhasta kuin myös työrauhattomuudesta myötäilevät sukupuoleen ja ikätasoon katsomatta pitkälti koulukulttuurin mukaisia sääntöjä ja rutiineja. Käsityksistä heijastuu vahvasti opettajan läsnäolo näkökulmineen ja kontrolleineen. Verraten työrauhaan, lasten käsitykset työrauhattomuudesta poikkeavat vähemmän toisistaan ja käsityksissä esiintyy vähän yksilöllisiä tulkintoja. Työrauhan ja työrauhattomuuden taustatekijöiksi lapset kertovat yhtäältä oppilaiden vireystilan, motivaation tai kuuliaisuuden, joista jokainen on sidoksissa opettajan luokanhallintakeinoihin tai oppiainekseen. Toisaalta oppilaiden itsekontrolli ja kaverit nousevat taustatekijöistä esiin. Lasten käsityksistä selviää, kuinka lapset osoittivat kokevansa työrauhaa ja työrauhattomuutta luonnehtivan ilmapiirin henkilökohtaisella tavallaan.

Tämän tutkielman ollessa lyhytkestoinen ja tulosten edustaessa vain pienen osallistujajoukon käsityksiä tutkimushetkellä, eivät tulokset ole yleistettävissä. Lisäksi aineistonkeruun rajoittuessa yksinomaan kirjoitelmiin, jää tutkielmani ulkopuolelle lukuisia lapselle luontaisia viestintäkeinoja, jotka olisivat voineet tuoda lisää ulottuvuuksia tutkimusprosessiin ja -tuloksiin. Tulosten antina on kuitenkin nimenomaan kasvatusalan ammattilaisille suunnattu arvokas tieto lasten käsityksistä työrauhaan ja työrauhattomuuteen. Tutkimustulokset mahdollistavat opettajan näkemään itsensä, opetusmenetelmänsä sekä vallitsevan koulukulttuurin lapsen näkökulmasta käsin, edistäen samalla opettajan oman toiminnan arviointia ja kehittämistä.