Konstruktivistinen tiedonkäsitys, oppimiskäsitys ja pedagogiikka

Abstract

Niin kutsuttu konstruktivistinen paradigma on vaikuttanut ihmistieteiden kentässä laajalti ainakin 1970-luvulta alkaen. Erityisen mielenkiintoisesti se näyttäytyy kasvatustieteissä, jossa teorian ja käytännön välisen jännitteen voidaan nähdä läpäisevän koko tutkimuskentän. Konstruktivismi kasvatustieteissä on edelleen ajankohtainen puheenaihe niin teoreettisella tasolla kuin esimerkiksi opettajankoulutuksen ja opetussuunnitelmien käytännön sisällöissä.

Tätä sinänsä laajaa ja monialaista ilmiötä ei useinkaan eritellä mielestäni tarpeeksi, jolloin sen tausta, ominaisuudet ja seuraukset jäävät usein epäselviksi. Kandidaatintutkielmassani erittelen konstruktivismin ulottuvuuksia kasvatustieteiden kentässä. Tutkielmani aluksi lähestyn konstruktivismia kasvatustieteissä sen filosofisen taustan kautta, jonka jälkeen analysoin oppimisteoreettista konstruktivismia ja lopulta konstruktivismia kasvatuksessa.

Osoitan konstruktivistisen filosofian juuret Immanuelin Kantin transsendentaalisessa idealismissa, joka taas voidaan nähdä eräänlaisena ratkaisuna filosofiseen empirismi-rationalismi -kiistaan. Kantin tietoteoriassa ulkoiset objektit suodattuvat aina yksilöllisen havaintoprosessin lävitse, eikä objektia itsessään voida koskaan saavuttaa puhtaana. Konstruktivistinen ontologia perustuu pitkälti tähän samaan ajatukseen, sisältäen kuitenkin useita erivahvuisia muotoiluja. Radikaaleimmillaan konstruktivistinen ontologia kieltää ulkoisen todellisuuden kokonaan, pehmeämmät muodot taas sallivat jonkinasteiset pysyvät, objektiiviset rakenteet.

Oppimisteoreettinen konstruktivismi tavataan jakaa yksilö- ja sosiokonstruktivistisiin suuntauksiin. Näitä yhdistävänä piirteenä voidaan nähdä behavioristisen oppimiskäsityksen kritiikki. Yksilökonstruktivistisessa oppimisenteoriassa eli kognitiivisessa konstruktivismissa korostuvat yksilön omat tietorakenteet sekä niiden mukautuminen ja muuntuminen. Sosiokonstruktivismi taas korostaa tiedon rakentumista sosiaalisesti sosiaalisissa viitekehyksissä sekä jaettuja merkityksiä. Konstruktivismin pedagogisia seurauksia erittelen niin yksittäisen opetustapahtuman, opetussuunnitelmien kuin koko koulutusjärjestelmänkin tasolla. Esimerkiksi opettajan rooli nähdään konstruktivistissa suuntauksissa huomattavan erilaisena kuin perinteisessä kasvatustyössä. Esittelen myös konstruktivistisen pedagogiikan kritiikkiä, jossa korostuu erityisesti paradigman sisäinen hajanaisuus. Pohdintaosiossa liitän tämän hajanaisuuden osaksi tieteen ja kasvatuskentän postmodernisoitumista.