Perheliikunnan merkitykset lapsiperheiden arjessa

Abstract

Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää ohjatun perheliikunnan merkityksiä lapsille ja aikuisille. Lisäksi kuvattiin osallistujien omaehtoisen perheliikunnan tottumuksia ja eriteltiin sitä helpottavia ja hankaloittavia tekijöitä. Väestön vähäinen liikkuminen on ollut jo pitkään huolestuttavaa. Terveellisten elämäntapojen omaksuminen alkaa jo reilusti ennen kouluikää luoden vankan pohjan läpi elämän kestävälle aktiivisuudelle. Suomalaisten suositusten mukaan pienen lapsen tulisikin saada päivittäin kaksi tuntia korkeatehoista liikuntaa. Tutkimusten mukaan tavoitetta ei kuitenkaan saavuteta ja päiväkoti-ikäisetkin lapset ovat inaktiivisia valtaosan päivästä. Perheliikunnan avulla voidaan tukea lasten kehittyviä elämäntapoja ja kannustaa koko perhettä viettämään yhteistä aikaa liikunnan parissa.

Tutkimus toteutettiin keväällä 2015 keräämällä kyselylomakeaineisto jumpista, johon 2–5-vuotias lapsi osallistui yhdessä aikuisen kanssa. Kohdejoukkona oli yhteensä kuusi eri ohjattua ryhmää kahdesta urheiluseurasta, joissa toteutettiin samankaltaista, telinevoimisteluun painottuvaa jumppaa. Aineisto koostui 41 aikuisen täyttämästä kyselylomakkeesta, jotka analysoitiin sisällönanalyysillä ja sisällön erittelyllä.

Ohjatun perheliikunnan merkitykset lapselle esiintyivät fyysisinä, psyykkisinä ja sosiaalisina osa-alueina. Ohjatussa liikuntaharrastuksessa lapsen fyysinen aktiivisuus kasvoi ja motoriikka kehittyi. Tämän ohella lapsi koki onnistumisia, mikä oli omiaan tukemaan liikunnallisen elämäntavan vahvistumista. Lisäksi perheliikuntaryhmän nähtiin parantavan lapsen ja vanhemman välistä vuorovaikutusta ja lapsen sosiaalisia taitoja. Sen sijaan aikuinen oli enemmän lapsen tukija ja kannustaja. Ohjattu perheliikunta merkitsi aikuiselle paitsi tukea lapsen kasvatukseen myös aikataulujen organisoimista. Yhteinen harrastus nähtiin kuitenkin positiivisena, sillä se lisäsi perheen yhteistä aikaa ja henkistä hyvinvointia. Omaehtoisesti perheet ilmoittivat liikkuvansa useamman kerran viikossa. Aikuisten ja lasten yhteinen aktiivisuus oli monipuolista ja se tapahtui pääosin ulkona. Ohjatun harrastuksen vaikutus näkyi myös kotona, sillä monet perheet jumppasivat omallakin ajalla. Liikuntaa oli helpompi järjestää, kun arjen menoja suunniteltiin etukäteen ja vanhemmat olivat itse aktiivisia. Vastaavasti pitkät työ- ja päiväkotipäivät lohkaisivat joskus ajan liikunnan harrastamiselta.

Kokonaisuudessaan perheliikunnan merkitys osoittautui positiiviseksi ja se oli luonnollinen tapa ohjata lasta liikunnan pariin. Tietoisuutta perheliikunnasta tulee lisätä, koska sen vaikutukset ovat monitahoisia; sillä saadaan perheet liikkeelle viettämään kaivattua yhteistä aikaa. Sen myötä voidaan myös vaikuttaa perheiden kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin ja tukea lasten eheää lapsuutta. Tämän tutkimuksen tuloksia voidaan hyödyntää kehitettäessä perhelähtöisiä harrastusmahdollisuuksia.