”Se sai olla niin lähellä äitiä” : haastattelu- ja havainnointitutkimus vuorovaikutuksesta perheliikunnassa

Abstract

Tutkimuksemme tarkoituksena oli selvittää, millaista vuorovaikutusta ohjatussa perheliikunnassa ilmeni sekä millaisia kokemuksia vanhemmilla oli ryhmissä tapahtuvasta vuorovaikutuksesta. Perheliikunta kannustaa perheitä liikkumaan enemmän yhdessä, mikä auttaa vahvistamaan vanhemman ja lapsen välistä vuorovaikutussuhdetta. Tutkimamme perheliikunta järjestettiin Oulun kaupungin LAPANEN-hankkeen toimesta, jonka avulla pyritään edistämään lapsiperheiden hyvinvointia tarjoamalla ilmaisia liikuntapalveluita. Aiheen valintaan vaikuttivat vähäinen tutkimustieto perheliikunnasta ja kiinnostuksemme aihetta kohtaan. Tutkimuskysymyksemme olivat: 1) Millaista lapsen ja vanhemman välinen vuorovaikutus on perheliikunnassa? 2) Millaista perheiden välinen vuorovaikutus ja yhteistyö ovat perheliikunnassa? 3) Millaista ohjaajan ja perheen välinen vuorovaikutus on perheliikunnassa?

Haastattelu- ja havainnointitutkimus toteutettiin syksyllä 2015. Tutkimusaineisto koostui neljän tutkimusperheen haastatteluista ja kymmenellä kerralla tehdyistä osallistuvista havainnoinneista. Suoritimme havainnoinnin kirjaamalla havainnot havainnointipäiväkirjoihin ja -kaavakkeisiin. Keräsimme vanhempien kokemuksia perheliikunnassa tapahtuvasta vuorovaikutuksesta teemahaastatteluiden ja perheliikunnan yhteydessä käytyjen keskusteluiden avulla. Analysoimme tutkimusaineiston aineistolähtöisellä sisällönanalyysillä. Käsittelimme havainnointikaavakkeet laskemalla kaavakkeen arvoista keskiarvoja.

Tulokset osoittivat, että perheliikunnassa tapahtuva vuorovaikutus tuki lapsen ja vanhemman välistä vuorovaikutussuhdetta. Lapsen ja vanhemman välisessä vuorovaikutuksessa ilmeni paljon katse- ja kosketuskontakteja. Perheiden välillä oli eroja, kuinka paljon he kannustivat, antoivat positiivista palautetta ja puuttuivat lapsen toimintaan. Perheiden välinen vuorovaikutus ja yhteistyö toiminnassa olivat vähäistä. Myöskään lasten välistä vuorovaikutusta ei ilmennyt. Perheliikunnassa tehtävän yhteistyön tekemisen mahdollisuus kasvoi syksyn aikana, mutta se ei lisännyt vuorovaikutusta. Ryhmän ilmapiiri kehittyi syksyn aikana ja vanhemmat kokivat ilmapiirin hyväksi. Vanhemmat korostivat ohjaajan persoonaa ja tapaa ohjata tärkeiksi, jotta lapsi osallistui toimintaan.

Tulokset tukevat käsitystä, että perheliikunta vahvistaa lapsen varhaista vuorovaikutusta vanhempaan sekä lapsen ja vanhemman välistä kiintymyssuhdetta. Tulosten perusteella ohjaaja pystyy toiminnallaan vaikuttamaan perheliikunnassa tapahtuvan vuorovaikutuksen laatuun. Tulokset antavat tärkeää tietoa Oulun kaupungin LAPANEN-hankkeen eri tahoille ja perheliikunnan ohjaajille perheliikunnassa tapahtuvasta vuorovaikutuksesta.