Lapsen suru : miten se ilmenee 6–12-vuotiailla lapsilla?

Abstract

Kandidaatintutkielmamme aiheena on 6–12-vuotiaan lapsen suru ja surutyö, kun hän menettää toisen vanhempansa. Keskitymme nimenomaan kuolemasta johtuvaan suruun. Lähtökohtana on selvittää lapsen surua ilmiönä, mitkä tekijät siihen vaikuttavat ja miten lapsi ymmärtää ja kokee surun tunteen.

Aluksi tarkastelemme lapsen kykyä ymmärtää kuolema ja sen lopullisuus. Avaamme niitä vaikutuksia ja merkityksiä, mitä ikäkaudenmukaisella kuolemakäsityksellä on lapsen suruun ja suremiseen. Tarkastelemme myös lapsen surun tunnuspiirteitä, aikuisen roolia lapsen surussa sekä suruun vaikuttavia yksilöllisiä tekijöitä, kuten ikää, kiintymyssuhdemallia ja sukupuolta.

Lisäksi pyrimme tutkimaan lapsen surutyötä sekä sen prosessinomaisuutta. Miten surutyö käynnistyy, miten se etenee ja mitkä tekijät vaikuttavat lapsen terveeseen suruprosessiin. Kuolemantapaus on aina traumaattinen kokemus, joten tarkastelussa on myös traumatyö osana surutyötä.

Tutkielman pohdintaosassa kootaan näkökulmia ja päätelmiä tutkimuksen kysymyksiin lapsen surusta, suremisesta ja surutyöstä prosessina. Käy ilmi, että lapsikin suree, mutta omalla tavallaan ja omassa tahdissaan. Lapsi ei kykene suremaan pitkiä ajanjaksoja kerrallaan, mikä johtaa harhaluuloon, ettei lapsi osaa surra. Leikki ja muu luova toiminta ovat lapselle tärkeitä keinoja käsitellä surua.

Surutyö on lapselle pitkänajan sopeutumis- ja muutosprosessi. Surutyössä lapsi käy läpi viisi surutehtävää, joita ovat: kiintymyssuhteen muuttaminen, menetyksen hyväksyminen, surun aiheuttaman tuskan läpityöstäminen, sopeutuminen ympäristöön, josta kuollut puuttuu sekä oman elämän jatkuminen.