”Sitä on vaikea käsittää, sitä on mahdotonta unohtaa” : Oulun turvakodin asiakkaat 1979–1999

Abstract

Tässä pro gradu -tutkielmassa tarkastellaan Oulun ensi- ja turvakodin turvakotiasiakkaita vuosien 1979–1999 välisenä aikana. Tutkimus keskittyy selvittämään millaiset ihmiset hakivat apua väkivaltaiseen suhteeseen turvakodista, millaista heidän kokemansa väkivalta kuvattiin olevan, miten turvakotiasiakkaiden lapset näkyvät aineistossa ja millaiset asenteet lähisuhdeväkivaltaan sekä sen ympärille kietoutuvat tutkimusjakson aikana. Aineistona on käytetty Oulun ensi- ja turvakodin arkistosta turvakotiasiakkaiden asiakaslomakkeita vuosilta 1979, 1984, 1989, 1994 ja 1999 sekä kolmen turvakodin työntekijän haastattelua. Tämän aineiston tutkimisella saadaan tietoa lähisuhdeväkivallasta ja sen moninaisuudesta sekä turvakodeista ja siitä, millaiset ihmiset hakevat turvakodeista apua. Tutkimuksen avulla voidaan myös kartoittaa, millaisessa väkivaltakulttuurissa turvakotiasiakkaat elivät lähihistoriassa ja millaiset asenteet ilmiöön kiinnittyivät. Turvakotiasiakkaiden historiantutkimuksen avulla saadaan tietoa vaikeasta ja yhteiskunnallisesti monilla tasoilla vaietusta ja häpeän tunteita synnyttävästä ongelmasta.

Tutkimus on empiirinen ja siinä on käytetty sekä määrällisiä että laadullisia tutkimusmenetelmiä. Määrällisillä ja tilastollisilla tutkimusmenetelmillä havainnoidaan asiakkaiden demografisia piirteitä sekä väkivallan moninaisuutta. Laadullisina menetelminä käytän lähdekriittistä tutkimustapaa sekä lähteideni lähilukua. Lähdekriittisyyteen on tutkimuksessa kiinnitetty erityistä huomiota, sillä aineisto on turvakodin työntekijöiden eikä väkivallan uhrien itsensä tuottamaa. Tutkimuksessa on myös kiinnitetty erityistä huomiota tutkimuseettisiin kysymyksiin, sillä aihe on erittäin arkaluontoinen ja asiakkaiden anonymiteetti on pitänyt taata tutkimuksenteossa.

Aineisto laajeni tutkimusjakson edetessä, kun asiakkaiden ja heidän elämänhistoriansa sekä väkivallan historiansa kuvaukset kehittyivät tarkemmiksi ja moninaisemmiksi. Koko tutkimusjakson ajan aineistossa kuvataan vakavaa ja osittain raakaa väkivaltaa ja väkivallan eri muodoista on nimetysti kuvattu ruumiillista, henkistä ja seksuaalista väkivaltaa. Kuvaukset muuttuvat niin, että väkivaltaa kuvataan tutkimusjakson loppupuolella moninaisempana ilmiönä, mikä näkyy esimerkiksi useampien väkivallan muotojen erotteluna. Ilmiön tabumaisuutta kuvaa esimerkiksi erittäin niukat kuvaukset asiakkaiden kokemasta seksuaalisesta väkivallasta. Aineistossa ei ole varsinaisesti nimetty taloudellista ja hengellistä väkivaltaa, mutta ne ovat aineistosta luettavissa, mikä kertoo myös siitä, että turvakodissa myös nämä väkivallan muodot on mielletty väkivallaksi. Asiakkaiden lapsia kohtaan harjoitetun väkivallan kuvaus kehittyy aineistossa samalla tavalla kuin asiakkaita kohtaan harjoitetun väkivallan kuvaukset.

Aineistossa on selvästi nähtävissä 1990-luvun loppupuolella tapahtuneet merkittävät muutokset turvakotityöskentelyssä. Muutoksen yksiä keskeisimpiä asioita olivat traumaviitekehyksen tulo lähtökohtaiseksi työskentelytavaksi turvakotiin, henkilökunnan koulutus ja huomion kiinnittyminen enemmän turvakotiasiakkaiden lapsiin, heidän kohtaamaansa väkivaltaa sekä heidän väkivallalle altistumiseensa.