Rukiista ranskalaisiin viineihin : eri sosiaaliryhmien kulutuskäyttäytyminen Raahen seudulla vuodesta 1825 vuoteen 1850

Abstract

Tutkielman aiheena on eri sosiaaliryhmien kuluttamiskäyttäytyminen Raahen seudulla 1800-luvun toisella neljänneksellä. Tutkimusaika on rajattu suurten kauppahuoneiden loistokauden alkuun, ennen suurten taloudellisten murrosten kautta. Päälähteenä tutkielmassa ovat Sovion kauppahuoneen tilikirjat. Tutkielmassa selvitetään, mitä Raahen seudulla kulutettiin ja kuinka paljon, sekä millaisia eroja eri sosiaaliryhmien kuluttamistottumuksissa oli ja mitä eroja oli maaseudun- ja kaupungin väestön kuluttamiskäyttäytymisellä. Sosiaaliryhmät ovat tässä työväki, maaseudun väestö, porvarit ja säätyläiset. Metodina on käytetty pääasiassa kvantitatiivista tutkimusta sekä vertailua. Tutkielmaan on laskettu kuinka paljon kukin sosiaaliryhmä on käyttänyt tutkimuskaudella rahaa kauppahuoneelta yleisimmin ostettuihin välttämättömyys- ja ylellisyyshyödykkeisiin eli rukiiseen, suolaan, pukeutumiseen, alkoholiin, kahviin ja sokeriin. Työväki osti enimmäkseen välttämättömyyshyödykkeitä, joista ehdottomasti yleisin oli ruis, suolaa ja pukeutumistuotteitakin ostettiin jonkin verran. Näiden tuotteiden lisäksi työväki kuten muutkin ryhmät nosti kauppahuoneelta usein käteistä rahaa. Työväki osti joskus myös ohraa, kalaa ja rakennustarpeita, jotka nekin olivat melko yleisiä hankintoja myös muissa sosiaaliryhmissä. Ylellisyyshyödykkeitä ryhmä osti harvoin ja tuotteet olivat laadultaan melko yksinkertaisia, alkoholeista kulutettiin lähinnä viinaa. Luksustuotteiden kuluttaminen oli ryhmän sisällä keskittynyt jonkin verran samoille henkilöille. Kuluttamisesta voidaan päätellä, että ainakin joillain työväkeen kuuluneista oli mahdollisuus käyttää rahaa muuhunkin kuin vain kaikkein tarpeellisimpiin asioihin. Maaseudun väestö kulutti niin ikään paljon välttämättömyyshyödykkeitä, joista eniten rahaa käytettiin rukiiseen. Tästä huolimatta suola oli yleisin ostos. Rukiin suuret ostomäärät johtuivat siitä, että vaikka peltoviljelyä edelleen harjoitettiin tärkeänä elinkeinona, ei sato aina riittänyt omaankaan tarpeeseen, jolloin syöntivilja oli ostettava muualta. Suolan merkittävää osaa ostoissa puolestaan selittää se, että sitä on tarvittu maalla tuotettujen tuotteiden kuten voin säilömiseen. Luksusta ei maaseudullakaan ostettu paljoa, mutta kun sitä ostettiin, oli alkoholi suosituin valinta. Laadultaan ostettu alkoholi oli yleensä viinaa tai rommia. Maaseudun asukkaat ostivat tuotteita yleensä suuremmissa erissä kuin kaupungin työväki, sillä hankintojen tekeminen oli etäisen sijainnin vuoksi hankalampaa kuin kaupungissa. Porvaristo osti tuotteita oman käytön lisäksi ammatinharjoittamista varten, esimerkiksi leipuri osti paljon sokeria ja seppä runsaasti rautaa. Ylellisyyttä ostettiin hieman enemmän suhteessa välttämättömyystuotteisiin kuin aiemmissa ryhmissä ja kulutetut laadut olivat monipuolisempia. Säätyläiset olivat henkilömäärältään pienin ryhmä, mutta he käyttivät selvästi eniten rahaa lähes jokaiseen tuotteeseen. Ryhmä oli varakkain ja siksi heillä oli mahdollisuus kuluttaa enemmän. Osan suurista ostoista selittää kuitenkin jälleenmyynti. Suuri osa ryhmään kuuluneista henkilöistä oli kauppiaita, joten he ovat käyttäneet Sovion kauppahuonetta tukkunaan ostaen sieltä suuria eriä ja myyden niitä muille. Luksustuotteita säätyläiset ostivat selvästi monipuolisemmin kuin muut ryhmät. Ostoksissa mainittiin esimerkiksi kaneli, riisiryynit, viikunat, ruusut, ranskalainen viini ja arrakki. Raahen säätyläisten kuluttamista ei kuitenkaan voida pitää mitenkään erityisen ylenpalttisena.