”Eikö oiskin ihan tyhmää, jos ei oo kaveria?” : ryhmän rakentuminen lasten päiväkotiarjen pienissä kertomuksissa
Lindgren, Taru (2016-04-28)
T. Lindgren
28.04.2016
© 2016 Taru Lindgren. Tämä Kohde on tekijänoikeuden ja/tai lähioikeuksien suojaama. Voit käyttää Kohdetta käyttöösi sovellettavan tekijänoikeutta ja lähioikeuksia koskevan lainsäädännön sallimilla tavoilla. Muunlaista käyttöä varten tarvitset oikeudenhaltijoiden luvan.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:oulu-201604301584
https://urn.fi/URN:NBN:fi:oulu-201604301584
Tiivistelmä
Tutkimukseni tarkoituksena oli selvittää ryhmän rakentumista lasten päiväkotiarjen pienissä kertomuksissa. Kiinnostukseni ryhmäilmiöstä pohjaa kandidaatintutkielmaani, jonka aiheena oli seikkailukasvatus varhaiskasvatuksessa. Lapsi kuuluu varhaiskasvatuksessa useisiin ryhmiin, niin pienryhmiin kuin päiväkotiryhmäänsä. Tutkimuskysymykseni oli, millaiseksi ryhmä rakentuu lasten päiväkotiarjen pienissä kertomuksissa.
Tutkimukseni edustaa uutta lapsuudentutkimusta, jossa lapsen kerrontaa pidetään tärkeänä osallisuutta lisäävänä tekijänä. Tutkimukseni teoreettisessa viitekehyksessä tarkastelen ryhmää, yhteenkuuluvuutta, vuorovaikutusta sekä kiusaamista. Tutkimukseni metodologiana on kerronnallisuus, johon on yhdistynyt etnografiaa sekä uutta lapsuudentutkimusta.
Havainnoin erästä 5–6-vuotiaiden lasten päiväkotiryhmää talvella 2015 ja kirjasin ylös arjen pieniä kertomuksia heidän päiväkotiarjestaan. Lapset tuottivat kerrontaa esimerkiksi puheella, eleillä, ilmeillä, tunteilla ja leikeillä. Aineistoni tuotti yli sata arjen pientä kertomusta, jotka analysoin narratiivisen analyysin mukaisesti ensin holistisesti, sitten sisällöllisesti muodostaen teemoja, ja niistä yläluokkia. Lopuksi muodostin neljä uutta kertomusta.
Lasten arjen pienissä kertomuksissa ryhmä oli tiivis ja ryhmäytynyt, tunteen muodostama, suhteessa aikuiseen sekä kiusaamisen paikka. Ryhmä rakentui kertomuksissa usein iloiseksi ja positiiviseksi, lasta kannattelevaksi. Toisinaan ryhmä rakentui rikkovaksi, jota leimasivat kiusaaminen tai poissulkeminen.
Tutkimukseni kertomusten pohjalta päiväkodin lasten ja aikuisten maailmojen kohtaaminen ryhmän ja yhteenkuuluvuuden näkökulmasta tarvitsee varhaiskasvattajien pedagogista panostusta. Lapsen kerronnallisuuden hyödyntäminen päiväkodin arjessa avaa uusia ulottuvuuksia myös pedagogisesti. Lapsen osallisuus kasvaa, ja aikuisen ja lapsen välinen vuorovaikutus lisääntyy. Tutkimukseni haastaa myös pohtimaan korostuuko yksilökeskeinen kasvatuskulttuuri liikaa.
Tutkimukseni luotettavuuden ja eettisen arvioinnin pohjana on lapsen kunnioitus, anonymiteetti sekä tutkimusprosessin mahdollisimman tarkka aukikirjoittaminen.
Tutkimukseni edustaa uutta lapsuudentutkimusta, jossa lapsen kerrontaa pidetään tärkeänä osallisuutta lisäävänä tekijänä. Tutkimukseni teoreettisessa viitekehyksessä tarkastelen ryhmää, yhteenkuuluvuutta, vuorovaikutusta sekä kiusaamista. Tutkimukseni metodologiana on kerronnallisuus, johon on yhdistynyt etnografiaa sekä uutta lapsuudentutkimusta.
Havainnoin erästä 5–6-vuotiaiden lasten päiväkotiryhmää talvella 2015 ja kirjasin ylös arjen pieniä kertomuksia heidän päiväkotiarjestaan. Lapset tuottivat kerrontaa esimerkiksi puheella, eleillä, ilmeillä, tunteilla ja leikeillä. Aineistoni tuotti yli sata arjen pientä kertomusta, jotka analysoin narratiivisen analyysin mukaisesti ensin holistisesti, sitten sisällöllisesti muodostaen teemoja, ja niistä yläluokkia. Lopuksi muodostin neljä uutta kertomusta.
Lasten arjen pienissä kertomuksissa ryhmä oli tiivis ja ryhmäytynyt, tunteen muodostama, suhteessa aikuiseen sekä kiusaamisen paikka. Ryhmä rakentui kertomuksissa usein iloiseksi ja positiiviseksi, lasta kannattelevaksi. Toisinaan ryhmä rakentui rikkovaksi, jota leimasivat kiusaaminen tai poissulkeminen.
Tutkimukseni kertomusten pohjalta päiväkodin lasten ja aikuisten maailmojen kohtaaminen ryhmän ja yhteenkuuluvuuden näkökulmasta tarvitsee varhaiskasvattajien pedagogista panostusta. Lapsen kerronnallisuuden hyödyntäminen päiväkodin arjessa avaa uusia ulottuvuuksia myös pedagogisesti. Lapsen osallisuus kasvaa, ja aikuisen ja lapsen välinen vuorovaikutus lisääntyy. Tutkimukseni haastaa myös pohtimaan korostuuko yksilökeskeinen kasvatuskulttuuri liikaa.
Tutkimukseni luotettavuuden ja eettisen arvioinnin pohjana on lapsen kunnioitus, anonymiteetti sekä tutkimusprosessin mahdollisimman tarkka aukikirjoittaminen.
Kokoelmat
- Avoin saatavuus [29998]