Calamnius-suvun arkisto Oulun maakunta-arkistossa yksityisarkistona ja elämän kuvaajana

Abstract

Tutkin työssäni Oulun maakunta-arkistossa säilytettävää Calamnius-suvun arkistokokoelmaa. Kokoelma koostuu viidestätoista suvun eri jäsenen arkistosta. Calamniukset olivat pappissukua, joka eli pääosin Pohjois-Suomessa. Näin ollen se voidaan nähdä tärkeänä alueen historialle. Tutkimuksessani on kaksi näkökulmaa, arkistollinen ja historiallinen. Tarkastelen ensin sitä, minkälaisia arkistoja Calamniusten arkistot ovat. Sen jälkeen tutkin arkistoista esiin nousseita keskeisiä teemoja, tässä tapauksessa ihmissuhteita ja yhteiskunnallisia asioita arkielämässä, joita lähestyn tunteiden kautta. Keskeistä on siis se, minkälaisia tunteita elämän eri tapahtumat ja ihmissuhteet saivat aikaan. Päälähteinä käytän kirjeitä, jotka muodostavat suurimman osan arkistojen materiaalista, sekä päiväkirjoja. Tällaisia lähteitä käytettäessä tulee ottaa huomioon muutamia seikkoja. Kirjeet ovat aikaan ja paikkaan sidottuja, ja ne syntyvät jonkin tarpeen seurauksena. Ne edustavat aina kirjoittajan näkökulmaa. Lisäksi on muistettava, että kirjeiden kirjoitusta säätelevät erilaiset konventiot eli esimerkiksi kirjeen vastaanottaja vaikuttaa kirjeen kirjoitustyyliin. Päiväkirjat ovat kirjeiden sukulaisia. Päiväkirjan tarkoituksena voi olla esimerkiksi ajatuksien jäsentäminen tai tapahtumien kirjaaminen tulevaisuutta varten. Yleensä päiväkirjaa ei ole tarkoitettu muiden luettavaksi. Ensimmäisessä luvussa käsittelin arkistoja arkistollisesta näkökulmasta. Kävin läpi arkistojen sisällön ja otin sen jälkeen kirjeet tarkempaan tarkasteluun. Suurin osa kirjeistä, joita oli noin 700 kappaletta, oli suvun jäsenten toisilleen lähettämiä. Kirjeenvaihtoa, jossa molempien osapuolten lähettämät kirjeet olisivat säilyneet, ei yksittäisiä poikkeuksia lukuun ottamatta ollut. Kirjeissä oli nähtävillä erilaisia tyylejä, erityisesti aloitustervehdyksessä, riippuen siitä, kenelle kirje oli tarkoitettu. Kirjeiden tulkinnassa haasteena oli muun muassa se, ettei kirjeitä ollut aina allekirjoitettu, tai oli käytetty lempinimeä. Lisäksi käsiala teki kirjeiden lukemisesta ajoittain hankalaa. Arkistoja tutkiessa tulee aina ottaa huomioon se, että lähes aina jotakin puuttuu. Asiakirjoja on joko hävinnyt tai hävitetty. Tulee myös pohtia sitä, onko arkistoja pyritty järjestelmällisesti säilyttämään. Calamniusten kohdalla näytti siltä, että lukuun ottamatta Atte Kalajoen arkistoa, asiakirjoja ei ole pyritty järjestelmällisesti säilyttämään, mutta niitä ei ole järjestelmällisesti hävittykään. Kirjeet paljastavat monenlaisia asioita ihmisten elämästä ja ajatuksista. Kirjeissä kuvataan muun muassa arkielämän tapahtumia, kommentoidaan politiikkaa, kerrotaan työelämästä ja koulunkäynnistä. Luvun 2 teemana ovat ihmissuhteet. Ilmari Kiannolla oli kirjeiden valossa huonot välit muihin sisaruksiinsa. Erilaisista maailmankatsomuksista huolimatta oltiin kuitenkin loppujen lopuksi samaa perhettä. Wäinön ensimmäinen avioliitto oli täynnä erimielisyyksiä ja lopulta pari muutti erilleen. Lopullisesti liitto päättyi vaimon itsemurhaan. Avioliiton aikana syntyi neljä lasta, mutta arkistot eivät paljasta miten vanhempien ero vaikutti lapsiin. Toinen avioliitto oli säilyneiden kirjeiden perusteella hyvin onnellinen. Romanttinen rakkaus nousi myös esiin kirjeistä. Calamniukset kokivat rakkaudessa sekä pettymyksiä että onnistumisia. Luvussa 3 tarkastelen yhteiskunnallisten asioiden näkymistä arkielämässä. Kieliasia näkyi kirjeissä konkreettisestikin, sillä vähitellen suomi vei tilaa ruotsilta kommunikointikielenä. Suku oli kuitenkin koko ajan kaksikielinen. Monet suvun jäsenet halusivat edistää suomen kielen asemaa, mutta he eivät kuitenkaan olleet varsinaisia kielitaistelijoita. Koulunkäynti oli tärkeää suvun vanhemmille ja nämä kannustivatkin lapsiaan menestymään opinnoissa. Ajan kuluessa myös tytöt alkoivat opiskella ja hankkivat itselleen ammatin. Sota-aika (1939–1945) oli vaikea ja sodan loppumista toivottiin, kuin myös sitä, että miehet selviäisivät vahingoittumattomina takaisin kotiin. Kaiken kaikkiaan sodasta kirjoitettiin kuitenkin hyvin vähän. Useimmiten keskityttiin kuulumisten vaihtoon ja arkielämän tapahtumiin. Sodasta vaikeneminen oli tavallista sota-ajan kirjeissä. Kotirintamalla haluttiin antaa toivoa ja lohdutusta sotilaille kirjoittamalla tavallisista asioista. Rintamalla olevat sotilaat eivät puolestaan halunneet kertoa sodan kauhuista niistä tietämättömälle kotiväelle.