Yhteenkuuluvuuden rakentuminen luokkahuoneen pienissä kertomuksissa

Abstract

Tutkimuksessani tarkastelen yhteenkuuluvuuden rakentumista koulukontekstissa. Tarkoituksenani on syventää ymmärrystä luokkahuoneen kerronnasta ja niistä toiminnan ja kommunikoinnin käytänteistä, joilla yhteenkuuluvuutta rakennetaan. Tutkimuskysymykseni on: Millaisin kerronnallisin käytäntein yhteenkuuluvuutta tuotetaan luokkahuoneessa? Tutkimukseni on osa tutkimushanketta, joka kehittää kerronnallisia käytänteitä kiusaamisen ja syrjinnän ehkäisemiseksi. Tutkimusta yhteenkuuluvuuden rakentumisesta tarvitaan, jotta marginalisoivia käytänteitä voidaan ennaltaehkäistä.

Tutkimukseni sijoittuu kerronnallisen ja lapsinäkökulmaisen tutkimuksen alueille, joissa yhteenkuuluvuutta tarkastelen kerronnallisena ja kulttuurisena ilmiönä. Lapsinäkökulmainen tutkimus korostaa lapsia aktiivisina toimijoina ja tiedon tuottajina. Lähtökohtana on lasten kokonaisvaltainen kerronta, joka huomioi puheen lisäksi myös sanattoman viestinnän, kehonkielen ja erilaiset tunnekokemukset. Yhteenkuuluvuuden asemoin keskeiseksi hyvinvoinnin ulottuvuudeksi, joka rakentuu kerronnan kautta materiassa, ihmissuhteissa ja yksilön suhteessa ympäristöönsä. Yhteenkuuluvuuden rakentumisen keskeisenä lähtökohtana on myös välittämisen etiikka, joka ilmenee erityisesti kasvattajan ja kasvatettavan välisessä suhteessa.

Aineistonkeruussa käytin narratiivista etnografiaa. Keräsin aineistoni suomalaisen peruskoulun 2. luokassa keväällä 2014. Aineiston tuottajina ovat luokan oppilaat yhdessä tutkijan, opettajan ja ympäristön kanssa. Lähestyin lasten kerrontaa arjen pienten kertomusten kautta. Aineistonkeruussa käytin videointia ja havainnointia keskittyen yhteenkuuluvuutta tuottaviin vuorovaikutustilanteisiin. Analyysissäni käytin narratiivista analyysiä.

Analyysini pohjalta luokkahuone näyttäytyy kerronnallisen kulttuurin paikkana, jossa yhteenkuuluvuutta rakennetaan toiminnan ja dialogin sekä fyysisen ja verbaalisen kerronnan kautta. Toiminta on yhteistoimintaan osallistumista ja pyrkimystä tasa-arvoon. Dialogi ilmenee toiseen suuntautumisena ja empatiana. Fyysisesti yhteenkuuluvutta tuotetaan tilassa kehon ja materian vuoropuheluna ja verbaalisesti yhteenkuuluvuus rakentuu keskusteluna, neuvotteluna ja totuuteen pyrkimisenä. Kerronnan mahdollistaminen osoittautuu läpileikkaavaksi yhteenkuuluvuuden osatekijäksi, jossa keskiössä on opettajan asenne oppilaitaan kohtaan.

Kerronnallisten käytänteiden hyödyntäminen osana pedagogiikkaa vaikuttaa myönteisesti yhteenkuuluvuuden rakentumiseen. Lähtökohtana on opettajan välittäminen ja kerronnan mahdollistaminen sekä leikin korostaminen osana pedagogiikkaa myös opettajajohtoisessa toiminnassa.