Luontosuhteen yhteyksiä mielen hyvinvointiin lapsuudessa

Abstract

Tässä kandidaatintutkielmassa tavoitteena oli koota tietoa erityisesti lapsen luontosuhteesta sekä tutkia sen yhteyksiä lapsen mielen hyvinvointiin. Tutkimusmenetelmänä hyödynnettiin kuvailevaa kirjallisuuskatsausta, jonka avulla pyrittiin saamaan laaja kuva aiheesta.

Luontosuhde ilmeni moniuloitteisena käsitteenä: ihminen voidaan nähdä täysin irrallisena luonnosta, käsittää sekä osaksi luontoa että ”inhimillistä” ympäristöä tai kokonaisvaltaiseksi osaksi luontoa. Ekopsykologit käsittävät ihmisen mielen osaksi luontoa; mieli on terve, kun suhde luontoon on kunnossa. Ekopsykologien näkemys ihmisestä osana luontoa on hyvin kokonaisvaltainen; olemme osa luontoa biologisella tasolla sillä tarvitsemme luonnon tuottamaa ruokaa, vettä ja ilmaa. Tätä kutsutaan myös alkuperäiseksi luontosuhteeksi.

Lapsen suhde luontoon pohjautuu suorille, epäsuorille sekä symbolisille luontokokemuksille. Eri ikäisten lasten kokemus suhteestaan luontoon on erilainen. Kaikilla korostuu kuitenkin leikin merkitys luontosuhteen muodostumisessa. Se on keino olla suhteessa ympäröivään luontoon ja tapa ymmärtää sitä. Leikki on olennainen osa lapsen tasapainoista kehitystä ja on todettu, että lapsuudessa luontoon sijoittuvilla leikeillä voi olla hyvin pitkäkestoinen vaikutus mielen hyvinvointiin.

Luonnon vaikutukset mielen hyvinvointiin ilmenivät muun muassa yhteisöllisyyden ja toiminnallisuuden kautta. On ehdotettu, että ihmisillä on sisäsyntyinen taipumus reagoida positiivisesti luonnonympäristöihin. Luonnolla on todettu olevan voima elvyttää tarkkaavaisuuttamme sekä vähentää psykofysiologista stressiä. Se vahvistaa lasten stressinsietokykyä ja vähentää lasten kokemaa negatiivista stressiä etenkin silloin, kun luonto konkreettisesti lähellä. Luonto ilmeni myös paikkana, jossa sosiaalinen kanssakäyminen oli rikasta. Se hoitaa mieltä suoraan; mielipaikkojen myötä saa mahdollisuuden rentoutua myös yksin. Ulkoleikit tarjoavat vaihtelevuutta sekä sopivia haasteita sitouttavat ja osallistavat lapsia toimintaan. Syvä osallisuus toiminnassa, joka on sopivan haastavaa, mutta vastaa kuitenkin yksilön resursseihin, voi lisätä koettua hyvinvointia.

Tutkimuksen tuloksia ei voida kuitenkaan yleistää maailmanlaajuisesti päteviksi, sillä jokainen kokee oman suhteensa luontoon eri tavalla, ja samoin myös siitä syntyvät hyödyt mielen hyvinvoinnille. Tutkimuksessa olen koonnut yhteen sellaista tietoa, joka voi auttaa kiinnostuneita syventämään käsitystään aiheesta. Se on ollut hyödyksi erityisesti oman ammatillisuuteni muokkaamisen kannalta. Lasten suhdetta luontoon ja sen vaikutuksia mielen hyvinvointiin on tutkittu melko vähän, joten tarvetta erilaisille jatkotutkimuksille olisi.