”Kysehän on koko ihmisestä” : vuosien 1935, 1950 ja 1970 steriloimis- ja kastroimislakien kehykset Helsingin Sanomissa

Abstract

Tutkielmassani tutkin vuosien 1935, 1950 ja 1970 steriloimis- ja kastroimislakien kehyksiä Helsingin Sanomissa. Tutkimuksen aineisto koostuu 59 lehtijutusta. Olen kerännyt aineiston manuaalisesti mikrofilmeiltä kolmen ajallisen kiintopisteen ympäriltä. Ensimmäinen kiintopiste sijoittuu Suomen ensimmäisen steriloimislain säätämisajankohtaan. Suomen ensimmäistä steriloimislakia alettiin suunnitella 1920-luvulla ja se astui voimaan vuonna 1935. Vastaavia lakeja säädettiin eri puolilla läntistä maailmaa samoina vuosikymmeninä. Suomen ensimmäinen steriloimislaki oli luonteeltaan rotuhygieeninen ja se mahdollisti pakkosteriloinnit. Lain tavoitteena oli vähentää kelvottomaksi luokiteltujen ihmisten määrää yhteiskunnassa. Lisääntymisen estämistä pidettiin tehokkaana menetelmänä tavoitteen saavuttamiseksi, koska rotuhygieenikot uskoivat kelvottomuuden olevan perinnöllistä. Toinen ajallinen kiintopiste sijoittuu vuoteen 1950, jolloin pakkosterilointien määräämistä helpotettiin ja kastroimistoimenpiteet erotettiin steriloimislaista omaksi laikseen. Lakien painopiste siirtyi rotuhygieenisestä kontrollista kohti sosiaalista kontrollia ja lakien muutos osuu yhteen suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan sosiaaliturvan laajentamisen kanssa. Kolmas ajallinen kiintopiste on näiden pakkotoimenpiteiden poistaminen Suomen laista vuonna 1970. Tutkimusmenetelmänä tutkielmassani on Erving Goffmanin luoma kehysanalyysi. Kehysanalyysi on paljon käytetty metodi mediatutkimuksessa. Koko aineistosta kehysanalyysiin valitsin 38 lehtijuttua. Paikansin aineistosta kaksi pääkehystä, jotka nimesin yksilön eduksi ja yhteiskunnan eduksi. Kahdessa ensimmäisessä ajallisessa kiintopisteessä yhteiskunnan edun kehys on toista kehystä vahvempi. Viimeisessä kiintopisteessä yksilön edun kehys näkyy yhteiskunnan edun kehystä huomattavasti enemmän. Muutos kehysten esiintymisessä liittyy laajempaan muutokseen suomalaisessa yhteiskunnassa ja kulttuurissa. Pakkotoimenpiteet mahdollistavien lakien voimassaoloaikana Suomessa oli vallalla poliittinen filosofia, jonka mukaan yksilön etu oli aina alisteinen yhteiskunnan edun edessä. Toisen maailmansodan jälkeen asenteet ja julkinen mielipide alkoivat muuttua. Kaupungistumisen ja hiljattaisen seksuaalisen vapautumisen myötä perinteiset arvot alkoivat murtua. Pakkolakeja, jotka rajoittivat yksilön oikeutta päättää omasta kehostaan, ei nähty enää ajankohtaisiksi välineiksi suomalaisessa sosiaalipolitiikassa.