Sitä lapsi laulaa, mitä vanhempi hyräilee : lastenhoito- ja kasvatusoppaiden ohjeet ja asiantuntijavalta Suomessa 1920–1930-luvuilla

Abstract

Tutkielmani tavoitteena oli selvittää, millaisia kasvatus- ja lastenhoito-ohjeita 1920- ja 1930-luvuilla annettiin, ja miten niitä perusteltiin. Tutkin miten kasvatus- ja lastenhoito-ohjeita tuotettiin ja miten asiantuntijavalta ilmeni niissä. Keskeiset tutkimuskysymykseni olivat: Millaisia ohjeita ja neuvoja vanhemmille annettiin heille suunnatussa lastenhoito- ja kasvatuskirjallisuudessa? Millaiseen tietoon nuo ohjeet perustettiin? Kuinka asiantuntijavalta näkyy erityisesti äiteihin kohdistettuna, ja millaisia keinoja tähän vallankäyttöön liittyy?

Lähdemateriaalini koostui kahdestatoista lastenhoito- ja kasvatusoppaasta, jotka olivat joko painettu tai julkaistu 1920- ja 1930-luvuilla. Nämä oppaat olivat suunnattu erityisesti äideille kodin kasvatustyön avuksi. Lähdemateriaalin kirjoittajina toimi enimmäkseen opettajia ja lääkäreitä. Ne sisälsivät ohjeita niin fyysiseen terveyteen kuin henkiseen kasvatukseen liittyvissä asioissa. Oppaat olivat sisällöiltään ja esitystavoiltaan hyvin erilaisia.

Käytin tutkimusmenetelmänä diskurssianalyyttistä menetelmää. Diskurssianalyysi soveltuu hyvin erilaisten tekstien tarkempaan analyysiin, kun halutaan tutkia miten jokin asia ilmaistaan ja mitä tällä tavalla halutaan saavuttaa. Diskurssianalyysi on enemmän viitekehys kuin tarkka metodi. Tässä tutkielmassa käytin diskurssianalyysia määrittääkseni lähdemateriaalista hegemoniset, eli vallalla olleet, diskurssit 1920- ja 1930-luvuilla liittyen ajan kasvatuskäsityksiin ja -ihanteisiin. Nämä diskurssit kuvaavat oppaiden kirjoittajien näkemystä kasvatuksen tehtävästä sekä asiantuntijoiden ja vanhempien roolia lastenhoidossa ja -kasvatuksessa. Tämän lisäksi tarkastelin teksteissä erilaisia retorisia keinoja, kuinka asiantuntijavaltaa käytettiin vanhempia kohtaan heitä ohjeistettaessa lastenhoidossa ja -kasvatuksessa.

Määritin kolme keskeistä diskurssia lähdemateriaalista. Kunnon kansalaisuuden -diskurssi sisälsi ajatuksen että kasvatuksen tulee johtaa isänmaallisuuteen, nöyryyteen ja ahkeruuteen. Terveyden, puhtauden ja turvallisuuden -diskurssi liittyi erityisesti lääkäreiden asiantuntijuuden korostamiseen, ja siinä tähdättiin lasten terveyden kohottamiseen ja lapsikuolleisuuden vähentämiseen. Kolmas havaitsemani diskurssi oli lapsen sielunelämään ja henkiseen kehitykseen keskittyvä diskurssi. Tässä diskurssissa lapsen sielunelämään liittyvät tekijät ja kasvatusopillinen tieto määrittivät lastenhoito- ja kasvatusohjeita.

Lastenhoito- ja kasvatusohjeissa ilmeni erilaisia tapoja vakuuttaa vanhemmat asiantuntijan pätevyydestä lastenhoitoon ja -kasvatukseen liittyen verrattuna vanhempiin. Tällaisia keinoja olivat muun muassa äitien esittäminen tietämättöminä, asiantuntijatietoon ja tilastoihin vetoaminen, uhkakuvien esittäminen, esimerkkitarinoiden käyttäminen neuvojen vahvistamisena, ja tieteelliseen tietoon vetoaminen.

Tulevaisuutta ajatellen mielenkiintoiseksi kysymykseksi jäi erityisesti sielutieteelliseen ja kasvatustieteelliseen tietoon vetoaminen lastenhoito- ja kasvatusohjeissa: kuinka paljon tätä tietoa käytettiin perusteltaessa erityisesti varhaislapsuuteen liittyvää kasvatusta?