Erityisentuentarpeiset lapset esikoulussa : lastentarhanopettajien kokemuksia

Abstract

Tutkielman aihe syntyi pedagogisessa harjoittelussa havaitsemiini kokemuksiin tuentarpeisista esiopetuksen parissa. Toinen lähtökohta oli työntekijöiden huoli koulutuksensa riittävyydestä kolmiportaisessa tuessa. Tutkimusongelmani on miten erityisen tuen tarve näkyy esiopetuksessa? Alaongelmana tutkin lastentarhanopettajien kokemuksia kolmiportaisesta tuesta.

Tutkielma on kuvaileva kirjallisuuskatsaus. Katsaus on sisällön analyysi, joka painottuu fenomenologis-hermeneuttiseen tulkintaa. Tulkinnassa on kaksi puolta, lisätä ymmärrystä tulkittavasta aiheesta sekä tutkimuksen taso, joka pohjautuu esiymmärryksen tasoon. Lähdeaineisto on laaja. Aineisto on koottu kotimaisesta kirjallisuudesta ja artikkeleista sekä kansainvälisistä julkaisuista. Lähdeaineisto on pääosin korkeintaan kymmenen vuotta vanhaa, jolloin tieteellinen relevanttius on vahvempi. Sisällössä pyrin monipuolisuuteen, jolloin lähteiden ja näkemysten välille tulee vuoropuhelua.

Tutkielman tuloksista käy ilmi, että lastentarhanopettajat kokevat lapsen tuntemisen isoksi eduksi. Tämä näkyy yksilö- ja ryhmäopetuksen toteuttamisessa lapsen edun mukaisesti. Tämä on ollut tärkeää jo ennen kolmiportaista tukea eikä se ole muuttunut tuenportaiden myötä. Koko ryhmän havainnointi on opettajille tärkeää, erityisesti erityisen tuentarpeisten sosiaalisen kanssakäymisen, vuorovaikutustaitojen ja osallisuuden arvioinnissa. Arviointia painotetaan myös esiopetussuunnitelman perusteissa ja se toteutuu arjen työssäkin eikä sitä haluta vähentää.

Käsitteistöön lastentarhanopettajat toivoivat yhtenäisyyttä nimenomaan varhaiskasvatuksen kanssa. Osa kokee käsitteistön liian koulukeskeiseksi. Asiakirjat ja moniammattiliset tapaamiset koetaan ryhmän kannalta rasitteeksi, koska näihin käytetty aika on poissa lapsilta. Lisäksi kritisoitiin asiakirjojen päällekkäisyyksiä. Yhteistyö muiden ammattilaisten kanssa nähdään tärkeänä niin kirjallisuudessa kuin kentällä, vaikka se koetaan rasitteenakin.

Tilastoissa ja haastatteluissa oltiin samoilla linjoilla sen suhteen, että tehostettua tukea saa useampi lapsi kuin erityistä tukea. Lastentarhanopettajien kokemusten mukaan tämä johtuu portaiden häilyvistä rajoista, joka vaikutta lasten siirtymiseen erityisen tuen piiriin. Tehostetun tuen ja erityisen tuen suurin ero on tuen intensiivisyyden painottuminen.

Tutkimuksista kritiikkiä sai se, kuinka esiopetus mielletään kouluksi enemmän kuin varhaiskasvatukseksi vaikka esikoululaisen täytyisi saada olla lapsi ja leikki on tärkeää esiopetussuunnitelman perusteissakin.

Tutkielman haasteena oli lähteiden etsintä. Tähän syynä on, että uusia ilmiöitä on aina tutkittu vähemmän. Aiheen tiimoilta tutkimuksia on tehty enemmän ammattikorkeakoulun puolella, jolloin niissä on erilaiset lähtökohdat kuin yliopistotutkimuksissa. Lähteitä analysoin tarkasti lukemalla ja palaamalla niihin useita kertoja. Näin sain poimittua omalle tutkielmalleni relevantteja tietoja. Tutkielmaa tehdessä pohdin rajaamista usein, jotta sisältö pysyi sisällöltään oleellisena tutkielman kannalta. Tutkielma ajoittuu pitkälle aikavälille, jonka avulla sain kerättyä lähteitä laajasti.

Tutkielman tekemisen jälkeenkin olen eniten huolissani koulutuksen suppeudesta erityispedagogiikan suhteen. Kursseja tulisi olla enemmän käytännön erityisopetukseen. OAJ:n selvityksessä kävi ilmi, että 40% varhaiserityisopettajista on saanut lisäkoulutusta, kun koulun puolella vastaava luku on 70%. Minulle heräsi kysymys, miksi luvuissa on näin valtava ero päiväkodin ja koulun välillä? Jatkotutkimuksessa tutkisin valmistuvien lastentarhanopettajien koulutuksen antamiin valmiuksiin erityispedagogiikkaan sekä jo kentällä työskentelevien koulutukseen.