Palautteen merkitys lapsen myönteisen minäkäsityksen rakentumisessa

Abstract

Tämä tutkimus on toteutettu tiiviissä yhteistyössä, tutkimusparina. Vuorovaikutteiset keskustelut avasivat tien itsereflektiolle, palautteenannolle ja tutkimuskentän laajentumiselle, samalla syventäen oppimiskokemusta. Myönteisen minäkäsityksen rakentuminen nousee tarpeelliseksi ja ajankohtaiseski tutkimusaiheeksi erityisesti tässä ajassa, jossa ihmisten pahoinvointi on yleisesti tunnustettu yhteiskunnallinen ongelma. Kasvatus-, ohjaus- ja opetustyö vaatii kasvattajilta itseltään vahvaa näkemystä kasvatuksen tavoitteesta ja päämäärästä. Kasvatuksen ja opetuksen ydin pohjaa omiin kokemuksiimme, jossa tärkeimpiä aspekteja ovat yksilön toimijuuden sekä kokonaisvaltaisen eheyden tukeminen ja sitä kautta hyvinvoinnin lisääminen. Tutkimuasetelma kumpuaa tarpeesta etsiä sellaisia työvälineitä, joiden kautta tulevina opettajina ja ohjaajina pystymme omalta osaltamme vaikuttamaan lapsen suotuisan kehityksen tukemiseen ja myönteisen minäkäsityksen rakentumiseen.

Tutkimustamme ohjaa kognitiivinen konstruktivismi, jonka keskiössä on yksilön subjektius ja yksilöllinen tiedonmuodostus. Kognitiivis-konstruktivistisessa valossa minäkäsityksen rakentuminen nähdään aktiivisena prosessina, jossa yksilö rakentaa, uudistaa ja uusintaa minäkäsitystään, sosiaalisessa vuorovaikutuksessa saadun palautteen kautta. Tutkimuksessamme lähestymme minäkäsityksen rakentumista palautteenannon perspektiivistä. Tutkimuskysymykset olemme määrittäneet seuraavasti: 1. Miten lapsi kykenee vastaanottamaan saadun palautteen? ja 2. Millaisilla palautteenannon keinoilla opettaja pystyy vaikuttamaan lapsen myönteisen minäkäsityksen rakentumiseen?

Tutkimuksemme noudattaa teoreettisen tutkielman kaavaa, joka ei sisällä empiiristä osuutta. Käsittelemme tutkimuksen aihepiiriin liittyviä käsitteitä ja nostamme esiin niihin liittyviä ongelmia. Tutkimuskysymyksiin vastaaminen ja niiden analysointi tutkimuskirjallisuuden valossa, auttaa meitä ymmärtämään käsitteiden problematiikkaa ja niiden sisältämiä ristiriitoja. Merkityksellisin johtopäätös, jonka tutkimuskirjallisuuteen pohjautuen teimme oli, että palaute ei riitä yksistään rakentamaan lapsen myönteistä minäkäsitystä. Eheäksi itseksi kasvamiseen tarvitaan lisäksi hyväksyvää ja kannustavaa vuorovaikutusta, dialogista kohtaamista ja sen asettamista kasvatuksen sekä opetuksen, ja sitä kautta palautteenannon lähtökohdaksi.