“Sehän on perustaito ja semmoinen, joka on hyvä osata” : varhaiskasvatuksen opettajaopiskelijoiden ajatuksia anteeksitoiminnasta

Tässä pro gradu -tutkielmassa tutkitaan varhaiskasvatuksen alalle maisterivaiheessa opiskelevien opettajaopiskelijoiden ajatuksia ja pohdintoja anteeksipyytämisestä sekä anteeksiantamisesta. Tutkimuksessa käytän anteeksipyytämisestä ja anteeksiantamisesta yhteistä nimitystä ”anteeksitoiminta”. Tutkimuksen tarkoituksena on kerronnallista menetelmää käyttäen tarkastella, analysoida ja pohtia opettajaopiskelijoiden keskustelua anteeksitoimintaan liittyen.

Sana ”anteeksi” on muodostunut yleisen keskustelun sekä tutkimustuloksien perusteella normiksi, eikä sen taustamerkityksiä aina painoteta. Myös varhaiskasvatuksessa anteeksitoiminnan harjoittelu voi näyttäytyä melko yksinkertaisena, vaikka todellisuudessa kyseessä on monimutkainen, aina tilanteeseen sidoksissa oleva, uniikki tapahtuma.

Tutkimuksen aineisto kerättiin ryhmäkeskustelun avulla, johon osallistui kolme varhaiskasvatuksen alalle opiskelevaa opettajaopiskelijaa. Keskustelussa opettajaopiskelijat saivat tutkijan alustuksen jälkeen vapaasti jakaa ajatuksiaan, kokemuksiaan ja niiden myötä pohdintojaan anteeksitoimintaan liittyen. Aineiston keruu toteutti jo alustavasti tutkimuksen tavoitetta, eli sitä, miten tutkimuksen ja sen myötä tutkielman avulla yksilöt voivat reflektoida omaa ajatteluaan anteeksitoimintaan liittyen. Tutkielman muodostaa lukijalle reflektioalustan, joka herättelee pohtimaan normiksikin muodostunutta anteeksitoimintaa kriittisesti.

Tutkimuksen tulokset osoittivat, että opettajaopiskelijat havaitsivat anteeksitoiminnan monimutkaisuuden. Opettajaopiskelijat tunnistivat tutkielmassa teorialla perustellun anteeksitoiminnan normalisoitumisen, mutta pohtivat anteeksitoiminnan merkityksiä laajasti. Opettajaopiskelijat totesivat anteeksitoiminnan olevan käytöstapoihinkin liitettävä perustaito ja sosiaalinen lupaus, mutta sen lähtökohdaksi nimettiin kuitenkin empatia. Lisäksi sen taustamerkityksiin listattiin vahvasti varhaiskasvatuksen ammattilaisen rooli ja henkilökohtainen reflektiivisyys.