Mielentilaverbien käyttö kerronnassa nuorilla miehillä, joilla on autismikirjon häiriö

Abstract

Tämän pro gradu -tutkielman tarkoituksena oli tarkastella mielentilaverbien käyttöä henkilöillä, joilla on autismikirjon häiriö (autism spectrum disorder, ASD). Mielentilaverbit ovat verbejä, jotka kuvaavat mielen sisäisiä tiloja, tekoja ja toimintoja. Mielentilaverbien käyttöä verrattiin lisäksi fysikaalisiin verbeihin. Tarkoituksena oli myös selvittää poikkeaako ASD-henkilöiden tulokset tyypillisesti kehittyneistä verrokkihenkilöistä.

Tutkimushenkilöt on valittu satunnaisesti Oulun yliopistollisen sairaalan lastenpsykiatrisen yksikön ja Oulun yliopiston monitieteellisen tutkimuksen Autismikirjon häiriöt -seurantatutkimus lapsuudesta nuoreen aikuisuuteen -aineistosta. Tutkimuksessa oli mukana kahdeksan ASD-henkilöä sekä kahdeksan tyypillisesti kehittynyttä verrokkihenkilöä. Kaikilla ASD-henkilöillä oli hyvätasoinen autismikirjon häiriö. Kaikki henkilöt olivat miehiä ja iältään 19–29 vuotta. Tutkielmassa tarkasteltiin ASD-henkilöiden ja verrokkihenkilöiden mielentilaverbien sekä fysikaalisten verbien käyttöä Ruusun aika -sarjan videoleikkeiden kerronnasta. Tulosten analysoinnissa ja ryhmien välisessä vertailussa käytettiin Mann Whitneyn kahden riippumattoman otoksen U-testiä, Spearmannin korrelaatiokerrointa sekä graafisia esityksiä. Lisäksi ryhmien sisällä verbejä verrattiin Wilcoxonin merkittyjen järjestyslukujen testin avulla.

Tutkimustuloksissa kävi ilmi, että verrokkihenkilöiden kerronnassa käytettyjen mielentila-verbien määrä korreloi tilastollisesti erittäin merkitsevästi kerronnan pituuden kanssa. ASD-henkilöillä korrelaatio mielentilaverbien määrän ja kerronnan pituuden välillä oli kohtalainen, lähes heikko. Mielentilaverbien määrässä ryhmien välillä ei löytynyt merkitsevää eroa. Vaihtelu ryhmien sisällä verbien määrässä oli melko suurta. Fysikaalisten verbien määrä oli molemmissa ryhmissä jonkin verran suurempi kuin mielentilaverbien määrä. ASD-henkilöiden mielentila- ja fysikaalisten verbien välille löytyi lähes tilastollisesti merkitsevä ero. Verrokkihenkilöillä verbien käyttö ei puolestaan eronnut merkitsevästi. Fysikaalisten verbien määrässä ei löytynyt tilastollisesti merkitsevää eroa ryhmien välillä.

Tutkimustulokset ovat suuntaa antavia, sillä ne eivät ole yleistettävissä pienen otoskoon vuoksi. Täysin vastaavia tutkimuksia aiheesta ei löydy. Mielentilailmauksia koskeviin aiempiin tutkimuksiin verrattuna tulokset ovat kuitenkin samansuuntaisia, vaikka eriäviäkin tutkimuksia aiheesta löytyy. Mielentilailmausten ja mielentilaverbien käyttöä aikuisilla ASD-henkilöillä olisi tärkeää tutkia vielä suuremmilla aineistoilla, sillä tämä on ensimmäinen Suomessa tehty tutkimus aiheesta eikä muuallakaan aihetta ole riittävästi tutkittu. Kliiniseen työhön on tärkeää saada tietoa siitä, onko mielentilaverbien käyttö ASD-henkilöillä tyypillisesti kehittyneistä verrokkihenkilöistä poikkeavaa ja mihin kuntoutusta voisi vielä ohjata. Kuntoutuksen avulla voitaisiin parantaa ASD-aikuisten elämän laatua sekä vähentää liitännäishäiriöitä, kuten ahdistuneisuushäiriötä ja masennusta, jotka ovat tavallisia autismikirjon häiriössä.