Kansainvälisten hoiva-ammattilaisten kokemukset suomen kielen opetuksesta ja opetuksen järjestämisestä

Pro gradu -tutkielmassani tutkin EU/ETA-maiden ulkopuolelta tulleiden hoiva-ammattilaisten kokemuksia suomen kielen opetuksesta ja opetuksen järjestämisestä lähihoitajan oppisopimuskoulutuksessa. Aineistonani on viisi valmista videohaastattelua, joka kuuluvat Oulun yliopiston Kikosa-kokoelmaan. Tutkimukseni on osa Oulun yliopiston tutkimushanketta Tekoälyavusteinen monikulttuurinen vuorovaikutus ja kielten oppiminen terveydenhuollossa ja hoitotyön koulutuksessa (AIMIL, 2026–2028).

Ensimmäisen tutkimuskysymykseni tavoitteena on hahmottaa, mitä ominaisuuksia haastateltavat liittävät hyvään suomen kielen opettajaan. Toinen kysymykseni koskee oppisopimuskoulutuksen järjestämistä. Haluan selvittää, mitä kehityskohteita haastateltavat löytävät opetuksen järjestämisestä. Tarkoitan opetusjärjestelyillä tutkimuksessani erityisesti oppisopimuskoulutuksen käytännön järjestelyitä, kuten läsnäolo- ja etäopetusta, viikkotuntimääriä sekä opetussisältöjä. Sovellan aineiston käsittelyssä aineistolähtöistä sisällönanalyysia sekä tekstianalyysiä. Tutkimukseni ei nojaudu yhteen yhtenäiseen teoriaan, vaan teoreettinen viitekehys rakentuu analyysin rinnalla moninaisesta kirjallisuudesta, joka tukee aineistosta nousevia havaintoja.

Aineistolähtöisen sisällönanalyysin keinoin olen hahmotellut aineistostani ensimmäiseen tutkimuskysymykseeni liittyen kolme klusteria, jotka kuvaavat haastateltavien näkemyksiä hyvästä suomen kielen opettajasta. Ne ovat 1. Opettajan empaattinen suhtautuminen oppijaan, 2. Opetuksen hitaus ja 3. Opetuksen kohdentaminen kielitaitotasolle. Haastateltavat vastasivat hyvän opettajan olevan ymmärtäväinen, avulias ja kärsivällinen, jotka yhdistin tarkoittamaan opettajan empatiataitoja. Opetuksen hitauden lisäksi haastateltavat toivoivat opettajan kiinnittävän huomiotaan myös puhenopeuteen. Haastateltavien mielestä opettajan ammattitaitoon kuuluu myös hänen ymmärryksensä oppijoiden kielitaitotasoista sekä taito kohdentaa opetus sitä vastaavalle tasolle.

Toisen tutkimuskysymykseni klusterit opetuksen järjestämiseen liittyen ovat 1. Läsnäolo-opetus on parempi kuin etäopetus, 2. Opettajan läsnäolon kaipuu, 3. Oppisopimuskoulutus voi olla raskasta ja 4. Opetusjärjestelyiden vertailu eri oppilaitosten välillä. Läsnäolo-opetuksen haastateltavat kokivat paremmaksi siksi, koska se helpottaa keskittymistä ja mahdollistaa kysymisen ja ymmärtämisen. Etänä suoritettavilla kursseilla kaivattiin opettajan läsnäoloa edes yhden videon verran. Haastateltavat kertoivat työn ja opiskelun yhdistämisen saattavan tehdä oppisopimuskoulutuksesta rankkaa joillekin. Opiskelijat kuitenkin hyväksyivät tilanteen, sillä he pitivät sitä oppisopimuskoulutuksen toteutustapana. Muutama haastateltava mainitsi oppisopimuskoulutuksen toteutustavan eroavan eri oppilaitosten välillä. Se koettiin eriarvoistavana, sillä osaamisvaatimusten tuli heidän mielestään olla yhdenmukaiset, jotta opiskelijat täyttävät Suomen terveydenhuollon asettamat vaatimukset hoitajille.