Pirtua, pieksäntää ja puukotuksia : henki- ja väkivaltarikollisuus Oulussa vuosina 1928–1932 sekä Kokkolassa vuosina 1925–1930 poliisin tutkintapöytäkirjojen perusteella

Tutkin pro gradussani Oulussa vuosina 1928–1932 sekä Kokkolassa vuosina 1925–1930 tehtyä henki- ja väkivaltarikollisuutta. Tavoitteenani on selvittää, kuinka paljon henki- ja väkivaltarikollisuutta tehtiin, sekä millainen Oulun ja Kokkolan henki- ja väkivaltarikollisuuden rakenne oli tapausten osapuolten, tekopaikkojen, humalasidonnaisuuden sekä tekotapojen osalta. Pyrin myös selvittämään, miten niin kansalliset kuin paikalliset yhteiskunnalliset olosuhteet mahdollisesti vaikuttivat Oulun ja Kokkolan henki- ja väkivaltarikollisuuden luonteeseen. Tarkastelen myös, mitä yhteneväisyyksiä ja eroavaisuuksia Oulun ja Kokkolan henki- ja väkivaltarikollisuuden välillä oli ja mistä ne mahdollisesti johtuivat.

Lähdeaineistonani toimivat Oulun sekä Kokkolan poliisilaitosten laatimat tutkintapöytäkirjat. Olen laatinut lähdeaineistoni pohjalta Oulun sekä Kokkolan henki- ja väkivaltarikollisuuden piirteitä kuvaavat tilastot. Pääasiallinen tutkimusmenetelmäni on tilastollinen analyysi. Tämän lisäksi olen hyödyntänyt historiallista lähdekritiikkiä sekä laadullista analyysia. Tilastoja sekä tutkintapöytäkirjojen sisältöä näillä menetelmillä analysoimalla olen pyrkinyt löytämään vastaukset tutkimuskysymyksiini.

Tutkimukseni osoitti, että väestöltään Oulua pienempi Kokkola oli väkilukuun suhteutettuna Oulua huomattavasti väkivaltaisempi kaupunki. Henkirikosten määrä oli kuitenkin molemmissa kaupungeissa maltillinen koko Suomen tuolloiseen henkirikollisuuden tasoon verrattuna. Molemmat kaupungit olivat vanhoja ja instituutioiltaan vakiintuneita, toisin kuin henkirikollisuuden painopisteinä olleet, vastikään perustetut puuteollisuusyhdyskunnat.

Väkivaltaan sortuivat sekä Oulussa että Kokkolassa enimmäkseen nuoret, kohtalaisesti tai heikosti toimeen tulleet työmiehet. Ilmiötä selittää muun muassa työmiesten suuri osuus molempien kaupunkien väestöstä sekä työväenluokkaisen kansanosan heikko sosiaalinen asema maailmansotien välisen ajan Suomessa. 1900-luvun alussa syntyneiden ikäluokkien suuri koko sekä pula-ajan myötä voimistunut kilpailu töistä altistivat osaltaan nuoria miehiä väkivallalle.

Kokkolassa väkivallantekijöiden enemmistön muodostivat ulkopaikkakuntalaiset, Ykspihlajan satamaan töihin saapuneet työmiehet. Heihin sisältyi sekä ay-liikkeessä toimineita että lakkoja rikkomaan saapuneita työmiehiä. Näiden kahden ryhmän välillä vallinnut vastakkainasettelu oli nähtävästi eräs merkittävä syy Ykspihlajan kaupunginosan sekä siellä työskennelleiden väkivallan taustalla. Ulkopaikkakuntalaisia, kaupungissa tilapäisesti oleskelleita työntekijöitä altisti väkivallalle myös sosiaalisen kontrollin puute.

Sisällissodasta oli kulunut tutkimusajanjaksollani vain vähän aikaa. Sisällissota aiheutti Suomessa yhteiskunnallista levottomuutta, yhteisen arvopohjan heikentymistä sekä arvojen raaistumista. Tämä ilmeni sekä Oulussa että Kokkolassa viranomaisiin kohdistuneina pahoinpitelyinä, sekä vasemmistolaisten ja oikeistolaisten välisinä väkivallantekoina. Kokkolassa kansan kahtiajako ilmeni etenkin Ykspihlajan satamassa lakkoilijoiden sekä lakonmurtajien välisissä yhteenotoissa. Suurin osa syytetyistä oli lapsia sisällissodan aikaan. He saattoivat joutua todistamaan sisällissodan väkivaltaisuuksia. Nuoret pojat saattoivat myös omaksua väkivaltaa ihannoivia asenteita vanhempien sukulaistensa sotatarinoista.

Väkivallan uhrien ja asianomistajien enemmistön muodostivat molemmissa kaupungeissa työmiehet. Muiden yhteiskuntaryhmien edustus oli kuitenkin heidän joukossaan merkittävästi suurempi kuin syytettyjen joukossa. Oulun ja Kokkolan väkivalta oli Suomen kaupunkien 1920-luvun henkirikollisuuteen verrattuna korostuneen julkista. Henkirikosten osapuolet olivat Suomen kaupungeissa 1920-luvulla tavallisesti yksityisasunnoissa keskenään aikaa viettäneitä työmiehiä. Oulussa ja Kokkolassa työmiehet kuljeksivat kaupungilla, missä väkivallan uhriksi saattoivat sattumanvaraisesti joutua muutkin kuin työmiehet.

Suurin osa henki- ja väkivaltarikoksista syytetyistä oli tutkimusajanjaksoni Oulussa toimeentuloltaan kohtalaisia. Kokkolassa syytettyjen enemmistö oli sen sijaan toimeentuloltaan heikkoja. Ilmiötä selittää kaupunkien elinkeinorakenteiden sekä syytettyjen toimeentulon lähteiden eroavaisuus. Oulun syytetyt vaikuttivat työskennelleen enimmäkseen suurteollisuudessa, jossa oli tarjolla kohtalaisia palkkoja. Kokkolassa suurteollisuutta ei vielä tutkimusajanjaksollani ollut, vaan syytetyistä suuri osa työskenteli satamatöissä. Alan palkkataso oli keskimääräistä heikompi ja työt kausiluontoisia, mikä selittää Kokkolan syytettyjen toimeentulon heikkoa tasoa. Oulussakin syytettyjen toimeentulo tosin heikkeni 1930-luvun alun pahimpiin lamavuosiin tultaessa. Heikko toimeentulo, pelko työttömyydestä sekä pula-ajan myötä kiristynyt kilpailu töistä vaikuttavat olleen molemmissa kaupungeissa väkivaltaa lisänneitä tekijöitä. Turhautuneisuutta lisäsivät luultavasti ahtaat ja heikot asuinolot, jotka työnsivät työmiehet viettämään väkivallan sävyttämää vapaa-aikaa kahviloihin, kaduille ja ruokaloihin.

Suurin osa Oulussa ja Kokkolassa väkivallasta syytetyistä oli tekohetkellä humalassa. Pirtuhumalassa tehdyt henki- ja väkivaltarikokset muodostivat todennäköisesti suurimman osan molempien kaupunkien väkivallasta, toisin kuin tutkintapöytäkirjat antavat ymmärtää. Kieltolain myötä kansan keskuuteen tulvinut salakuljetettu pirtu oli poliiseille niin tavanomainen asia, ettei syytetyn humalluttanutta ainetta nähtävästi koettu tarpeelliseksi mainita erikseen tutkintapöytäkirjoissa. Kieltolain päättyminen ei vähentänyt humalasidonnaista väkivaltaa Oulussa, vaikka pirtu korvautuikin laillisella viinalla.

Suurin osa Oulun ja Kokkolan väkivallasta tehtiin nyrkeillä lyömällä. Toisiksi suurimman osan molempien kaupunkien väkivallasta muodostivat puukotukset. Astalo oli niin ikään molemmissa kaupungeissa kolmanneksi yleisin väkivallan tekoväline, tosin Kokkolassa useammin käytetty kuin Oulussa. Muut tekotavat, kuten potkiminen ja ampuminen olivat Oulussa ja Kokkolassa harvinaisempia. Molemmissa kaupungeissa tosin kanniskeltiin käsiaseita. Useat julkisilla paikoilla tehdyt ammuskelut eivät myöskään johtaneet henkilövahinkoihin. Käsiaseiden yleistyminen oli koko Suomea sisällissodan jälkeen koskettanut ilmiö. Käsiaseet tekivät väkivallasta entistä tappavampaa, mikä oli eräs merkittävä syy Suomen korkean henkirikostason taustalla 1920-luvulla. Aseenkanto vaikuttaa lisänneen Oulussa ja Kokkolassa väkivaltaan varautumista ja siten myös muunlaisten aseiden, kuten puukkojen kanniskelua sekä yleisyyttä väkivallan tekovälineenä.