”Vetäydyin yksinäisyyteeni ja odotin vain että kuolen” : 1900-luvun alun suomalaisnaisten muistot ja ajatukset kuukautisistaan

Tutkielmassa käsitellään 1900-luvun alussa syntyneiden naisten nuoruuden käsityksiä kuukautisistaan ja kuukautishäpeästä. Tutkielma perustuu Suomen kirjallisuuden seuran arkistossa olevaan muistitietokeruuaineistoon. Muistitietokeruu on vuodelta 1982, ja sen on kerännyt Annukka Forstadius omaa kansanrunoustieteen laitoksen pro graduansa varten. Keruu on suoritettu neljätoistakohtaisella kyselylomakkeella. Kuukautistietokyselyyn vastasi 98 ihmistä, joista tarkemmin on luettu 83 vastaajan vastaukset. Kyselyyn vastanneet naiset ovat syntyneet vuosien 1898 ja 1935 välillä, suurin osa vastaajista 1920-luvulla. Vastaajat olivat kotoisin ympäri Suomea ja erilaisista taustoista.

Tutkielman tarkoituksena on vastata tutkimuskysymyksiin: kuinka kuukautisista saatiin tietoa, ja miksi kuukautisiin liittyi häpeää ja mistä häpeä on syntynyt. Vastauksia tutkitaan diskurssianalyysin avulla, mutta hyödynnetään myös lähilukua sekä muistitietotutkimuksesta kirjoitettua tutkimuskirjallisuutta.

Tutkielma on jaettu kahteen päälukuun, joista ensimmäinen käsittelee kuukautisiin liittyvää tietoa. Naisten tiedonsaanti oli hyvin niukkaa, ja lähes jokaiselle vastaajista kuukautisten alkaminen tuli yllätyksenä. Tietoa oli mahdollisesti saatu ystäviltä, siskoilta sekä äideiltä. Virallista, terveydenhuollonammattilaisilta saatua tietoa ei juurikaan ollut saatavilla, eikä virallisten auktoriteettien puoleen edes kehdattu kääntyä. Koulussa kuukautisista ei puhuttu, eikä vastaajat tienneet keneltä kuukautisista voinut kysyä lisätietoja.

Toinen luku käsittelee tyttöjen kokemaa häpeää ja kuukautistabua. Lähes jokainen vastaaja kertoo, että on tuntenut kuukautisistaan häpeää. Voimakkainta häpeä on kuukautisten alkaessa, jolloin tietoa kuukautisista on vähiten. Kuukautishäpeästä puhuttaessa voidaan puhua myös kuukautistabusta, sillä kuukautisista ei saanut puhua kuin lähimpien tyttöystävien tai naispuolisten perheenjäsenten kanssa. Häpeä oli jatkunut sukupolvilta seuraaville, ja häpeää tunnettiin iästä, asemasta tai paikkakunnasta riippumatta.

Yksittäistä syytä häpeään vastaajat eivät osanneet sanoa. Perusteluja ei juurikaan ollut, yleensä vastaajat vetosivat perinteisiin, että niin asia vain aina oli ollut. Jo äideiltä ja isoäideiltä periytynyt hiljaisuus kuukautisten ympärillä tekivät kuukautisista tabun.