Ajan kertomaa : käytön jäljet massiivipuulattioissa 2000-luvun suomalaisessa kirkkoarkkitehtuurissa

Abstract

Abstract

This thesis investigates the consequences of selecting a natural-looking massive wood floor for modern, publicly used church buildings that are vulnerable to wear. This topic is timely because our modern wooden churches in Finland are now entering a long period during which they will be used, repaired, and cleaned. Architects have linked modern church buildings to Finland's architectural heritage by making the time and wear visible. This study evaluates the reception and success of this design decision.

The main research question of the study is whether the signs of use on wooden floors in modern churches built in the 21st century are acceptable. The primary research data consist of results from survey questionnaires completed by visitors to Laajasalo Church, Pyhän Henrikin ekumeeninen taidekappeli, Viikki Church, and Kuokkala Church, along with interviews with construction clients (parishes) and architects. The survey data were analysed quantitatively, while the semi-structured interviews were analysed qualitatively.

The thesis show that users expressed a desire to retain the current wooden floors in the churches, as they are well suited for the church environment and are expected to patinate over time. In the construction client (parishes) and architect interviews, floor condition, maintainability, and patination were highlighted as key subjects. Further research on the cleanability of wooden surfaces and floors is needed. Post-occupancy evaluation should be developed by assessing its functionality, particularly in buildings with atypical architectural designs. By using old wooden churches as models, architects have transferred cultural patina into modern wooden churches, utilizing natural light and time as intangible components of architecture. The study defines the patina of wooden floors as the marks and wear caused by living, material, time, and light, which we recognize and experience only through the cultural patina that we have absorbed.

Tiivistelmä

Työssä on selvitetty, mitä seuraa luonnollisen näköisen massiivipuulattian valinnasta moderneihin kulutukselle alttiisiin julkisiin kirkkorakennuksiin. Tutkimusaihe on ajankohtainen, koska modernit puukirkkomme Suomessa ovat siirtymässä uutuuden vaiheesta ajanjaksoon, jolloin niitä käytetään, korjataan ja siivotaan. Arkkitehdit ovat halunneet ajan ja kulumisen näkyväksi tekemisellä kytkeä modernit kirkkorakennukset osaksi Suomen kirkkorakennusperinnettä. Tutkimus on osaltaan arvioinut ratkaisun vastaanottoa ja onnistumista.

Työn päätutkimuskysymys on ovatko käytön jäljet hyväksyttävissä modernien 2000-luvulla rakennettujen kirkkorakennusten puulattioissa. Tutkimuksen pääaineisto koostuu Laajasalon kirkon, Pyhän Henrikin ekumeenisen taidekappelin, Viikin kirkon ja Kuokkalan kirkon kävijöille tehdyistä lomakekyselyiden tuloksista sekä kirkkorakennusten tilaajille ja arkkitehdeille tehdyistä haastatteluista. Lomakekyselyt on analysoitu kvantitatiivisesti ja puolistrukturoidut haastattelut on analysoitu kvalitatiivisesti.

Tutkimuksesta selviää, että käyttäjät haluavat säilyttää nykyiset puulattiat kirkoissa, sillä puulattiat sopivat kirkkoihin, niiden toivotaan patinoituvan ja puulattian kuluminen kertoo kirkkorakennuksen aktiivisesta käytöstä. Tilaajien ja arkkitehtien haastatteluissa nousivat esille lattian kunto, huollettavuus ja patinoituminen. Tutkimuksen perusteella puulattioiden ylläpidosta tarvittaisiin lisätutkimusta. Käytön jälkeistä laadunarviointia tulisi kehittää selvittäen sen toimivuutta etenkin arkkitehtuuriltaan poikkeavissa kohteissa. Käyttäessään vanhoja puukirkkoja esikuvinaan, arkkitehdit ovat siirtäneet moderneihin puukirkkoihin kulttuurista patinaa käyttäen luonnonvaloa ja aikaa arkkitehtuurin aineettomana komponenttina. Työ määrittelee puulattian patinan olevan elämisen, materiaalin, ajan ja valon tuomat jäljet sekä kuluma, joiden havaitsemiseen ja kokemiseen tarvitsemme omaksumamme kulttuurisen patinan.