Vaikeasti ja syvästi kehitysvammaisten lasten kommunikointitaitojen kuntoutuksen vaikuttavuus suorilla ja epäsuorilla menetelmillä

Abstract

Kehitysvammaisten henkilöiden osuus väestöstä on noin 1–2 %. Näistä henkilöistä noin 10 % on vaikeasti tai syvästi kehitysvammaisia. Yksi yleisimmistä rajoitteista vaikeassa ja syvässä kehitysvammassa on haasteet kommunikointitaidoissa. Kommunikointitaitojen haasteiden myötä vaikeasti ja syvästi kehitysvammaisilla lapsilla on riski jäädä kokematta merkittäviä vuorovaikutustilanteita, ja heidän mahdollisuutensa vaikuttaa ympäristöönsä toivomustensa mukaisesti on rajoittunutta. Puheterapiassa kommunikointitaitoja voidaan harjoitella suoran ja epäsuoran kuntoutuksen avulla. Suorassa kuntoutuksessa puheterapeutti työskentelee henkilökohtaisesti asiakkaan kanssa. Epäsuorassa kuntoutuksessa puheterapeutti ohjaa asiakkaan ympäristöä käyttämään asiakkaan kommunikointia tukevia kommunikointistrategioita. Kommunikointitaitojen kuntoutuksen vaikuttavuutta on tutkittu suppeasti vaikeasti ja syvästi kehitysvammaisilla lapsilla, vaikka kuntoutuksella on suuri merkitys sille, että heidän oikeutensa itsensä ilmaisemiseen toteutuu. Tämän kandidaatintutkielman tarkoituksena on selvittää vaikeasti ja syvästi kehitysvammaisten lasten kommunikointitaitojen kuntoutuksen vaikuttavuutta suorilla ja epäsuorilla menetelmillä.

Tutkielma toteutettiin kirjallisuuskatsauksena, joka pohjautuu kahdeksaan vuosina 2006–2024 kansainvälisissä tieteellisissä aikakausilehdissä julkaistuihin tutkimusartikkeleihin. Tutkimuksista viisi käsittelee suoria kuntoutusmenetelmiä ja loput kolme tutkimusta käsittelee epäsuoria kuntoutusmenetelmiä.

Tulokset osoittivat, että tarkastelluilla suorilla kuntoutusmenetelmillä oli välitön positiivinen vaikutus kommunikointitaitojen kehitykseen. Epäsuorilla kuntoutusmenetelmillä oli positiivinen vaikutus asiakkaan lähipiirin tietoisuuteen vaikeasti ja syvästi kehitysvammaisten lasten kanssa kommunikoinnista. Epäsuorilla kuntoutusmenetelmillä ei kuitenkaan ollut säilyvää vaikutusta kehitysvammaisten lasten kommunikointitaitoihin. Suorissa kuntoutusmenetelmissä lapsen lähiympäristö on voinut jäädä kuntoutuksen ulkopuolelle, minkä seurauksena on mahdollista, että kuntoutuksen hyödyn yleistäminen arkiympäristössä on voinut olla haasteellisempaa epäsuoriin menetelmiin verrattaessa. Suorien kuntoutusmenetelmien tutkimustulokset ovat yhteneviä aiempien tutkimustulosten kanssa. Sen sijaan epäsuorien kuntoutusmenetelmien vaikuttavuuden tulokset ovat osittain poikkeavia aiemmista tutkimuksista.

Suoria kuntoutusmenetelmiä käytettäessä puheterapeutin tulee panostaa lähiympäristön aktiiviseen ohjaamiseen, että opitut taidot yleistyisivät mahdollisimman hyvin asiakkaan arkiympäristöön. Kuntoutuksen vaikuttavuuden optimoimista ja kuntoutuksen hyödyn arkiympäristöön yleistymistä voisi mahdollisesti tavoitella myös suoran ja epäsuoran kuntoutuksen samanaikaisella hyödyntämisellä. Tällöin lapsen lähiympäristö osallistuisi lapsen kommunikointia tukevalle kommunikointikurssille saman aikaisesti, kun lapsi saa henkilökohtaisesti kuntoutusta puheterapeutilta.