Suicidal murder as a criminal, social, and cultural phenomenon in early modern Finland

Abstract

Abstract

Europe saw an increasing number of murders committed in the hope of receiving the death penalty from the 1650s to the late 1700s. These acts, now called suicidal murders, were committed by self-destructive individuals who did not want to commit suicide but preferred to die by execution. This phenomenon belongs to the realm of self-destruction and can be characterised as indirect suicide, using the death penalty as an intermediary. Previous research, focusing on large northern and central European cities, has explained these acts primarily in a cultural-historical context: the suicide perpetrator was believed to go to hell, while the condemned to death was absolved and thus went to heaven.

This dissertation monograph studies suicidal murders committed in early modern Finland, the eastern part of the kingdom of Sweden. In order to improve our understanding of the prevalence and nature of this crime, the main task of this study is to analyse how suicidal murders committed in Finland compare with their counterparts elsewhere. The study examines crime events, the backgrounds of the victims and perpetrators, and their thinking from the perspectives of historical criminology and social and cultural history. This approach brings a fresh perspective to the subject and critically examines prevailing interpretations. The main sources for this qualitative research are legal documents produced in the context of criminal proceedings, such as court records and correspondence between judicial bodies. A key methodological tool for the study is the use of crime profiles, developed in the context of historical criminological research, which are constructed through a comparative close reading of the sources and disaggregation of crimes.

The study identifies at least 35 murders interpreted as suicidal murders in Finland between 1693 and 1818, suggesting that they were part of a wider European phenomenon. This provides new insights and challenges previous interpretations of the nature of this crime.

Tiivistelmä

Euroopassa tehtiin 1650-luvulta 1700-luvun lopulle kiihtyvään tahtiin henkirikoksia kuolemantuomion toivossa. Suisidaalimurhiksi luonnehdittavien tekojen taustalla oli itsetuhoisia ihmisiä, jotka eivät halunneet tehdä itsemurhaa vaan mieluummin kuolivat pyövelin kirveen avulla. Ilmiö asettuu osaksi itsetuhoisuuden historiaa, ja sitä voidaan luonnehtia epäsuoraksi itsemurhaksi, jossa välikätenä käytetään lainmukaista kuolemantuomiota. Aiempi tutkimus on selittänyt tekoja ensisijaisesti kulttuurihistoriallisesta kontekstista käsin: itsemurhan tekijän uskottiin joutuvan helvettiin, kun taas kuolemaantuomittu sai synninpäästön ja pääsi siten taivaaseen.

Tämä tutkimus tarkastelee varhaismodernin Suomen alueella tehtyjä suisidaalimurhia ja selvittää, miten teot vertautuvat muualla Euroopassa ilmenneeseen rikosilmiöön. Tutkimuksessa rikostapahtumia, rikoksentekijöiden taustoja ja ajattelua tarkastellaan historiallisen kriminologian sekä sosiaali- ja kulttuurihistorian näkökulmista. Tämä kolmitahoinen tarkastelu tuo aiheen tutkimukseen tuoreen näkökulman ja auttaa pohtimaan vallitsevia tulkintoja kriittisesti. Laadullisen tutkimuksen päälähteet ovat rikosten oikeuskäsittelyn tiimoilta tuotettuja oikeuslaitoksen dokumentteja, kuten tuomiokirjoja sekä eri oikeusasteiden välistä kirjeenvaihtoa. Lähteiden vertailevan lähiluvun ja rikosten disaggregoinnin avulla rakennetut rikosprofiilit toimivat tutkimuksen menetelmällisenä työkaluna. Näin tämä tutkimus tuottaa aiempaa vertailukelpoisempaa ja mitattavampaa aineistoa jatkotutkimuksen tarpeisiin.

Tutkimus osoittaa, että Suomen alueella tehtiin vuosina 1693–1818 vähintään 35 suisidaalimurhiksi tulkittavaa henkirikosta, todennäköisesti enemmänkin, ja ne liittyivät osaksi laajempaa yleiseurooppalaista rikosilmiötä. Tutkimus tuottaa myös uusia näkökulmia sekä haastaa aiempia tulkintoja rikosilmiön luonteesta, erityisesti rikoksentekijöiden ajattelusta ja tekojen taustoista.