Autonomisen hermoston ja laulamisen yhteys polyvagaalisen teorian valossa

Abstract

Tämän kandidaatintutkielman tarkoituksena on selvittää, kuinka autonominen hermosto ja laulaminen ovat yhteydessä toisiinsa. Kandidaatintutkielmassa tarkastellaan autonomisen hermoston ja laulamisen yhteyttä yhdysvaltalaisen Stephen Porgesin kehittämän polyvagaalisen teorian näkökulmasta. Teorian mukaan autonominen hermosto jakautuu kolmeen haaraan johtaen kehon joko lamaantumiseen, taistele tai pakene –reaktioon tai sosiaaliseen liittymiseen. Polyvagaalisen teorian mukaan vagushermo vaikuttaa vahvasti turvan ja rauhan kokemiseen, mikä taas edistää positiivisia vuorovaikutussuhteita ja sosiaalisuutta. Vagushermo on myös keskeinen äänentuottamisen, -käytön ja hengityksen kannalta, ja näin ollen se vaikuttaa myös laulamiseen. Turvallisuuden tai rauhan tunne on usein kadonnut trauman kokeneilla yksilöillä, ja heidän kehonsa voi olla yli- tai alivirittyneessä tilassa. Vaikka kandidaatintutkielmani tutkimustuloksia voidaankin yleistää koskemaan kaikkia, pohdin laulamisen ja autonomisen hermoston vaikutuksia erityisesti trauman kokeneiden näkökulmasta.

Toteutan kandidaatintutkielmani kuvailevana kirjallisuuskatsauksena ja tutkimuskysymykseni on: “Mikä on autonomisen hermoston ja laulamisen yhteys toisiinsa polyvagaalisen teorian näkökulmasta?”.

Tutkimustulokset osoittavat, että laulamisella voidaan vaikuttaa vagushermon toimintaan ja sitä kautta autonomisen hermoston tasapainotilan edistämiseen. Toisaalta myös autonomisen hermoston epätasapaino tai häiriöt vagushermon toiminnassa voivat vaikuttaa negatiivisesti äänenmuodostukseen ja laulamiseen.

Laulaminen on taitojen kehittämisen lisäksi siis tärkeä tapa vaikuttaa yksilön kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin. Tämän kandidaatintutkielman tarjoaman tiedon myötä voi musiikkikasvattaja käyttää laulamista tietoisempana työkaluna, luoden turvallisen oppimisympäristön ja edistäen positiivisia vuorovaikutussuhteita.