Bisfosfonaatit ja hammasimplantit

Abstract

Hammasimplantit ovat puuttuvien hampaiden korvaamiseksi tarkoitettuja leukaluuhun istutettavia keinojuuria. Implanttien kiinnittymistä luuhun kutsutaan osseointegraatioksi. Implanttihoidon ennuste on yleensä hyvä, kunhan hoitoa suunniteltaessa otetaan huomioon riskitekijät kuten tupakointi ja diabetes. Implantteja ympäröivissä kudoksissa voi esiintyä luonnonhampaiden gingiviittiä ja parodontiittia muistuttavat peri-implanttimukosiitti ja peri-implantiitti.

Bisfosfonaatit ovat osteoporoosin ja muiden luusairauksien hoitoon käytettyjä lääkkeitä. Ne vaikuttavat estämällä luun resorptiota. Bisfosfonaatit voivat sitoutua luustoon jopa vuosiksi ja vapautua hiljalleen luun resorption myötä. Bisfosfonaattien vakava haittavaikutus on leukaluun osteonekroosi (medication-related osteonecrosis of the jaw, MRONJ). Osteonekroosin syntymekanismi on monitekijäinen ja laukaisevina tekijöinä voivat olla esimerkiksi erilaiset leukojen alueelle kohdistuvat kirurgiset toimenpiteet. Myös hammasimplantin asennus voi toimia osteonekroosin laukaisevana tekijänä.

Kirjallisuuskatsauksessa käsitellään prekliinisiä ja kliinisiä tutkimuksia ja niiden tuloksia bisfosfonaattien vaikutuksesta hammasimplantteihin ja niitä ympäröiviin kudoksiin. Useissa prekliinisissä eläinkokeissa bisfosfonaattihoidon on todettu vaikuttavan negatiivisesti implanttien osseointegraatioon. Kliinisissä tutkimuksissa tulokset ovat vaihtelevampia, mutta hammasimplantit ja niiden asentaminen ovat mahdollisia riskitekijöitä bisfosfonaattien aiheuttaman osteonekroosin kehittymiselle.