Affektit, tunteet ja sukupuolistunut väkivalta opettajaopiskelijoiden ja kouluammattilaisten kokemuksissa : puuttumisen esteitä ja normien uusintamista

Abstract

Tämä Pro gradu -tutkielma tarkastelee kouluammattilaisten, yliopisto-opettajien ja aineenopettajaopiskelijoiden puheen kautta affektien ja tunteiden yhteyttä sukupuolistuneen väkivallan normalisoitumiseen ja eriarvoisuuden uusintamiseen. Tutkielmassa sukupuolistunut väkivalta määritellään vahingoittavaksi vallankäytöksi, ahdistelevaksi, häiritseväksi ja syrjiväksi toiminnaksi, joka on sidoksissa sukupuoleen ja/tai seksuaalisuuteen. Se voi näyttäytyä fyysisinä tekoina, loukkaavana kielenkäyttönä, henkisenä vallankäyttönä, seksuaalisena väkivaltana sekä sosioekonomisena väkivaltana ja sen taustalla nähdään sukupuolihierarkiaan ja heteronormatiivisuuteen pohjautuvat epätasa-arvoiset valtarakenteet. Sukupuolistuneeseen väkivaltaan liittyviä tunteita ja affekteja on tutkittu etenkin kouluorganisaatiossa työskentelevien tai alalle suuntautuvien näkökulmasta vähän. Aiemman tutkimuksen perusteella koulussa sukupuolistunut väkivalta normalisoituu, eikä siihen puututa kouluhenkilökunnan toimesta. Sukupuolistuneeseen väkivaltaan liittyviä tunteita ja affekteja tutkimalla voidaan ymmärtää ilmiön tunnistamisen ja puuttumisen haastavuutta.

Teoreettisena viitekehyksenä toimii aiempi tutkimus koulussa tapahtuvasta sukupuolistuneesta väkivallasta sekä kouluammattilaisten ja opettajaksi opiskelevien valmiuksista ja käsityksistä ilmiöön liittyen. Lisäksi käsittelen affektiteorioita syventyen erityisesti Sara Ahmedin teoretisointiin affekteista ja tunteista kulttuurisina käytänteinä. Aineistona hyödynnän Education and Raising Awareness in Schools to Prevent and Encounter Gender-Based Violence (EraseGBV) -EU-hankkeessa tuotettuja fokusryhmähaastatteluja, joihin osallistui sekä kouluammattilaisia että aineenopettajaopiskelijoita. Hyödynnän analyysissani dialogista tematisointia, jota ohjaa intersektionaalinen ja feministinen ote.

Tutkimusten tulosten mukaan sukupuolistunut väkivalta nähdään sen seksuaalisen luonteen takia häpeällisenä sekä siihen puuttumista leimaa häpeän pelko. Puuttuminen koetaan häpeälliseksi niin opettajien, väkivallan uhrin, tekijän ja huoltajien näkökulmasta. Häpeän pelon kiertäessä keskusteluissa sukupuolistuneesta väkivallasta tuotetaan kuva epämiellyttävänä, yksityisenä ja vaikeana asiana, mikä saa siirtämään vastuun pois koululta ja uusintamaan hiljaisuutta. Koulu ylläpitää sukupuolistunutta väkivaltaa häpäisevin perintein ja kieltäytyy tunnistamasta sen rakenteellisuutta. Affektiivisessa puheessa uhri vastuutetaan syyllistämällä häntä väkivallan mahdollistamisesta, liioittelusta sekä hyötymisyrityksistä. Intersektionaalinen analyysi paljastaa, miten viha luonnollistetaan osaksi seksuaalivähemmistöjä, kun taas pelon ja inhon kautta sukupuolistunut väkivalta kytketään osaksi etnisiä ryhmiä ja sosioekonomista taustaa. Tunteiden ja affektien kautta uusinnetaan rasistisia ja syrjiviä stereotypioita, mikä saa sukupuolistuneen väkivallan näyttäytymään marginaalisena ilmiönä sen sijaan että se nähtäisiin osana yhteiskunnallisia rakenteita.