Idänkaupan sivupolulla : Suomen kauppavaihto ja kaupalliset suhteet Puolan kanssa ulkomaankaupan säännöstelykauden aikana 1945–1960

Abstract

Tutkielmani käsittelee Suomen ja Puolan välistä kauppavaihtoa ja kauppasuhteita kylmän sodan alussa vuosien 1945–1960 aikana, jolloin Suomen ulkomaankauppa oli maassa sovelletun protektionistisen kauppapolitiikan vuoksi tiukan säännöstelyn alaisena. Tutkielmassa selvitetään, kuinka Suomen ja Puolan välinen kauppavaihto kehittyi niin volyymiltaan kuin tavaranvaihdon rakenteiltaan sekä millainen vaikutus maiden välisillä kauppasuhteilla ja niissä tapahtuneilla muutoksilla oli maiden väliseen kauppavaihtoon tarkastelujakson aikana. Yleisen tarkastelun lisäksi tutkielmassa on analysoitu myös sitä, miten Suomen yleinen taloudellinen kehitys sekä muutokset Suomen kauppapolitiikassa ja maan ulkopoliittisessa asemassa ilmenivät maiden välisessä kaupassa.

Kauppavaihdon kehityksen tarkastelussa olen käyttänyt lähteenä Tilastokeskuksen Suomen Viralliseen Tilastoon lukeutuvan Ulkomaankauppa-sarjan vuosittain julkaistuja tilastoja, kun taas Suomen ja Puolan välisten kaupallisten suhteiden kehityksestä sekä Suomen kauppapoliittisista intresseistä ja toimenpiteistä olen ottanut selvää ulkoministeriön maiden väliseen kauppaan liittyviä asiakirja-aineistoja käyttämällä. Olen käyttänyt näiden lähdeaineistojen tarkastelussa kliometrista tutkimustapaa, missä kvantitatiivinen kauppavaihdon tilastollinen analyysi on yhdistetty asiakirja-aineistojen kvalitatiiviseen analyysiin kauppapolitiikan sekä kauppasuhteiden vaikutuksesta kauppavaihdon kehityksen taustalla. Kliometrista lähestymistapaa hyödyntämällä minun onkin ollut mahdollista luoda kattava kokonaiskuva Suomen ja Puolan välisen kauppavaihdon kehityksestä tarkastelujakson aikana sekä myös analysoida taustalla vaikuttaneiden tekijöiden vaikutusta kehityksen taustalla.

Tutkimusjakson aikana Suomen ja Puolan välinen kauppavaihto kasvoi moninkertaiseksi toista maailmansotaa edeltäneeseen tasoon verrattuna. Erityisen nopeaa kasvu oli tutkimuksen alkuvaiheessa kaupankäynnin alkaessa uudelleen lähes nollasta ja Neuvostoliiton kanssa aloitetun kolmikantakaupan ensimmäisinä vuosina 1940- ja 50-lukujen vaihteessa, jolloin Suomi kykeni lisäämään merkittävästi kivihiilen tuontiaan Puolasta Neuvostoliittoon suuntautunutta vientiään kasvattamalla. Maiden välinen kauppavaihto kasvoi pääosin Suomen lisääntyneen kivihiilen tuonnin seurauksena, minkä vuoksi Suomen ja Puolan välinen kauppa olikin Suomelle selvästi alijäämäistä. Alijäämäisyydestä huolimatta myös Suomen vienti Puolaan kasvoi merkittävästi tutkimusjakson lopulla, kun Suomi lisäsi vientiään maahan kolmikantakaupan päättymisen sekä maan viennin etuja aiempaa enemmän suosivamman kauppapolitiikan linjan seurauksena. Suomen tärkeimpiä vientiartikkeleita Puolassa olivat selluloosa, kupari sekä erityisesti jälleenrakennuskauden aikana sahatavarasta jalostetut tuotteet. Maiden välisen kauppavaihdon kasvu pysähtyi 1950-luvun lopulla, kun Suomi alkoi suuntautua ulkomaankaupassa yhä vahvemmin länteen maan länsikaupan säännöstelyn purkamisen seurauksena.

Suomen ja Puolan välisen kauppavaihdon ja kaupallisten suhteiden lähtökohdat muuttuivat oleellisesti, kun Puolasta tuli osa sosialistista itäblokkia kylmän sodan aikana. Maa alkoi muiden itäblokin maiden tapaan noudattamaan ulkomaankaupassaan bilateraalisen clearingkaupan periaatteita, missä tavallisen ulkomaankaupan sijaan maat kävivät etukäteen sovittua tavarakauppaa niin, että ideaalitilanteessa vienti ja tuonti olisivat tasapainossa. Tämä aiheutti merkittäviä haasteita Suomelle, joka oli ollut ennen toista maailmansotaa yksi suurimmista vientimarkkinoista Puolalle, mutta jonka oma vienti Puolaan oli ollut samaan aikaan lähes olematonta.

Suomen ja Puolan väliset kauppasuhteet muodostuivat tutkimusjaksolla varsin jännitteisiksi. Jännitteitä maiden välille aiheuttivat ennen kaikkea Suomen viennin haasteet Puolassa kuin myös maiden välinen kivihiilikauppa. Kivihiilen tuonti oli Suomelle strategisesti tärkeää maan energiantuotannon ja rautatieliikenteen toimintakyvyn kannalta, mikä oli ristiriidassa Puolan markkinajohtajana asettaman tiukan linjan kanssa myydä hiiltä ainoastaan valuuttoja tai maan teollisuutta ja jälleenrakennusta hyödyttäviä tuotteita vastaan, joita Suomella ei ollut mahdollista tai halua myydä Puolalle sen vaatimia määriä. Suomen heikon viennin vuoksi maa joutuikin usein tekemään erilaisia myönnytyksiä saadakseen tarvitsemansa määrän kivihiiltä Puolasta. Puola ei kuitenkaan kohdellut Suomea ulkomaankaupassa muista valtioista poikkeavalla tavalla, vaan kivihiilen markkinajohtajana Puola piti kiinni tiukasta linjastaan käydessään kauppaa myös muiden valtioiden kanssa. Maiden väliset kauppasuhteet olivat jännitteistä huolimatta kuitenkin toimivat, sillä maiden välinen kauppavaihto hyödytti kumpaakin osapuolta. Suomelle kaupankäynti oli tärkeää kivihiilen suuren kansanhuollollisen merkityksen vuoksi ja Puolalle siksi, että Suomi oli maalle yksi merkittävimpiä kivihiilen vientimarkkinoita Euroopassa.