Erityisopetus oppilaiden kertomana – näkökulmana yhteenkuuluvuuden politiikka

Abstract

Tutkimuksemme tarkastelee inklusiivisen koulutuspolitiikan aikakaudella erityisluokassa tai -koulussa (erityisryhmä) opiskelevien ja opiskelleiden koulukokemuksia yhteenkuuluvuuden politiikan kautta. Haastattelimme nuoria sekä 8.–9. luokalla että erityisopetuksessa olleita, jotka opiskelivat tai aloittelevat työelämää. Haastattelut toteutettiin pääosin oppilaitoksissa eri puolilla Suomea. Käytimme menetelmänä narratiivien analyysiä, jonka teoreettisena viitekehikkona oli Yuval-Davisin yhteenkuuluvuuden politiikan kolme tasoa: 1) sosiaalinen sijainti, 2) identiteetti ja emotionaalinen kiinnittyminen sekä 3) eettiset ja poliittiset arvot. Haastatellut kokivat erityisryhmässä opiskelun pääasiassa myönteisesti. Useimmilla oli kokemusta myös yleisopetuksen ryhmässä opiskelusta, mikä mahdollisti yleis- ja erityisopetuksen vertailun. Erityisryhmäopiskelun vahvuutena pidettiin pientä ryhmäkokoa, opetuksen selkeyttä ja rauhallista etenemistä sekä avun nopeaa saamista; sen heikkoutena oli kaverisuhteiden hiipuminen ja vähäisyys sekä kokemukset yksinäisyydestä. Myös leimautuminen erilaiseksi sekä kiusatuksi joutuminen tulivat esiin. Omaan erityisryhmään kiinnityttiin, mutta identiteetin kanssa kamppailtiin. Useat haastatellut integroituivat välillä yleisopetukseen ja kokivat tämän tärkeänä sekä jatko-opintoihin siirtymisen kynnystä madaltavana. Koulutuspolitiikka näkyi erilaisina mahdollisuuksina päästä erityisryhmiin eri puolilla Suomea. Suurin osa haastatelluista koki, että siirtyminen erityisluokalle tai -kouluun oli heille oppimisen kannalta hyvä ratkaisu. Inkluusion aikakaudella erillinen erityisopetus nähtiin melko hyödyllisenä. Tulostemme mukaan erityisluokkia ja -kouluja tarvitaan, ainakin toistaiseksi.