Luova mutta oikeakielinen – kirjoittavan lapsen opetus ja ideaali oululaisissa kansakouluissa vuosina 1890–1940

Abstract

Abstrakti

Tarkastelen artikkelissani Oulun suomenkielisten yläkansakoulujen kirjoittamisen opetusta ja sen tavoitteita vuosina 1890–1940. Vastaan artikkelissani historiantutkimuksen näkökulmasta kysymyksiin siitä, kuinka kirjoittamisen opetuksen erilaiset puolet ja tavoitteet näyttäytyivät Oulun kansakouluissa ja mitä tavoitteet kertoivat kirjoittavan lapsen ideaalista aikakaudella. Aineistot koostuvat pääasiassa opetussuunnitelmista, opettajankokousten pöytäkirjoista sekä kieliopin ja kirjoittamisen oppi- ja opaskirjoista.

Kirjoittaminen ja sen sisällä etenkin kieliopin opettaminen herättivät aikakaudella keskustelua, sillä vaikka kirjoittaminen oli tärkeä kansalaistaito, kielioppi koettiin kansakouluikäisille lapsille turhan abstraktiksi aihealueeksi. Lapsen luontaista luovuutta ei myöskään haluttu tukahduttaa liialla kertaamisella. Samalla jonkinlaisten yhteisten sääntöjen omaksumista pidettiin olennaisena normeihin sopeutuvan kansalaisyhteiskunnan jäsenen tuottamiseksi.

Artikkelissani analysoin tätä osittain ristiriitaistakin ajattelutapaa kirjoittamiseen liittyvien diskurssien ja teemojen kautta. Tulosten perusteella Oulussa seurattiin kansallisia pedagogisia virtauksia mutta otettiin huomioon myös paikkakunnan omat tarpeet opetuksessa. Etenkin oikeinkirjoituksen opetus ja tavoitteet herättivät keskustelua. Normittavat kielenkäytön vaatimukset pysyivät tarkasteluajanjaksolla samankaltaisina, mutta etenkin ajanjakson loppupuolella korostui uudenlainen, lapsen luonnetta ja toimeliaisuutta korostava kasvatussuuntaus. Luovan kirjoittamisen ja omaehtoisen ajattelun merkitys olivat kuitenkin läsnä lapsikäsityksessä ja opetusajattelussa koko ajanjakson.