Nuorten aikuisten kokemuksia varhaisnuoruudessa koetusta yksinäisyydestä

Abstract

Tässä pro gradu -tutkielmassa tarkastelen nuorten aikuisten kokemuksia heidän varhaisnuoruudessa kokemastaan yksinäisyydestä. Erityisesti perehdyn koulun rooliin yksinäisyyden kokemuksissa. Tutkielmassa tavoitteenani on tutkia sitä, millaisia kokemuksia nuorilla aikuisilla on varhaisnuoruudessa koetusta yksinäisyydestä ja lisätä ymmärrystä siitä, millainen kokemus yksinäisyys voi nuorelle olla. Lisäksi tavoitteenani on kartoittaa keinoja, miten haastateltavien mielestä yksinäisyyttä voisi ehkäistä ja vähentää kouluympäristössä. Aiheena nuorten yksinäisyys on ajankohtainen, sillä nuorten henkinen pahoinvointi ja myös yksinäisyys ovat lisääntyneet viime vuosina. Lisäksi Suomessa aihetta on tutkittu verrattain vähän, joten tutkielma vastaa myös tarpeeseen tutkia aihetta enemmän.

Toteutin tutkielman laadullisin menetelmin. Keräsin tutkimusaineiston puolistrukturoituina haastatteluina ja analysoin sen aineistolähtöisen sisällönanalyysin avulla. Tutkimukseen osallistui neljä nuorta aikuista, jotka olivat iältään 20–30-vuotiaita ja tutkimusaineisto koostui heidän haastatteluistaan. Kaikki haastateltavat olivat kokeneet yksinäisyyttä yläkouluiässä, mutta suurimmalla osalla kokemukset olivat pidempiaikaisempia.

Tutkimustuloksissa nousivat esille erityisesti yksinäisyyden kokemuksen tuskallisuus ja siitä aiheutuvat negatiiviset ajatukset. Lisäksi tuloksissa korostuivat yksinäisyyden pitkäaikaiset vaikutukset, sillä kaikki tutkittavat kertoivat, että kokemukset vaikuttavat yhä heihin. Tuloksissa nousivat esille myös yksinäisyyden kokemuksen vaikutus itsetuntoon ja käsitykseen itsestä. Monelle haastateltavalle oli epäselvää, miksi juuri he joutuivat kokemaan yksinäisyyttä. Yksinäisyyttä saatettiin hävetä ja peitellä. Lisäksi tutkimustuloksissa korostui koulun rooli yksinäisyyden tuottajana. Monen haastateltavan yksinäisyys oli pahentunut juuri koulussa. Tuloksissa tuli myös esille vahvasti se, että nuorten oli vaikea puhua yksinäisyydestä aikuiselle.

Haastateltavat toivat myös esille keinoja, joiden avulla yksinäisyyttä voitaisiin heidän mielestään vähentää ja ehkäistä koulussa. Heidän mukaansa tärkeitä asioita olivat varhainen puuttuminen, avoin ja sensitiivinen keskustelukulttuuri, ryhmittelyiden opettajajohtoisuus ja ylipäätään opettajien vastuunotto. Lisäksi haastateltavat toivoivat lisää koulun ulkopuolisia ohjattuja aktiviteetteja ja luokkarajat ylittävää toimintaa, joissa olisi mahdollisuus kohdata muitakin kuin oman luokan oppilaita.

Tutkimustulokset osoittivat, että nuorten yksinäisyyteen on syytä kiinnittää entistä enemmän huomiota, sillä kokemuksilla on usein pitkäaikaisia vaikutuksia. Tutkimustulokset saivat myös pohtimaan koulujen nykyistä toimintakulttuuria ja sitä, miten sitä voisi muuttaa kaikkien osallisuutta tukevaksi. Lisäksi tutkimustulokset toivat esille tarpeen sosiaalisten taitojen opettelulle ja ylipäätään kiireettömälle kohtaamiselle koulussa.