Nurmon paikannimistön vanhimmat kerrostumat pitäjän maankohoumannimien valossa

Abstract

Pro gradu -tutkielmani aiheena on Nurmon paikannimistö. Selvitän tutkielmassani maankohoumannimien avulla, mitkä ovat Nurmon paikannimistön vanhimmat kerrostumat, mistä Suomen eri osista ne ovat lähtöjään ja mikä on kerrostumien keskinäinen aikajärjestys. Lisäksi käsittelen tutkielmassani, mitkä ovat vanhimpiin kerrostumiin viittaavien maankohoumannimien nimeämisperusteet.

Käytän tutkielmani aineistona Kotimaisten kielten keskuksen Nimiarkiston kokoelmia, joihin on tallennettu elävästä kielenkäytöstä kerättyjä paikannimiä. Lisäksi hyödynnän työssäni Nurmon alueen 1700–1900-lukujen kartoista ja niiden asiakirjoista poimimiani paikannimiä.

Selvitän nimistön kerrostumia typologis-maantieteellisen menetelmän avulla, joka perustuu tietyille kielimuodoille ominaisten nimeämismallien etsimiseen ja kartoittamiseen. Lisäksi tutkin maankohoumannimien nimeämisperusteita syntaktis-semanttisen analyysin avulla. Hyödynnän nimeämisperusteiden selvittämisessä monialaista lähestymistapaa, jossa yhdistetään muun muassa lingvistiikkaa, historiaa ja kansatiedettä sekä paikkatietoa.

Tutkielmani keskeinen tutkimustulos on, että Nurmon vanhimmassa paikannimistössä on karkeasti ikäjärjestyksessä luetellen saamelaisiin viittaava, hämäläis-satakuntalainen, lounaissuomalainen, Etelä-Pohjanmaan eräkautinen ja savolainen nimistön kerrostuma. Saamelaisiin viittaava kerrostuma on ohut ja kaipaa vielä lisätutkimusta. Vahvimmiksi osoittautuvat hämäläis-satakuntalaiset kerrostumat, joihin viittaavia nimiä on kaksi kolmasosaa tutkimistani nimistä. Hämäläinen kerrostuma on syntynyt noin vuosina 1000–1400. Yläsatakuntalaisperäiset nimet ovat hieman myöhäisempiä, ja niitä on voitu antaa vielä 1500-luvulla. Ohuempia ja nuorempia kerrostumia ovat lounaissuomalaiset ja eteläpohjalaiset eräkautiset paikannimistön kerrostumat, jotka ovat keskiaikaisia, sekä savolainen kerrostuma, joka on syntynyt 1500-luvulla.

Tutkimieni yli 40 maankohoumannimen nimeämisperusteet jakaantuvat useisiin perusteluokkiin. Yleisin nimeämisperuste (37 % kaikista tutkituista nimistä) on täsmällinen sijainti. Toiseksi yleisin nimeämisperuste (24 %) on yksilöllisen tai kollektiivisen tarkoitteen esiintyminen paikalla, ja kolmanneksi yleisin (21 %) liittyy paikan topografisiin ominaisuuksiin, esimerkiksi maankohouman muotoon tai maaperän laatuun. Joitain nimiä on annettu käytön (11 %) ja omistuksen (7 %) perusteella. Tutkielmani osoittaa, että nimistön vanhimmat nimet perustuvat usein paikan luonnollisiin piirteisiin, kuten kasvillisuuteen tai maaston muotoon.

Nurmon vanhimpien kerrostumien tutkimusta kannattaisi jatkaa tarkastelemalla pitäjän koko luontonimistöä. Lisäksi Etelä-Pohjanmaan saamelaisperäisen nimistön systemaattinen selvittäminen etenkin hydronyymien joukosta olisi tarpeen. Myös Lapuanjoki- ja Kyrönjokilaaksojen luontonimistön tutkiminen voisi tuoda uusia näkökulmia Etelä-Pohjanmaan nimistöön. Lisäksi olisi hyödyllistä tutkia tarkemmin Kivinenmäki- ja Kallioisten-nimityyppien keskinäistä suhdetta.