Viljelykierron vaikutus satoisuuteen vaikuttaviin tekijöihin suomalaisessa maanviljelyssä

Abstract

Viljelykierto on viljelymenetelmä, jossa on tarkoituksena saada mahdollisimman suuri sato pelloilta, mutta samanaikaisesti turvata peltoekosysteemin monimuotoisuus sekä tuottavuus tulevaisuudessa. Viljelykierrossa viljellään eri kasveja eri vuosina samalla peltolohkolla kahdesta seitsemään vuotta, jotta peltojen tuottavuus pysyy mahdollisimman suurena ja satoon vaikuttavat tekijät edullisena viljeltäville kasville. Se on osa IPM-kasvinsuojelua eli luonnonmukaista kasvinsuojelua. Tässä tutkielmassa keskityn tarkkailemaan viljelykierron vaikutusta suurimpiin satoisuuteen vaikuttaviin tekijöihin ja niiden vaikutusta satoon.

Viljelykierto on satoja vuosia vanha viljelystrategia, jolla pyritään vaikuttamaan peltomaan kasvukykyyn. Pelloilta saatavaan satoon vaikuttavat maaperä, sen rakenne, ravinnepitoisuus, kasvintuhoojat ja rikkakasvit. Nämä tekijät toimivat peltoekosysteemissä vuorovaikutuksessa keskenään ja niihin voidaan vaikuttaa oikeanlaisilla viljelystrategioilla kuten viljelykierrolla. Viljelykierto lisää peltojen monimuotoisuutta luomalla peltoekosysteemin suotuisat elinolosuhteet maaperän pieneliöstölle, kuten bakteereille ja eläimille, sekä kasveille. Viljelykierrolla voidaan vaikuttaa maaperän fysikaaliseen, kemialliseen ja biologiseen kasvukuntoon sekä -prosesseihin, jotka vaikuttavat peltojen ravinnepitoisuuteen. Ravinnepitoisuus vaikuttaa kasvien aineenvaihduntaan, koska ravinteita pitää olla maaperässä kasveille saatavissa riittävästi, jotta kasvit kykenevät kasvamaan. Viljelykierto on luonnonmukaista kasvinsuojelua eli sillä pyritään vähentämään sekä kasvintuhoojien että rikkakasvien määrää pelloilla ilman lannoitteita. Viljelykierrolla pyritään häiritsemään kasvintuhoojien elinkiertoa ja rikkakasvien kilpailua maaperän ravinteista ja elintilasta. Suotuisia tuloksia satoisuuden kannalta saadaan, kun viljelykierto on riittävän monipuolinen ja pitkä eli useampia eri kasvilajeja, kuten vehnää (Triticum aestivum), hernettä (Lathyrus oleraceus) ja apilaa (Trifolium sp.), viljellään vuorovuosina samalla peltolohkolla.

Luonnon monimuotoisuuden väheneminen on ongelma maanviljelylle lisäten tauti- ja tuholaisriskiä, aiheuttaen epävarmuutta satoihin ja heikentäen ekosysteemipalveluita. Euroopan unionin maataloustukien myöntämiskriteerit vaativat viljelijöiltä viljelykiertoa pelloilla, jotta maanviljely olisi kestävämpää. Ilmaston lämpeneminen aiheuttaa muuttuvia olosuhteita, joilla on vaikutusta maanviljelyyn, joka on alana lähes täysin riippuvainen luonnon olosuhteista. Kestävän maanviljelyn turvaaminen tulevaisuudessa on haaste, johon viljelykierto voi olla yksi ratkaisu.