"Karjalaisten kans karjalaa ja suomalaisten kans suomia" . Suomessa asuvien karjalaisnuorten kieli-identiteetti

Abstract

Tutkin kandidaatintutkielmassani Suomessa asuvien karjalaisnuorten kieli-identiteettiä. Tutkimukseni sijoittuu kielisosiologian kentälle. Tutkimukseni tarkoituksena on selvittää, millaiseksi karjalaisnuoret kokevat kieli-identiteettinsä, miten he suhtautuvat suomen ja karjalan kieliin sekä millaiseksi he kokevat asemansa tämänhetkisessä yhteiskunnassa.

Olen kerännyt aineistoni haastattelemalla kolmea informanttia ja litteroinut haastattelut auki. Tämän jälkeen olen analysoinut litteroitua aineistoa ja luokitellut sitä teoriaohjaavan sisällönanalyysin avulla. Aineiston luokittelussa olen käyttänyt apuna Sanna Iskaniuksen (2002) määrittelemää kieli-identiteetin teoriaa. Olen muodostanut aineistostani tutkimuskysymysteni mukaan seuraavat luokat: kieli-identiteetti, suhtautuminen suomen ja karjalan kieliin sekä yhteiskunnallinen asema.

Analyysini tulosten mukaan informanttieni kieli-identiteetistä on vaikeaa muodosta yhtä, yhtenäistä kuvaa. Informanteistani kaksi kertovat olevansa suomenkielisiä ja yksi kertoo olevansa kaksikielinen. Suomen ja karjalan kielillä on paljon samanlaisia käyttötarkoituksia- ja yhteyksiä, mutta karjalan kielen käyttöön liittyy myös median seuraaminen, varovainen käyttö rajatuissa yhteisöissä sekä kielen merkitys itseilmaisulle. Informanteistani kaksi kertoo heillä olevan äidinkielen tasoinen suomen kielen taito sekä alkeistaidot karjalassa. Yksi informanteistani kokee puhuvansa molempia kieliä kohtuullisesti. Informanttini haluavat kehittää karjalan kielitaitoaan ja he toivovat käyttävänsä karjalaa tulevaisuudessa.

Informanttini suhtautuvat suomen ja karjalan kieliin eri tavoin. Yksi heistä suhtautuu kieliin tunneyhteyden kautta: karjala merkitsee hänelle itseilmaisua ja suomi luovuutta. Näin kielillä on hänelle erilaiset merkitykset. Informanteistani kaksi hahmottavat suomen ja karjalan kielet sukulaisuussuhteiden kautta. Tämän lisäksi molemmat kielet koetaan kauniiksi, mutta vaikeiksi kieliksi.

Informanttieni kokemus tämänhetkisestä yhteiskunnallisesta asemasta on hieman ristiriitainen. He kokevat Suomen olevan lähtökohtaisesti hyvä paikka elää ja asua, ja yksi heistä kokee, että karjalan kieli on yhteiskunnallisesti hyväksyttyä. Tästä huolimatta heidän mukaansa suomalaiset suhtautuvat karjalaisiin joko vähättelevästi tai uteliaasti. Informanttini nostavat karjalaisuuteen ja karjalan kieleen liittyviksi epäkohdiksi esimerkiksi sen, ettei karjalalla ole kielilakia sekä sen, että kieltä ei opeteta tai sitä ei voi opiskella kouluissa. Yksi informanteistani nostaa esille myös sen, että Kalevalan asema Suomen kansalliseepoksena on kyseenalainen. Informanttini kokevat, että karjalan kielen aseman parantamiseksi tulisi säätää kielilaki ja että kielenelvytystoiminta pitäisi turvata riittävällä ja tasa-puolisella rahoituksella ja resursseilla. Myös mahdollisuus opiskella kieltä kouluissa ja yliopistossa koetaan tärkeäksi asiaksi kielenelvytyksen kannalta.