Karhun jäljet : Kuhmon karhukuvaus visuaalisen kulttuurin, talouden, politiikan ja ekologian kokoomana

Abstract

Tässä tutkielmassa tarkastelen kuhmolaista suurpetomatkailua ja erityisesti karhukuvausta Bruno Latourin tunnetuksi tekemän toimijaverkkoteorian näkökulmasta. Kiinnitän erityistä huomiota siihen, millä tavalla visuaalinen kulttuuri toimii toisaalta suhteessa luontoon ja ympäristöpolitiikkaan, toisaalta suhteessa taloudelliseen toimeentuloon. Keskiössä ovat karhun visuaaliset representaatiot: sekä se, millaisia toimijuuksia karhukuvista voi jäljittää että se, millaisia toimijuuksia kuvat itsessään ovat. Menetelmäni on toimijaverkkoteorian lisäksi visuaalinen etnografia.

Karhukuvaus alkoi ammattimaistua Suomessa 1970-1980-luvuilla. Kuvauskojuille houkuteltiin myös ulkomaalaisia luontoharrastajia ja ammattimaisia luontokuvaajia. 1980- ja 1990-luvuilla ajauduttiin Kainuussa konflikteihin, ja koko elinkeinon olemassaolon oikeutus kyseenalaistettiin. Sittemmin suurpetomatkailun merkitys autioituvan Itä-Suomen taloudelle on ymmärretty paremmin, mutta kuvausyritysten vaikutus luontoon ja muihin harrastuksiin sekä elinkeinoihin on yhä kiistelty aihe.

Kyseenalaistan tutkielmassani arkiajattelun ajatuksen villistä erämaaluonnosta, joka on erillään ihmiskulttuurista. Sen sijaan ajattelen kainuulaista metsää hybridinä luontokulttuurina, jossa sekä paikalliset että globaalit toimijat ja toimijuudet kietoutuvat kokoomaksi (assemblage).

Luonto asettaa puitteet luontokuville sekä sille, mitä niissä on mahdollista näkyä ja milloin kuvia voi ottaa. Toisaalta kansainvälinen luontokuvausgenre vakiintuneine esittämisen tapoineen myös vaikuttaa siihen, millä tavalla luontoa järjestetään: mihin kuvauskojut sijoitetaan, millä tavalla suurpetoja ruokitaan ja niin edelleen. Suurpetokuvaus on monien inhimillisten ja ei-inhimillisten toimijoiden yhteenkietoutuma.

Eri sidosryhmät myös toivovat, että kuvista tulisi toimijoita sekä kansallisessa että kansainvälisessä toimintaympäristössä. Kuvausyrittäjät ja paikalliset päättäjät toivovat, että kuvat houkuttelevat turisteja ja uusia asukkaita. Ympäristöviranomaiset ehkä toivovat, että kuvat herättävät halun suojella jäljellä olevaa erämaaluontoa. Kuvia karismaattisista suurpedoista hyödynnetäänkin paljon esimerkiksi ilmastonmuutoksesta viestimisessä.

This thesis is focused on tourism and viewing great predators in the Northeast of Finland, in a small town called Kuhmo. I have used action-network theory (ANT), usually associated with Bruno Latour’s work, and I have centered visual culture and visual representations of bears as my main interest. I have studied the ways in which visual culture becomes an actant in the complex and contested network centered around great predators, bears in particular, and especially in relation to economic survival skills on the one hand, nature and environmental policies on the other. I have conceptualized bear pictures in two ways: one, as representations of actor networks and two, as actants in themselves. While ANT is a loose set of methods in itself, I have also applied aspects of visual ethnography in my research.

Bear photography started to become professionalized during the 1970’s and 1980’s in Finland. The practice became contested in the 80’s, and the following years saw many conflicts between entrepreneurs and other stakeholders, even acts of sabotage. Since then, the cultural and economic impact of bears on Eastern Finland’s shrinking communities has been better understood, but certain aspects of bear viewing and photography still remain contested - particularly feeding the great predators in order to ensure visibility.

In this thesis I question the commonsensical idea of a wild, untouched wilderness. Instead, I have conceptualized the Kainuu forest as an interdependent and hybrid natureculture where both local and global actors and actants form an assemblage.