Työläisnaisten työ Varjakan sahalla 1920-luvulla

Abstract

Pro gradu -tutkielmani aihe on työläisnaisten työ Varjakan sahalla 1920-luvulla. Tutkin miesvaltaisella alalla eli puuteollisuudessa työskennelleitä naisia. Aiemmassa tutkimuksessa miesvaltaisilla aloilla työskennelleet naiset on jätetty huomiotta tai heitä on pidetty vain väliaikaisena työvoimana. Sahat ovat näyttäytyneet miehisinä ja maskuliinisina ympäristöinä. Tästä mielikuvasta huolimatta sahoilla työskenteli paljon naisia ja lapsia. Tutkielmani tuo esille puuteollisuudessa työskennelleiden naisten työtä ja työn olosuhteita, joita ei ole tutkittu aiemmin. Tutkin, kuinka paljon naisia oli eri tehtävissä sahalla, paljonko he saivat palkkaa, missä tehtävissä he toimivat ja miksi. Lisäksi tutkin työturvallisuutta ja naisille sattuneita tapaturmia.

Tutkielmani päälähteenä käytin Kansallisarkistossa säilytettäviä, Uleå Oy:n Varjakan höyrysahan ja pääkonttorin asiakirjoja, kuten työmarkkinatilastoja, palkkalistoja ja tapaturmailmoituksia. Lisäksi käytin lähteenä Sosiaaliministeriön ammattientarkastuskertomuksia, historiikkeja eri sahoilta ja sanomalehtiä. Käytin tutkielmassani laadullisen tutkimuksen menetelmiä, kuten lähilukua ja määrällisen tutkimuksen menetelmiä, kuten taulukoita ja kuvioita. Tutkielmani teoreettinen viitekehys pohjautuu feministiseen tutkimukseen. Tutkielmani on sukupuolihistoriaa ja naishistoriaa. Tutkielmassani on myös mikrohistoriallinen ote, koska tuon esimerkkinaisten kautta esille, millainen työläisnaisen asema oli Varjakan sahalla.

1920-luvulla Varjakan sahalla työskenteli satoja työntekijöitä, enimmillään yli 600 työntekijää. Naisia oli työntekijöistä vähintään 15 % ja sahan viimeisinä toimintakuukausina jopa 26 % oli naisia. Sahan työvoiman tarve vaihteli ja naisia työskenteli paljon erityisesti kesäaikaan ulkotyössä. Naisten työtehtävien tarkastelu osoitti, että naisia toimi sahalla useissa eri tehtävissä. Naisille maksettiin vähemmän palkkaa kuin miehille. Tavallisesti naisten keskimääräinen tuntipalkka oli 60 % miesten keskimääräisestä tuntipalkasta. Naiset olivat aikansa halpatyövoimaa. Tutkielmani vahvistaa aiemman tutkimuksen tulosta, jonka mukaan 1920–1930-luvuilla työnantajat pystyivät yksipuolisesti määrittelemään työehdot, ja sukupuolten välinen palkkahierarkia alkoi rakentua.

Sahat olivat vaarallisia työpaikkoja, jotka olivat ahtaita, pölyisiä, meluisia ja täynnä vaarallisia koneita. Työntekijän varomattomuus tai kokemattomuus saattoi helposti johtaa tapaturmaan tai kuolemaan. Varjakassa tapaturmien määrät alkoivat lisääntyä 1920-luvulla, kun työntekijöiden määrä lisääntyi. Esimerkkinaisten tapaturmien kautta tuli näkyväksi, millaisia tapaturmia sahoilla tyypillisesti tapahtui. Lähes puolet tapaturmista oli lieviä, kuten sormien litistyminen, mikä ei vaatinut sairaalahoitoa. Vakavammat tapaturmat, kuten putoamiset, jotka vaativat sairaalahoitoa, olivat myös tavallisia. Tapaturmavakuutuksesta saadut korvaukset eivät olleet suuria ja jäivät yleensä alle puoleen menetetyistä tuloista. Varjakan sahalla työläisnaiset tekivät vaarallisissa oloissa useita eri töitä, joista heille maksettiin pienempää palkkaa kuin miehille.