Varhaiskasvatuksen erityisopettajien ja varhaiskasvatuksen opettajien käsityksiä inkluusiosta ja yhteisopettajuudesta varhaiskasvatuksessa

Abstract

Inkluusio on periaate, joka ohjaa suomalaista varhaiskasvatusta ja joka on saanut entistä vahvemman aseman uudistetun varhaiskasvatuslain myötä (laki varhaiskasvatuslain muuttamisesta 1183/2021 3:15a§). Inkluusiokäsitteen määrittely on kuitenkin ammattilaisille osittain vielä epäselvää ja sen toteuttamiseen liittyy haasteita.

Yhteisopettajuuden merkitys on lisääntynyt samalla, kun inklusiivinen kasvatusajattelu on yleistynyt. Yhteisopettajuuden katsotaan olevan yksi työkalu lasten tuen toteuttamisessa myös varhaiskasvatuksessa, vaikka se on vielä yleisemmin yhdistetty kouluympäristöön. Varhaiskasvatuksessa on kuitenkin jo olemassa hyvät valmiudet yhteisopettajuuden toteuttamiseen.

Tässä tutkimuksessa tarkastellaan varhaiskasvatuksen erityisopettajien ja varhaiskasvatuksen opettajien käsityksiä inkluusion toteutumisesta varhaiskasvatuksessa ja yhteisopettajuuden toteutumisesta käytännössä. Aineisto kerättiin sähköisen kyselylomakkeen avulla keväällä 2024 ja se koostuu varhaiskasvatuksen erityisopettajien (n=2) ja varhaiskasvatuksen opettajien (n=16) vastauksista. Tutkimuksessa hyödynnettiin fenomenografista analyysia ja lähestymistapaa.

Tulokset osoittivat, että vaikka sekä inkluusioon että yhteisopettajuuteen suhtauduttiin positiivisesti, on niiden käytännön toteutuminen varsin vaihtelevaa. Inkluusion toteutumisen kannalta oman toiminnan merkitys ja pedagoginen sitoutuminen nähtiin merkityksellisenä ja vastaavasti inkluusion toteutumista haittaavana tekijänä koettiin puutteelliset resurssit. Yhteisopettajuudesta tutkittavilla oli kahtiajakoisia kokemuksia, sekä positiivisia ja onnistuneita, mutta myös kokemuksia siitä, että yhteisopettajuuteen ei ollut käytännössä mahdollisuutta. Myös tässä resurssien koettiin olevan ratkaisevassa asemassa ja tärkeimpänä kehitettävänä asiana nähtiin varhaiskasvatuksen erityisopettajien määrän lisääminen.

Jotta varhaiskasvatusta saataisiin kehitettyä entistä inklusiivisempaan suuntaan, tulisi inklusiivisiin arvoihin sitoutua myös yhteiskunnallisella tasolla. Tähän sisältyy riittävä resursointi paitsi varhaiskasvatuksen arkeen, niin myös tulevaisuuden opettajankoulutukseen. Tämän tutkimuksen tuloksia voidaan hyödyntää paitsi varhaiskasvatuksen erityisopettajien resursoinnin ja työnkuvan suunnittelussa, myös taloudellisten resurssien jakamisessa sekä suunnittelussa kuntatasolla.