Tragedia, ekspressionismi ja historiallisuus Lauri Haarlan suomalaisessa murhenäytelmässä Velisurmaajat

Abstract

Tarkastelen pro gradu –tutkielmassani Lauri Haarlan Velisurmaajat-murhenäytelmän (1927) historiallisuuden, ekspressionistisuuden ja suomalaisuuden rakentumista. Tutkielmani tarkoitus on tuoda uutta tutkimustietoa näytelmäkirjailijasta tehtyyn kirjallisuudentutkimukseen sekä valottaa suomalaisen tragediakirjallisuuden historiaa. Käsittelen myös Haarlan draamallisia vaikutteita, erityisesti Saksassa 1910-1920-luvuilla vaikuttanutta ekspressionismin taidesuuntausta. Haarla hyödynsi ekspressionistisia teemoja 1920-luvun draamatuotannossaan, Velisurmaajien kohdalla aikaisempia draamateoksia monipuolisemmin.

Teen tutkielmallani lajiteoreettista kirjallisuudentutkimusta soveltaen poetiikan, retoriikan ja estetiikan tutkimusnäkökulmia. Poetiikan käsittelykappaleessani käsittelen aristoteelista juonenkuljetusta, uninäkyjä henkilöhahmojen toiveiden ilmaisemisessa sekä päähenkilöksi nousevan Päivön asemaa tragedian sankarina. Aristoteleen Poetiikka –teos tarjoaa tragedian käsitteitä analyysiin klassisesta tragediantutkimuksesta. Moderni tragediantutkimus taas tarjoaa henkilöhahmojen sisäkkäiskertomusten ja sosiaalisen julistuksellisuuden analyysiä. Päivön tragedian sankarin aseman analyysissä pääsevät ääneen suomalaiset ja kansainväliset draamatutkijat.

Retoriikan käsittelykappaleeni painottuu draaman kertojan kerrontaan kohdeteokseni paranteesiteksteissä, dialogin lyyrillisiin yksityiskohtiin sekä henkilöhahmojen retorisiin vaikuttamiskeinoihin. Aarne Kinnusen draaman kertojan käsitteen avulla tapoja, jolla draaman kertoja kertoo näytelmän tarinamaailmasta paranteesitekstien avulla. Aristoteleen Retoriikka –teos tarjoaa retorisen vaikuttamisen käsitteitä W.B. Worthenin runollisen teatterin retoriikan tutkimusnäkökulman avatessa teoksen dialogiosuuksien lyyrillisiä yksityiskohtia.

Estetiikan käsittelykappaleeni painottuu henkilöhahmojen dialogiosuuksissa esiintyvään subjektiiviseen groteskiuteen, Haarlan hyödyntämiin ekspressionistisiin teemoihin sekä draamateoksen vastaanottohistoriaan. Esteettisesti ekspressionismi painottaa groteskiutta, jonka avulla ilmaistaan henkilöhahmojen tuntemaa ahdistusta. Haarla hyödyntää saksalaisesta ekspressionismista ammentamiaan teemoja: vanhan ja uuden yhteiskuntajärjestyksen vastakkainasettelua sekä ideaa henkilöhahmoista edustamiensa ideoiden inkarnaatioina. Velisurmaajien vastaanottohistoria taas korostaa teoksen dialogin sekä runollisen vaikutuksen onnistumista.

Analyysini pohjalta totean, että Haarlan murhenäytelmä pitää sisällään monipuolisesti erilaisia vaikutteita: saksalaisen ekspressionismin temaattinen aines on yhdistynyt suomalaiseen historialliseen kulttuuriainekseen. Kielellinen lyyrillisen ja retorisen kielenkäytön yhdistymisenä. Haarlan murhenäytelmä yhdistää vanhan ja uuden, kansainvälistä ja kotimaista kulttuuriainesta.

Lajiteoreettista kirjallisuudentutkimusta voi tehdä Eino Leinon Kaleva-aiheisista näytelmistä analysoimalla niiden aristoteelisen juonenkuljetuksen yksityiskohtia. 1920-luvulla ekspressionistisia näytelmiä kirjoittaneiden Arvi Kivimaan ja Hagar Olssonin draamateokset voivat soveltua myös lajiteoreettisen kirjallisuudentutkimuksen aineistoksi.