Veränderungen in der Akkusativ-Vermittlung in den Lehrbuchserien Bitte auf deutsch und Plan D : Eine Vergleichende Lehrbuchanalyse
Korhonen, Jere (2024-05-19)
Korhonen, Jere
J. Korhonen
19.05.2024
© 2024, Jere Korhonen. Tämä Kohde on tekijänoikeuden ja/tai lähioikeuksien suojaama. Voit käyttää Kohdetta käyttöösi sovellettavan tekijänoikeutta ja lähioikeuksia koskevan lainsäädännön sallimilla tavoilla. Muunlaista käyttöä varten tarvitset oikeudenhaltijoiden luvan.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:oulu-202405193695
https://urn.fi/URN:NBN:fi:oulu-202405193695
Tiivistelmä
Die Zeit ist ein Konstrukt, das alles um uns herum verändert, auch die Sprachen und damit den Sprachunterricht. Ziel dieser Untersuchung war es daher, herauszufinden, wie sich die Vermittlung einer der wichtigsten Fälle im Deutschen – nämlich des Akkusativs – in finnischen Deutschlehrbüchern im Laufe von 50 Jahren entwickelt hat. Zur Unterstützung der Analyse wurden vier relevante Rahmenlehrpläne aus ihrer jeweiligen Zeitperiode miteinander verglichen. In dieser Untersuchung wurden sowohl die Darstellung als auch die Übungen zum Akkusativ in beiden Lehrbuchserien analysiert und miteinander verglichen. Bei der Durchführung der Analyse wurden folgende Forschungsfragen berücksichtigt: 1. Wie wird die Kasusform Akkusativ in den Lehrbüchern Bitte auf deutsch 1-2 und Plan D 1-3 eingeführt und anhand der Übungen geübt? 2. Sind Unterschiede in Bezug auf die Einführung der Kasusform Akkusativ und die Einübung der Kasusform Akkusativ in den Lehrbüchern erkennbar? 3. Wie hat sich die Vermittlung der Kasusform Akkusativ in den Lehrbüchern in Hinblick auf die relevanten Lehrpläne verändert?
Die Untersuchung wurde in Form einer Lehrbuchanalyse durchgeführt. Für die Analyse wurden zwei verschiedene Buchserien ausgewählt, nämlich Bitte auf deutsch vom Verlag Otava und Plan D vom Verlag SanomaPro. Beide Lehrbuchserien sind vor allem für den Einsatz im B2-Deutschunterricht gedacht, Plan D 1-2 und Plan D 3 können aber auch im B3-Deutschunterricht eingesetzt werden. Bitte auf deutsch 1 und Plan D 1-2 repräsentieren die Klassenstufen 8 und 9 in der finnischen Gemeinschaftsschule, während Bitte auf deutsch 2 und Plan D 3 den ersten B2-Deutschkurs auf der gymnasialen Oberstufe repräsentieren.
Die Analyse zeigte, dass Plan D den Akkusativ auf induktive Weise vermittelte, d. h. die Lernenden entwickelten ein Verständnis für den Akkusativ anhand von Beobachtungen. Bitte auf deutsch vermittelte den Akkusativ deduktiv, d. h. den Lernenden wurde zunächst erklärt, wofür der Akkusativ verwendet wird, und dann konnten sie anhand von Beispielen die Verwendung des Akkusativs beobachten. Numerisch gesehen gab es in Bitte auf deutsch mehr Akkusativübungen (24) als in Plan D (18). Die Akkusativübungen in Plan D waren jedoch viel vielfältiger, da es dort fast doppelt so viele Akkusativübungstypen gab (11) im Vergleich zu Bitte auf deutsch (6). Ein signifikanter Teil (28%) der Akkusativübungen in Plan D waren kommunikative Übungen, was auf eine Verlagerung von traditionelleren FSU-Methoden wie der GÜM und der audiolingualen Methode hin zu kommunikativeren FSU-Methoden wie dem kommunikativen Ansatz (CLT) hinweist. Die Akkusativübungen in Bitte auf deutsch zeigten hingegen hauptsächlich Merkmale der audiolingualen Methode aufgrund ihrer repetitiven Natur. In den letzten 50 Jahren hat sich eine deutliche Veränderung in der Vermittlung der Grammatik vollzogen, und basierend auf den Lehrbüchern hat sich die Rolle der Lernenden im Klassenzimmer deutlich zu mehr Aktivität hin verändert. Aika muuttaa väistämättä kaiken ympärillämme, mukaan lukien kielet ja kielenopetuksen. Tämän tutkielman tavoitteena oli selvittää, miten yhden saksan kielen tärkeimmistä sijamuodoista – akkusatiivin – opettaminen on kehittynyt suomalaisissa saksan oppikirjoissa 50 vuoden aikana. Analyysin tueksi verrattiin neljää relevanttia opetussuunnitelmaa eri aikakausilta. Tutkielmassa analysoitiin ja verrattiin sekä akkusatiivin esittelyä että siihen liittyviä harjoituksia molemmissa oppikirjasarjoissa. Analyysin toteuttamisessa otettiin huomioon seuraavat tutkimuskysymykset: 1. Miten akkusatiivin sijamuoto esitetään ja miten sitä harjoitellaan Bitte auf deutsch 1–2 ja Plan D 1–3-oppikirjoissa? 2. Onko akkusatiivin sijamuodon esittelyssä ja harjoittelussa eroja oppikirjojen välillä? 3. Miten akkusatiivin sijamuodon esittäminen oppikirjoissa on muuttunut suhteessa relevantteihin opetussuunnitelmiin?
Tutkielma toteutettiin oppikirja-analyysin muodossa. Analyysiin valittiin kaksi eri oppikirjasarjaa, nimittäin Otava-kustantamon Bitte auf deutsch ja SanomaPron kustantama Plan D. Molemmat oppikirjasarjat on tarkoitettu pääasiassa B2-saksanopetukseen, mutta Plan D 1–2:ta ja Plan D 3:a voidaan käyttää myös B3-saksanopetuksessa. Bitte auf deutsch 1 ja Plan D 1–2 edustavat 8. ja 9. luokkia suomalaisessa peruskoulussa, kun taas Bitte auf deutsch 2 ja Plan D 3 edustavat ensimmäistä B2-saksan kurssia suomalaisessa lukiossa.
Analyysi osoitti, että Plan D esitti akkusatiivin induktiivisesti eli oppijat kehittivät käsityksen akkusatiivista havaintojen perusteella. Bitte auf deutsch taas esitti akkusatiivin deduktiivisesti eli oppilaille ensin selitettiin, mihin akkusatiivia käytetään, minkä jälkeen he saattoivat havainnoida akkusatiivin käyttöä esimerkkien avulla. Lukumääräisesti Bitte auf deutschissa oli enemmän akkusatiiviharjoituksia (24) kuin Plan D:ssä (18). Plan D:n akkusatiiviharjoitukset olivat kuitenkin monipuolisempia, sillä se sisälsi lähes kaksinkertaisen määrän erilaisia akkusatiiviharjoitustyyppejä (11) verrattuna Bitte auf deutschin (6) akkusatiiviharjoitustyyppeihin. Merkittävä osa (28 %) Plan D:n akkusatiiviharjoituksista oli kommunikatiivisia harjoituksia, mikä viittaa perinteisempien kielenopetusmenetelmien, kuten audiolingvaalisen menetelmän, väistymiseen kommunikatiivisempien kielenopetusmenetelmien, kuten viestinnällisen opetuksen (CLT) tieltä. Bitte auf deutschin akkusatiiviharjoitukset puolestaan osoittivat pääasiassa audiolingvaalisen menetelmän piirteitä toistuvan luonteensa vuoksi. Viimeisen 50 vuoden aikana kieliopin esittämisessä on tapahtunut selvä muutos, ja oppikirjojen perusteella oppijoiden rooli luokkahuoneessa on muuttunut selvästi aktiivisemmaksi.
Die Untersuchung wurde in Form einer Lehrbuchanalyse durchgeführt. Für die Analyse wurden zwei verschiedene Buchserien ausgewählt, nämlich Bitte auf deutsch vom Verlag Otava und Plan D vom Verlag SanomaPro. Beide Lehrbuchserien sind vor allem für den Einsatz im B2-Deutschunterricht gedacht, Plan D 1-2 und Plan D 3 können aber auch im B3-Deutschunterricht eingesetzt werden. Bitte auf deutsch 1 und Plan D 1-2 repräsentieren die Klassenstufen 8 und 9 in der finnischen Gemeinschaftsschule, während Bitte auf deutsch 2 und Plan D 3 den ersten B2-Deutschkurs auf der gymnasialen Oberstufe repräsentieren.
Die Analyse zeigte, dass Plan D den Akkusativ auf induktive Weise vermittelte, d. h. die Lernenden entwickelten ein Verständnis für den Akkusativ anhand von Beobachtungen. Bitte auf deutsch vermittelte den Akkusativ deduktiv, d. h. den Lernenden wurde zunächst erklärt, wofür der Akkusativ verwendet wird, und dann konnten sie anhand von Beispielen die Verwendung des Akkusativs beobachten. Numerisch gesehen gab es in Bitte auf deutsch mehr Akkusativübungen (24) als in Plan D (18). Die Akkusativübungen in Plan D waren jedoch viel vielfältiger, da es dort fast doppelt so viele Akkusativübungstypen gab (11) im Vergleich zu Bitte auf deutsch (6). Ein signifikanter Teil (28%) der Akkusativübungen in Plan D waren kommunikative Übungen, was auf eine Verlagerung von traditionelleren FSU-Methoden wie der GÜM und der audiolingualen Methode hin zu kommunikativeren FSU-Methoden wie dem kommunikativen Ansatz (CLT) hinweist. Die Akkusativübungen in Bitte auf deutsch zeigten hingegen hauptsächlich Merkmale der audiolingualen Methode aufgrund ihrer repetitiven Natur. In den letzten 50 Jahren hat sich eine deutliche Veränderung in der Vermittlung der Grammatik vollzogen, und basierend auf den Lehrbüchern hat sich die Rolle der Lernenden im Klassenzimmer deutlich zu mehr Aktivität hin verändert.
Tutkielma toteutettiin oppikirja-analyysin muodossa. Analyysiin valittiin kaksi eri oppikirjasarjaa, nimittäin Otava-kustantamon Bitte auf deutsch ja SanomaPron kustantama Plan D. Molemmat oppikirjasarjat on tarkoitettu pääasiassa B2-saksanopetukseen, mutta Plan D 1–2:ta ja Plan D 3:a voidaan käyttää myös B3-saksanopetuksessa. Bitte auf deutsch 1 ja Plan D 1–2 edustavat 8. ja 9. luokkia suomalaisessa peruskoulussa, kun taas Bitte auf deutsch 2 ja Plan D 3 edustavat ensimmäistä B2-saksan kurssia suomalaisessa lukiossa.
Analyysi osoitti, että Plan D esitti akkusatiivin induktiivisesti eli oppijat kehittivät käsityksen akkusatiivista havaintojen perusteella. Bitte auf deutsch taas esitti akkusatiivin deduktiivisesti eli oppilaille ensin selitettiin, mihin akkusatiivia käytetään, minkä jälkeen he saattoivat havainnoida akkusatiivin käyttöä esimerkkien avulla. Lukumääräisesti Bitte auf deutschissa oli enemmän akkusatiiviharjoituksia (24) kuin Plan D:ssä (18). Plan D:n akkusatiiviharjoitukset olivat kuitenkin monipuolisempia, sillä se sisälsi lähes kaksinkertaisen määrän erilaisia akkusatiiviharjoitustyyppejä (11) verrattuna Bitte auf deutschin (6) akkusatiiviharjoitustyyppeihin. Merkittävä osa (28 %) Plan D:n akkusatiiviharjoituksista oli kommunikatiivisia harjoituksia, mikä viittaa perinteisempien kielenopetusmenetelmien, kuten audiolingvaalisen menetelmän, väistymiseen kommunikatiivisempien kielenopetusmenetelmien, kuten viestinnällisen opetuksen (CLT) tieltä. Bitte auf deutschin akkusatiiviharjoitukset puolestaan osoittivat pääasiassa audiolingvaalisen menetelmän piirteitä toistuvan luonteensa vuoksi. Viimeisen 50 vuoden aikana kieliopin esittämisessä on tapahtunut selvä muutos, ja oppikirjojen perusteella oppijoiden rooli luokkahuoneessa on muuttunut selvästi aktiivisemmaksi.
Kokoelmat
- Avoin saatavuus [34176]