”Unohtaako maailma, että elimme?” : postihmisen representaatio Anne-Maija Aallon ekodystopioissa Korento ja Mistä valo pääsee sisään

Abstract

Pro gradu -tutkielmassani tutkin postihmisyyden representaatioita Anne-Maija Aallon nuortenromaaneissa Korento (2020) ja Mistä valo pääsee sisään (2021). Luen Aallon teoksia kriittisinä ekodystopioina, sillä ne sijoittuvat voimakkaan merenpinnannousun jälkeiseen maailmaan vanhan Japanin alueelle, jossa eletään Itäisten Kauppaliittojen Unionin hallitseman sortovallan alaisuudessa. Entis-japanilaiset on sijoitettu internointikyliin ulkokansalaisina ilman ihmisoikeuksia kärsineen luonnon armoille, ja heidän tehtävänsä on ruokapalkkaa vastaan mahdollistaa työllään kiinalais- ja venäläissyntyisten kokokansalaisten teknologialla turvattu elintaso kaupunkien muurien sisäpuolella. Tarinallisesti romaanit täydentävät toisiaan, ja kaksi maailmaa kohtaavat ihmistutkimuslaitoksessa, kun ulkokansalainen Satomi päätyy kokokansalaisen Aleksein ensimmäiseksi omaksi koeyksilöksi muistimanipulaatiokokeeseen.

Tarkastelen kohdeteoksia posthumanistisen linssin läpi sekä sen teknologiamyönteisestä että kulttuuriteoreettisesta näkökulmasta käsin. Hyödynnän myös transhumanistisen ajattelun välineitä teknologiasuuntautuneen posthumanismin rinnalla ja otan huomioon ekodystopian luontokatastrofin ekokriittiset kytkökset. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, voidaanko Aallon teosten ekokatastrofin jälkeisessä maailmassa eläviä henkilöhahmoja pitää postihmisinä, ja millaisessa mittakaavassa. Lisäksi tutkin, miten ei-inhimillinen ympäristö ja sen vaikutuksesta syntynyt yhteiskunta osaltaan rakentavat teoksissa esille nousevaa kuvaa ihmisyydestä ja sen tulevaisuudesta. Haluan myös selvittää, pysyvätkö posthumanismin niin sanotut populaarit ja kriittiset ainekset teoksissa kokonaan erillisinä, kuten teoreettisessa keskustelussa pääosin on, vai saavatko populaareiksi katsotut piirteet väistämättä kriittisiä sävyjä.

Henkilöhahmojen analyysissa tärkeitä käsitteitä postihmisen lisäksi ovat lajikontekstistaan irrotetut ’ihmisen’ ja ’eläimen’ käsitteet. Ihmisyyden kaksikerroksinen määritelmä, joka koostuu biologisesta ruumiista ja sen ylle rakentuneesta ihmisyyden sosiaalisesta kerroksesta, on oleellinen työväline, kun hahmottelen niin epäinhimillistetyn ulkokansalaisen kuin virtuaalitodellisuuteen siirtyneen kokokansalaisenkin postinhimillistä luonnetta. Henkilöhahmoista tutkin toimijuudeltaan äärimmäisen rajoitettuja ja alkeellisissa oloissa eläviä ulkokansalaisia Satomia ja Marijaa, itseymmärrystään jatkuvasti kehittävää ja kriittistä kokokansalaista Alekseita ja hänen yhä enemmän koneen kaltaiseksi muuttuvaa koeyksilöään, sekä muusta maailmasta riippumatonta kokokansalaista eliittiä, johon esimerkiksi Aleksein vanhemmat kuuluvat. Kokoan havaintoja yhteen tarkastelemalla ei-inhimillisen ympäristön ja yhteiskunnan vaikutusta henkilöhahmojen ihmisyyden luonteeseen.

Ekodystopian perusasetelma tuo sen toiminnalliset sankarit posthumanistiseen käänteeseen. Siten Aallonkin teoksista voidaan lukea esiin kolmenlaisia postihmisyyden representaatioita. Kriittistä postihmistä tulevaisuuden spekulaationa edustavat internointikylissä elävät ulkokansalaiset sekä kelluvan kaupungin varjoihmiset, jotka käyvät jatkuvaa selviytymistaistelua luonnon armoilla kuin eläimet. Kokokansalaisella eliitillä taas on mahdollisuus hakea turvaa ja hyötyä teknologisesta edistyksestä ja pyrkiä eroon inhimillisen mielen ja fyysisen ruumiillisuuden rajoitteista ihmistutkimuksen ja virtuaalitodellisuuden avulla. Kolmas postihmisen versio on kriittisen luontosuhteen omaava nykyihminen, joka tulee parhaiten esiin Aleksein henkilöhahmossa: Aleksei edustaa ihmisen muutospotentiaalia, joka saavutetaan kasvaneen itseymmärryksen kautta.

Vaikka matka kohti postinhimillistä kulttuuria on alkanut, henkilöhahmot ovat edelleen nykyihmisen määritelmässä tunnistettavissa ihmisiksi. Hahmojen postihmisyydessä on kyse siitä, miten he itse käsittävät oman ihmisyytensä. Populaareiksi mielletyt ainekset, kuten ihmistutkimus ja virtuaalitodellisuus, saavat kriittisiä juonteita sekä henkilöhahmojen kokemuksen että teosten tematiikan kautta, mikä tekee Aallon teoksista kiinnostavan sekoituksen luontokeskeistä posthumanismia ja teknologiamyönteistä posthumanismia, jopa transhumanismia.