Eloisaksi tuleminen : Lygia Clarkin psykologinen utopismi

Abstract

Pro-gradu -tutkielmani käsittelee brasilialaisen Lygia Clarkin (1920–1988) taiteellista työskentelyä ja ajattelua. Tarkastelen erityisesti hänen 1960–1980-luvuilla tehtyjä teoksia psykologisen utopismin käsitteen avulla. Psykologisessa utopismissa halu ja kyky inhimillisesti parempaan elämään edellyttää ihmisen sisäisen rakenteen radikaalia muuttumista. Tätä kautta pyritään saavuttamaan myös yhteiskunnallinen tai kulttuurinen muutos. Tutkielmani tarkoituksena on selvittää, mistä lähtökohdista ja minkälaisin keinoin Lygia Clark pyrki muuttamaan yksilön sisäistä maailmaa.

Tutkimusaineistona käytän Lygia Clarkin omia kirjoituksia ja kirjeenvaihtoa ja tulkintoja hänen teoksistaan. Keskeinen lähteeni on brasilialaisen kulttuurikriitikon ja psykoanalyytikon Suely Rolnikin vuosina 2003–2010 tekemät haastattelut. Niissä palataan kokemuksiin ja käsityksiin Lygia Clarkin taiteesta 1960 – ja 1970-luvuilla. Tutkielmassani pohdin Rolnikin haastatteluja tutkielman lähteenä ja historian esityksenä. Tarkastelen haastatteluja muistitiedon näkökulmasta, osana historiakulttuuria, jonka sisällä menneisyyttä tutkivat muutkin kuin ammattihistorioitsijat.

Ajallisesti tutkielmani sijoittuu 1960–1980-luvuille, koska tuolloin Clarkin taiteellinen työskentely muuttui sellaiseksi, jota mielestäni on mielekästä tarkastella psykologisen utopismin näkökulmasta. Hän halusi löytää taiteen kautta keinoja ihmisen sisäisen maailman eloisuuden kasvamiseen. Eloisuutta voimisti vivência eli psyykkiskehollinen kokemus taiteilijan teoksissa, joita hän nimitti ehdotukseksi (proposição) katsojalle. Teos syntyy katsojan osallisuudessa, tapahtumassa.

Clarkin oivallukset ja menetelmät eloisuuden tuottamiseen ammensivat sekä taiteen että psykoanalyysin käytänteistä. Pohdin Clarkin taiteellista työtä suhteessa brasilialaiseen utopia-ajatteluun ja saksalaisamerikkalaisen filosofisosiologi Herbert Marcusen (1898–1979) ajatteluun. Marcuselle esteettisellä ulottuvuudella oli erityinen merkitys yksilön sisäisessä vapautumisessa ja sitä kautta myös yhteiskunnallisessa muutoksessa. Myös Clarkille muutos tapahtui nimenomaan taiteen avulla. 1970-luvulta alkaen Clarkin tukeutui taiteellisessa työssään myös psykoanalyyttiseen ajatteluun. Hänestä ihmisen uusi mieli rakentui siinä, kuinka hän sai kosketuksen itsensä eri puoliin. Autenttisen itsen etsiminen, yhteys omaan haavoittuvaisuuteen ja toisten ihmisten erilaisuuteen avaa mahdollisuuden olla avoin muutokselle.

Suely Rolnikin haastatteluihin sisältyy tiedollista epävarmuutta. Tutkielmassani niiden merkitys on siinä tiedossa, mitä ei muutoin ole saatavissa, esimerkiksi, minkälaisia tuntemuksia tai reaktioita Clarkin ehdotukset herättivät ihmisissä? Haastatteluissa tulee esiin myös, mikä Rolnikin mielestä oli Clarkin elämäntyössä keskeistä. Rolnik halusi tehdä näkyväksi menneisyyden luovia tekoja ja uutta ajattelua, jotta se rohkaisisi niihin nykyisyyden haasteissa.