Varhaiskasvatuksen erityisopettajien kokemuksia valikoivasti puhumattoman lapsen tukemisesta varhaiskasvatuksessa ja esiopetuksessa

Abstract

Tämän pro gradu -tutkielman aiheena on lapsen valikoiva puhumattomuus. Valikoiva puhumattomuus on tuen tarve, johon liittyy usein puhumattomuutta tietyissä sosiaalisissa tilanteissa, ahdistuneisuutta ja vetäytymistä. Valikoiva puhumattomuus vaikuttaa lapsen osallisuuteen sekä kykyyn toimia sosiaalisissa vuorovaikutustilanteissa. Varhaiskasvatuksen sekä esiopetuksen henkilöstöllä on tärkeä vastuu olla tunnistamassa tuen tarve sekä järjestää varhainen tuki. Mitä aikaisemmin oikeanlainen tuki saadaan aloitettua, sitä todennäköisemmin päästään myös parempiin tuloksiin valikoivan puhumattomuuden hoidossa.

Tässä tutkimuksessa on tutkittu varhaiskasvatuksen erityisopettajien kokemuksia valikoivasti puhumattoman lapsen tukemisesta varhaiskasvatuksessa ja esiopetuksessa. Tavoitteena oli tarkastella kokemuksia ja selvittää käytettyjen tukikeinojen lisäksi myös kokemukset tuen tarpeen tunnistamisesta sekä siitä, millaisiin asioihin tukea pyritään antamaan. Lisäksi aineistosta pyrittiin nostamaan esille, millaiset kokemukset nousivat voimakkaimmin aineistosta sekä vertaa-maan havaintoja aikaisempiin tutkimuksiin ja teoriaan. Tutkimus toteutettiin fenomenologisena tutkimuksena. Tutkimuksen aineisto kerättiin ryhmähaastattelun kautta ja aineiston analyysi toteutettiin teoriaohjaavana sisällönanalyysina.

Varhaiskasvatuksen erityisopettajien kokemuksista tunnistettiin yhteensä 22 eri alakategoriaa ja 10 yläkategoriaa liittyen valikoivasti puhumattoman lapsen tukemiseen. Varhaiskasvatuksen erityisopettajien kokemuksissa nousivat esille rakenteellisten ja pedagogisten tuen muotojen käyttö. Näistä erityisesti pedagogisten tuen keinojen käyttö korostui erityisopettajien kokemuksissa. Tämän tutkimuksen perusteella voitiin tehdä johtopäätös siitä, että pedagogisten tuen keinojen käyttö voi edistää valikoivasti puhumattoman lapsen osallisuutta, hyvinvointia sekä inkluusion toteutumista. Toisaalta jokaisen lapsen tuki suunnitellaan yksilöllisesti, minkä vuoksi tukikeinojen sopivuus tulee aina varmistaa. Tämän tutkimuksen ehdotukset on hyvä kuitenkin pitää mielessä, sillä tässä tutkimuksessa onnistuttiin tunnistamaan samoja tekijöitä, jotka ovat nousseet esille myös kattavimmissa tutkimuksissa.