Lukivaikeuden neurobiologinen ja geneettinen tausta
Welling, Roosa (2023-11-22)
Welling, Roosa
R. Welling
22.11.2023
© 2023 Roosa Welling. Ellei toisin mainita, uudelleenkäyttö on sallittu Creative Commons Attribution 4.0 International (CC-BY 4.0) -lisenssillä (https://creativecommons.org/licenses/by/4.0/). Uudelleenkäyttö on sallittua edellyttäen, että lähde mainitaan asianmukaisesti ja mahdolliset muutokset merkitään. Sellaisten osien käyttö tai jäljentäminen, jotka eivät ole tekijän tai tekijöiden omaisuutta, saattaa edellyttää lupaa suoraan asianomaisilta oikeudenhaltijoilta.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:oulu-202311223299
https://urn.fi/URN:NBN:fi:oulu-202311223299
Tiivistelmä
Lukivaikeus on yksi yleisemmistä oppimisvaikeuksista ja sillä voi olla yksilön elämään hyvin kauaskantoiset seuraukset. Lukivaikeudella tarkoitetaan vaikeuksia lukusujuvuudessa ja tarkassa lukemisessa. Vaikeuteen liittyy myös heikot oikeinkirjoitus- ja dekoodaustaidot. Niillä, joilla on lukivaikeus, lukutaidon taso on merkittävästi heikompi kuin koko ikätasolla tarkasteltuna. Lukivaikeuden katsotaan aiheutuvan geneettisistä ja neurobiologisista tekijöistä, eikä sitä voi aiheuttaa esimerkiksi puutteellisella luokanopetuksella.
Lukivaikeutta on tutkittu neurobiologisin menetelmin, joihin kuuluvat muun muassa magneettikuvaukset ja aivosähkökäyrätutkimukset. Neurobiologian tieteenala pyrkii vastaamaan muun muassa kysymyksiin aivojen kehityksestä ja rakenteesta sekä geenien ja ympäristön vaikutuksesta oppimiseen. Myös genetiikan keinoin on tutkittu lukivaikeutta. Genetiikka tutkii geenejä ja erityisesti ominaisuuksien periytymistä geenien välityksellä. Lukivaikeuden katsotaan olevan vahvasti perinnöllinen ominaisuus. Geenit ohjaavat yksilönkehitystä ja aiheuttavat erot yksilöiden välillä. Lukivaikeusgeenit voivat periytyä sukupolvelta toiselle ja aiheuttaa muutoksia aivojen kehitykseen sikiöaikana. Lisäksi lukivaikeusgeenien on tutkittu vaikuttavan aivotoimintaan lukemisprosessin aikana. Tutkijat ovat löytäneet useita lukivaikeusgeenejä kuten DYX1C1ja KIAA0319 (Becker ym., 2014).
Lukivaikeusgeenejä omaavilla henkilöillä on todettu vasemman aivopuoliskon toiminnassa eroja verrattuna heihin, joilla ei ole riskigeenejä. Aivotoimintaan liittyvät erot on pystytty havaitsemaan jo pienillä lapsilla. Eroja on löydetty myös aivojen rakenteessa, erityisesti valkean aineen koostumuksessa ja määrässä. Lukivaikeuteen liittyy kuullun informaation prosessoinnin vaikeutta. Vaikeudet voivat liittyä hermoston toiminnan häiriöihin, jotka aiheuttavat vaikeuksia erityisesti sanojen äänteiden kestojen erottamisessa. Useiden tutkimusten mukaan geeneistä johtuvat aivotoiminnan muutokset ovat yksi merkittävimmistä lukivaikeutta aiheuttavista tekijöistä. Dyslexia is one of the most common learning disabilities and can have far-reaching consequences in an individual’s life. Dyslexia refers to difficulties in reading fluency and accurate reading. It is also associated with weak spelling and decoding skills. Individuals with dyslexia typically have significantly lower reading proficiency compared to their peer at the same age level. Researchers consider dyslexia to be caused by genetic and neurobiological factors. Inadequate classroom teaching, for example, cannot cause dyslexia.
Dyslexia has been studied using neurobiological methods, including techniques such as magnetic resonance imaging (MRI) and electroencephalography (EEG). The field of neurobiology aims to answer questions about brain development and structure, and the impact of genes and the environment on learning. Genetic studies have also been conducted to study dyslexia. Genetic studies genes and, in particular, the inheritance of traits through genes. Dyslexia is considered to be a strongly hereditary learning disability. Genes guide individual development and cause variations in people’s traits. Dyslexia genes can be inherited from one generation to another and can cause changes in brain development during fetal stages. Furthermore, dyslexia genes affect brain functioning during the reading process. Researchers have identified several dyslexia genes, such as DYX1C1 and KIAA0319 (Becker ym., 2014).
Individuals with dyslexia genes have been found to have differences in the functioning of the left hemisphere of the brain compared to those without risk genes. Differences in brain function have been observed even in young children. Differences have been found in brain structure, particularly in the structure and quantity of white matter. Dyslexia is also associated with difficulties in processing auditory information. These difficulties may be related to disruptions in nervous system functioning, specifically in distinguishing the durations of word sounds. According to multiple studies, genetic changes affecting brain function are one of the most significant factors contributing to dyslexia.
Lukivaikeutta on tutkittu neurobiologisin menetelmin, joihin kuuluvat muun muassa magneettikuvaukset ja aivosähkökäyrätutkimukset. Neurobiologian tieteenala pyrkii vastaamaan muun muassa kysymyksiin aivojen kehityksestä ja rakenteesta sekä geenien ja ympäristön vaikutuksesta oppimiseen. Myös genetiikan keinoin on tutkittu lukivaikeutta. Genetiikka tutkii geenejä ja erityisesti ominaisuuksien periytymistä geenien välityksellä. Lukivaikeuden katsotaan olevan vahvasti perinnöllinen ominaisuus. Geenit ohjaavat yksilönkehitystä ja aiheuttavat erot yksilöiden välillä. Lukivaikeusgeenit voivat periytyä sukupolvelta toiselle ja aiheuttaa muutoksia aivojen kehitykseen sikiöaikana. Lisäksi lukivaikeusgeenien on tutkittu vaikuttavan aivotoimintaan lukemisprosessin aikana. Tutkijat ovat löytäneet useita lukivaikeusgeenejä kuten DYX1C1ja KIAA0319 (Becker ym., 2014).
Lukivaikeusgeenejä omaavilla henkilöillä on todettu vasemman aivopuoliskon toiminnassa eroja verrattuna heihin, joilla ei ole riskigeenejä. Aivotoimintaan liittyvät erot on pystytty havaitsemaan jo pienillä lapsilla. Eroja on löydetty myös aivojen rakenteessa, erityisesti valkean aineen koostumuksessa ja määrässä. Lukivaikeuteen liittyy kuullun informaation prosessoinnin vaikeutta. Vaikeudet voivat liittyä hermoston toiminnan häiriöihin, jotka aiheuttavat vaikeuksia erityisesti sanojen äänteiden kestojen erottamisessa. Useiden tutkimusten mukaan geeneistä johtuvat aivotoiminnan muutokset ovat yksi merkittävimmistä lukivaikeutta aiheuttavista tekijöistä.
Dyslexia has been studied using neurobiological methods, including techniques such as magnetic resonance imaging (MRI) and electroencephalography (EEG). The field of neurobiology aims to answer questions about brain development and structure, and the impact of genes and the environment on learning. Genetic studies have also been conducted to study dyslexia. Genetic studies genes and, in particular, the inheritance of traits through genes. Dyslexia is considered to be a strongly hereditary learning disability. Genes guide individual development and cause variations in people’s traits. Dyslexia genes can be inherited from one generation to another and can cause changes in brain development during fetal stages. Furthermore, dyslexia genes affect brain functioning during the reading process. Researchers have identified several dyslexia genes, such as DYX1C1 and KIAA0319 (Becker ym., 2014).
Individuals with dyslexia genes have been found to have differences in the functioning of the left hemisphere of the brain compared to those without risk genes. Differences in brain function have been observed even in young children. Differences have been found in brain structure, particularly in the structure and quantity of white matter. Dyslexia is also associated with difficulties in processing auditory information. These difficulties may be related to disruptions in nervous system functioning, specifically in distinguishing the durations of word sounds. According to multiple studies, genetic changes affecting brain function are one of the most significant factors contributing to dyslexia.
Kokoelmat
- Avoin saatavuus [41242]

